Koti Uutisia Rikos Yle: juutalaisperheen lääkeyhtiö “Amerikan opioidikriisin ytimessä”

Yle: juutalaisperheen lääkeyhtiö “Amerikan opioidikriisin ytimessä”

3

Kuka olisi voinut arvata, että satoja amerikkalaisia joka päivä tappavan opioidikriisin takana olisi kylmäverinen ja rikas juutalainen perhe? Vaikka valitun kansan osuus lääkkeiden väärinkäyttöskandaalissa voi hämmästyttää lukijaa, Yleisradio vahvistaa tuoreessa artikkelissaan, että opioidipainajaisen pääsyyllisiä ovat Amerikassa asuvan juutalaisen Sacklerin kauppiasperheen jäsenet.

– Kyse on pohjimmiltaan rikollisesta perheestä, huumeidenmyyjistä hienoissa puvuissaan ja mekoissaan, Suffolkin piirikuntaa edustava asianajaja Paul Hanly kuvaili Sacklereita.

Nyt Sacklerit saattavat joutua vastaamaan satoihin syytteisiin, jotka koskevat muun muassa yliannostuskuolemia sekä valheellista markkinointia. Connecticutissa ja New Yorkissa syyttäjät harkitsevat nostavansa perheen johtohahmoja vastaan syytteet petoksesta ja laittomasta liiketoiminnasta. On mahdollista, että myös useat muut kaupungit ja osavaltiot nostavat syytteet perhettä vastaan.

Sacklerit ovat ajaneet amerikkalaisia asiakkaita huumekoukkuun myymällä vaarallisia lääkkeitä Purdue Pharma -yhtiön kautta. He siis keräsivät miljardiomaisuuden käytännössä huumekaupalla, joka naamioitiin lailliseksi lääkebisnekseksi.

Bisnes synnytti lopulta kansallisen opioidikriisin, jota on pidetty yhtenä Amerikan vaarallisimmista sisäisistä turvallisuusuhista. “Epidemian vuoksi lähes 200 ihmistä menehtyy Yhdysvalloissa joka päivä”, Yleisradio kuvailee.

Syytteiden keskiössä on OxyContin-kipulääke, jota perhe markkinoi kuluttajille turvallisena “ihmelääkkeenä”. Todellisuudessa lääke on kuitenkin äärimmäisen vaarallinen, sillä se aiheuttaa vaikeaa riippuvuutta, minkä lisäksi sen väärinkäyttö on erittäin helppoa.

Sacklerit painostivat lääkäreitä määräämään OxyContinia kipulääkkeeksi tavallisille kansalaisille. Voimakas opioidikoukku johti siihen, että useat Sacklereiden uhreista ajautuivat käyttämään lopulta heroiinia. Jopa 80 prosenttia heroiinin käyttäjistä Amerikassa on aloittanut OxyContinin kaltaisilla kipulääkkeillä.

Sacklereiden saaga on viimeisin luku traagisessa tapahtumaketjussa, josta Kansallinen Vastarinta on julkaissut artikkelin “Sionismi ja kansainvälinen huumekauppa”.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Tästä lääkkeestähän on tehty muutamia dokumenttejakin. Muistan lähinnä ne joissa etsittiin lääkäreitä jotka kirjoittivat sitä löyhin perustein tai potilaan pyynnöstä. Mutta että eikö ketään aikaisemmin kiinnostanut tutkia yritystä ja sen omistajia/johtoa joka lääkettä valmisti, jakeli ja mainosti? Hetihän olisi pitänyt ymmärtää tarkastella taustat. Ja kaivaa esille se miksi ja mihin ko. lääke on tehty. Spektrometrejäkin löytyy varmasti jokaisesta yliopistosta sekä tutkimuskeskuksesta joten niidenkin käyttö koostumuksen selvittämiseksi olisi ollut helppoa ja nopeaa.

    Juuri tästä syystä tarvittaessa pyrin käyttämään saksalaisia lääkkeitä. Niissä on vähiten haittavaikutuksia. Jos ei ole niin sitten suomalaisia. Koska niissä olen huomannut poikkeuksellisen paljon haitavaikutuksia.

  2. No kuka olisi arvannut? Tämä on taas sitä antisemitismiä ja rasismia. Ei Sacklereilla ole mitään tekemistä asian kanssa. Ei näitä asioita saa kertoa, koska holokausti.

  3. Olen koko ikäni odottanut, milloinka juutalaiset ilmoittavat löytäneensä jostain Kuolleenmeren rannan kallioluolasta savitaulun jossa kerrotaan että Jahve lupasi Auringon juutalaisille.
    Sen jälkeen lähtisivät suuret Auringon käyttölaskut kaikkiin maihin, ja tietysti satojen vuosien aikana maksamatta jääneet laskut veloitettaisiin korkoineen.
    Kyllä ne perkeleet rosvota osaavat!

Comments are closed.