Koti Uutisia Luonto YK varoittelee biodiversiteetin tilasta

YK varoittelee biodiversiteetin tilasta

5

YK:n Cristiana Palmer varoittaa, että ihmiskunnalla voi olla mahdollisuus päästä todistamaan oma sukupuuttonsa. Palmerin mukaan maailman pitää saada sopimus biodiversiteetin suojeluun kahdessa vuodessa, tai muuten voi olla liian myöhäistä. Palmerin mielestä ilmastonmuutos on eri tavalla koettava kuin luonnon monimuotoisuuden katoaminen. Ilmastonmuutoksen jokainen voi kokea, mutta luonnon monimuotoisuuden katoamista kaikki eivät ajattele.

Palmer perustelee väitettään sillä, että ihmiset tarvitsevat erilaisia kasveja, hyönteisiä ja lintuja. Kasvit tuottavat happea, hyönteiset pölyttävät eri kasveja, linnut syövät ihmisille tärkeitä marjoja, joiden siemenet leviävät ympäristöön. Kyseessä on luonnollinen ketju, jonka yhtäkään lenkkiä ei sovi rikkoa, tai koko ketju katkeaa.

Palmer näkee kuitenkin hyvänä asiana sen, että Aasiaan ja Afrikkaan perustetut suojelualueet ovat pelastaneet useita eläinlajeja. Kuitenkin samaan aikaan YK ajaa valkoisten eurooppalaisten ahdinkoa siirtolaissopimuksella. Ilmeisesti valkoiset eurooppalaiset eivät kuulu YK:n ajattelemaan biodiversiteettiin.

Lähde: Verkkouutiset

Aiheeseen liittyen: Itävalta ei aio allekirjoittaa YK:n siirtolaissopimusta

5 KOMMENTIT

  1. Ihan ensimmäiseksi pitää siis kieltää Fortumia ostamasta palmuöljyä aasiasta. Fortum on suurin yksitäinen palmuöljyn ostaja ja palmuöljyllä orjuutetaan maanviljelijät sekä tuhotaan luoto totaalisesti.

    Kun perustetaan palmuöljyviljelmä niin ensin metsä kaadetaan siltä kohtaa ja se sytytetään palamaan. Se palaa 3kk jona aikana sinne ei jää yhtään elollista olentoa. Ei heinäsirkkaa, ei käärmettä eikä hämähäkkiäkään. Sen jälkeen sinne istutetaan palmuöljypuita ja niiden tuotto alkaa vasta vuosien päästä.

    Palmuöljypuun hedelmiä ei käytä ravinnokseen kuin norsut. Ja jos ne erehtyvät plantaaseille syömään, ne ammutaan armotta. Muut eläimet tai kasvit eivät hyödy palmuöljyn kasvatuksesta. Sitä käyttää kosmetiikkateollisuus, ruokateollisuus ja biopolttoaineteollisuus koska se on halvinta mahdollista öljyä.

    Tässä siis toinen boikotin aihe. Aina kun ostat kauapsta jotain, tarkasta ettei tuoteselosteessa ole palmuöljyä. Sanon että saat hetken aikaa etsiä tuotetta jossa ei olisi. Sen verran suurta sen menekki tänä päivänä on. Joskus aikoinaan mainoksissa luki “Voilla leivottu”. Nykyisin leipomotuoteiden rasvat tulevat poikkeuksetta juuri palmuöljystä.

    • Sitten nämä palmupellot kuitenkin kelpaavat hilinieluiksi, mutta Suomen metsät eivät. Ja Suomi maksaa vihreiden ja vastaavien ansiosta

  2. Toiset on huolissaan liito-oravista ja toiset ilmaston lämpenemisestä. Nyt jotain konkreettista pöytään sekä laskelmien että toimien puolelta tai muuten “tuuli heiluttaa huulia”. Ei kukaan ota enää tosissaan yhtään näitä kauhuskenarioita. Niitä tulee lähes viikottain lisää.

  3. YK on tosiaan bioterroristinen mafiajärjestö. Se on ehkä suurin palmuöljy-plantaasien pinta-alan kasvun aiheuttaja.

    Nimittäin, YK:n jäsenmaat ovat suunnilleen kaikki allekirjoittaneet YK:n Agenda 2030 Kestävän Kehityksen sopparit. Sopimuksen mukaan nimenomaan fossiiliset polttoaineet ovat yksi tosi pahoista, ja pitää korvata kasviperäisillä bio-polttoaineilla.

Comments are closed.