Koti Uutisia Kotimaa Yhtiölainojen osuus velkaantumisesta nousussa, rakennuttajilla ei huolta

Yhtiölainojen osuus velkaantumisesta nousussa, rakennuttajilla ei huolta

4

Nordean mukaan taloyhtiölainat muodostivat kolmetoista prosenttia kaikista kotitalouksien veloista. Vaikka taloyhtiölainoja on saanut jo 1990-luvulta, vielä kymmenen vuotta sitten niiden osuus oli seitsemän prosenttia.

Taloyhtiölainoja käytetään uudiskohteissa houkuttelemaan ostajia, jotka pääsevät pienellä aloitusrahalla mukaan. Lainoille voi lisäksi neuvotella lyhennysvapaata kahdeksi vuodeksi. Esimerkiksi Turun Telakkarantaan saa Skanskalta sopimusta, jossa rahoitusvastike on lyhennysvapaan ajan vain 134,59 euroa kuukaudessa. Lyhennysvapaan jälkeen se nousee 898,61 euroon.

Skanska Kotien hankekehitysjohtaja Jari Martinmäen mukaan vastikkeiden maksuissa ei ole toistaiseksi ollut vaikeuksia. Skanskan kohteissa taloyhtiölaina pysyttelee 70 prosentissa, jolloin asunnon myyntihinta on 30 prosenttia.

Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja Juha Metsälä kehuu suomalaisia tarkoiksi raha-asioissaan. Hänelle ei ole tullut vastaan maksuongelmia.

– Silloin huoli ehkä kasvaa, jos mennään asuinkeskusten ulkopuolelle, pikkukaupunkeihin ja -kuntiin, joihin tehdään isoja huoneistoja. Pienissä kerrostaloasunnoissa ei ongelmaa niin ole, joten tämä on sijaintikysymys, Metsälä toteaa.

Finanssivalvonta (Fiva) on kiinnittänyt huomiota lisääntyviin riskeihin, jotka johtuvat yhtiölainojen nopeasta kasvusta. Rahoitusvastikkeiden jättäminen stressilaskelmien ulkopuolelle aliarvioi usein korkotason nousun, joka voi heikentää asiakkaan maksukykyä etenkin, jos yhtiölainaosuus on merkittävä.

Rakennuttajien intressissä on pumpata velalla tuotetun talouskasvun lainarahaa uudisrakentamiseen ja samalla vauhdittaa hintatasoa nostavaa kaupungistumista, joka on myös yksi maahantunkeutujien vauhdittama ilmiö. Suomalaisia kehutaan hyviksi maksajiksi, mutta kehut eivät auta siinä vaiheessa, jos velkakupla puhkeaa ja “kasvukeskukset” paljastuvat kiinteistörahoittajien kielen kukkasiksi.

Lähde: Turun Sanomat

4 KOMMENTIT

  1. Tämä keinotekoinen tuleva pankkikriisi minua on harmittanut jo pitkään. Suomalaiset ovat niin tyhmiä että menevät noihin ansoihin ymmärtämättä sitä että asuntojen hintoihin tulee 30% hinnanalennus lähivuosina. Tämä johtuu ihan siitä yksinkertaisesta seikasta että suomalaisten kappalemäärä vähenee. Ja juuri ne tahot jotka haluavat viettää sitä “viihteellistä sinkkuelämää” ovat poikkeuksetta niitä jotka lasipalatseissaan menettävät eniten.

    Kun hintakorjaus tulee yhdessä jopa viiden vuoden lyhennysvapaiden lainalyhennysten korotusten kanssa, tarvitsee pankki apremmat vakuudet. Jostain pitä löytyä takaaja 30% osuudelle rahoituksesta tai sen verran rahaa. Ja kun sitä ei löydy, niin pankit joutuvat myymään “roskalainansa” kansainvälisille markkinoille jolloin suomalaisilta kerätään -90 luvun malliin taas kerran varallisuus pois.

    Raha luo talouskasvua, mutta pitää ymmärtää että se luo myös inflaatiota. Talouskasvu kohdentuu sinne mihin yritykset maksavat veronsa, eli poikkeuksetta ulkomaille koska rakennusliikkeet ovat ulkomaalaisia. Kuten pankitkin jotka rahoittavat nämä kohteet. Suomeen jää vain inflaatio, eli hintojen nousu, joka houluttelee aiempaa enemmän ulkomaalaisi yrityksiä Suomeen koska täältä saa euroopan suurinta voittoa. Ja koska suomalaiset ovat niin tyhmiä että tekevät kauppaa ulkomaalaisten yritysten kanssa. Eivätkä ymmärrä sitä että vaihtamalla yritykset suomalaisiksi, oma tuloveroprosentti pienenisi ja takuuasioidenkaan hoito ei olisi niin vaikeaa kuin se nyt on.

    Mutta, suurimmasta osasta saamme syyttää suomalaisia jotka menevät näihin pyramidihuijauksiin mukaan. Suomalaisten omat halut ovat ne syyt joiden vuoksi ollaan ahdongossa. Ei ymmärretä että täälä ei eletä yksilöinä, vaan kansakuntana.

    • Samanlaisia kuplia on muun muassa Englannissa, Australiassa, Ruotsissa, sekä Norjassa. Suomalaiset eivät kauttaaltaan ole tyhmiä vaikka niin letkautat. Kun on yksityisiä pankkeja sekä koronkiskontaa, tällaista tapahtuu.

  2. Ratkaisevaa on, että **samaa omaisuutta ei pantata useaan kertaan**. Valtion holtittomalle menolle ei kuitenkaan kukaan ole takuumiehenä.

    1990-luvun talouskriisissä valtio panttasi ulkomaisille velkojille hallussaan olevat Arava-lainojen osakekirjat. Muuten ei olisi lainaa tullut. Valtio siis panttasi kansalaisten omaisuutta, joka jo oli pantattu kansalaisen oman velan vakuudeksi.

    — Sillä asialla joku poliitikko sitten jälkikäteen rehenteli, mutta en äkkiseltään löytänyt lähdettä. Olisiko jollakulla antaa linkki?

    Oli siis vähällä tapahtua niin, että kaikki Arava-lainoitetut asunnot olisivat kertaheitolla siirtyneet ulkomaiseen omistukseen.

    — Jonka seurauksena nyt sitten entiset oman asunnon omistajat, paras ja tuottavin työväki koko maassa, asuisi vuokralla itse rakentamassaan kodissa. Vuokra maksettaisiin ulkomaille.

    Tuota samaa temppua varmasti tullaan käyttämään vielä uudelleen. Silloin mikään valtion rekisteriin merkitty omaisuus ei ole turvassa. Pankkitilit, kiinteistöt, autot, veneet ja mikä tahansa omaisuus, joka voidaan siirtää ulkomaiseen omistukseen pelkkää rekisterimerkintää muuttamalla myös tullaan panttaamaan ja sitä kautta lopulta siirtämään ulkomaiseen omistukseen.

    Se, missä järjestyksessä kansalaisten omaisuutta siirretään ulkomaille, riippuu silloin vallassa olevasta puolueesta. Silloin oli vallassa SDP ja se oli yrittäjien omaisuus, joka lähetettiin ulkomaille. (Vaikka Kalevi Sorsa kovasti kannatti solidaarista ratkaisua, niin sudet kuitenkin voittivat.)

    • Kalevi Sorsan yritys jakaa edessä olevan kurimuksen taakka koko kansakunnan kesken oli viimeinen kansallista solidaarisuutta osoittava teko. Viimeinen yritys jatkaa eteenpäin “talvisodan hengessä”; että samassa veneessä ollaan ja yhdessä mennään myrskyt ja tyvenet.

      Se epäonnistui ja siitä eteenpäin politiikka on ollut eturyhmäpolitiikkaa, sitä miten varastaa mahdollisimman paljon yhdeltä ja antaa toiselle, jakajaakaan toki unohtamatta.

Comments are closed.