Koti Uutisia Talous Yhdysvaltojen korvikemaitoyritykset painostavat kehitysmaita

Yhdysvaltojen korvikemaitoyritykset painostavat kehitysmaita

4

The New York Timesin mukaan Yhdysvallat on painostanut Ecuadoria lopettamaan rintamaitokampanjan. WHO-maat kokoontuivat tänä keväänä Genevessä päättämään rintamaitokampanjasta. Ecuador oli ollut aikeissa antaa lauselman, jossa kehotettaisiin imetykseen, mutta vetäytyi siitä viime hetkellä, kun Yhdysvallat uhkasi asettaa kaupparajoituksia ja lopettaa maan puolustuksen tukemisen.

Yhdysvaltain poliitikot ovat kiistäneet tapauksen. Donald Trump kutsui The New York Timesin artikkelia valeuutiseksi ja twiittasi:

NY Timesin surkea valeuutinen tältä päivältä pitää ottaa esille. Yhdysvallat tukee imetystä, mutta emme halua viedä naisilta äidinmaidonkorviketta. Monet naiset tarvitsevat sitä vajaaravitsemuksen ja köyhyyden takia.

Geneven kokouksessa olleen Patti Rundallin mielestä twiitti on järjetön, koska kampanja olisi vain ollut laatukontrolli markkinoille, jotta huonolaatuiset äidinmaidonkorvikkeet eivät aiheuttaisi terveysriskejä. Hänen mukaansa naisilta ei olisi viety korvikkeiden käyttömahdollisuutta.

Imetyksen on jo kauan tiedetty olevan parasta ravintoa vauvoille, ja CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) mukaan imettäminen ehkäisee vauvan astmaa, lihavuutta, tyypin 2 diabetesta, korva- ja hengitystieinfektioita sekä kätkytkuolemaa. Se on myös terveellistä äideille, joiden riski sairastua verisuonitautiin, tyypin 2 diabetekseen, munasarjasyöpään ja rintasyöpään laskee.

Korvikemaitojen myynti on pysynyt länsimaissa samana viime vuosina, mutta nousua on ollut “kehittyvissä maissa”.

Lähde: RT

4 KOMMENTIT

  1. Ei mitään uutta auringon alla. Nestlea on jo vuosia syytetty samasta.

  2. Nestle’n ja kaverit ovat ostaneet markkinointikampanjan USA:n hallitukselta. Viimeisin taistelu käytiin “World Health Assembly’ssä”.

    https://www.sott.net/article/390490-US-bullies-smaller-nations-into-adopting-anti-breast-feeding-WHO-resolution-until-Russia-steps-in

    Valtiotason uhkailu on tavanomaista myynninedistämistä Nestle’lle.

    https://www.sott.net/article/390717-The-sordid-history-of-infant-formula-and-how-the-USA-bullies-blackmails-and-threatens-3rd-world-countries

  3. On suorastaan kornia että tästä asiasta pitää edes puhua. Eivätkö ihmiset mieti lainkaan miksi äidit tuottavat maitoa?

    Ja jos miettii yhtään enempää niin voi käsittää miksi nykyään allergiat, astmat, huono näkö ja syövät ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Tutkimustuloksia siitä mitä lisäaineita ja yhdisteitä äidinmaidon korvikkeista löytyy, ei ole julkistettu. Ja jos se äidinmaito olisi niin myrkyllistä kuin väitetään, niin johan ihmiskunta olisi kuolllut aikoja sitten.

    Sekin asia että naiset koittaavat synnytyksen jälkeen saada painonsa entiselleen ei ole vauvan edun mukaista. Äitiin kertynyt rasva poistuu imetyksen myötä. Ja kun raskaus kestää 9kk niin evoluutio on määrännyt imetyksen kestämään saman ajan. Äidin kannalta olisi terveellistä imettää kaksinkertainen aika. Jolloin elimistön aineenvaihdunta pysyy aktiivisena ja elimistön palautuminen raskaudesta tapahtuu riittävän hitaasti. “Etanan vauhtia ei huomaa” yhteiskunnassa jossa kaiken pitäisi tapahtua heti ja mieluummin vieläkin nopeammin.

  4. Lääkefirmat vievät kaikki wanhentuneet ja myrkylliset paska -lääkkeensä Afrikkaan.
    Toisaalta kaiken myrkyn vieminen ole romahduttanut sen syntyvyyttä, joka olisi varsin suotavaa, jos ajattelee sitä tosiasiaa, että tila tältä pallolta on loppumassa tätä vauhtia alta aikayksikön. Puhumattakaan puhtaan veden ja ruuan saatavuudesta joka sorkalle.
    Muistan Suomessakin takavuosina innokkaasta mainonnasta äidinmaidon vastikkeen osalta siten, että se nostettiin äidinmaidon rinnalle ja ohikin muka jonakin sateentekijänä ottamatta huomioon sitä kaikkea mitä luonnollinen imetys merkitsee vauvalle ja äidille siten ettei ole kyseessä pelkästä “syömisestä” kuin makkara voileivän tekeminen.

Comments are closed.