Koti Uutisia Sionismi Yhdysvallat tahtoo sulkea Israelin vihollisen SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle

Yhdysvallat tahtoo sulkea Israelin vihollisen SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle

5
Juutalainen Steven Mnuchin (keskellä) johtaa Amerikan “finanssisotaa”.

Yhdysvaltojen sionistipresidentti Donald Trump on tänä keväänä jalkauttanut juutalaislobbyn suunnitelman “finanssisodasta” Irania ja sen liittolaisia vastaan. Nyt Amerikka vaatii entistä rajumpia otteita Iranin saartamiseksi.

Yhdysvallat vaatii, että Iranin liikepankit sekä keskuspankki eristetään SWIFT-maksujärjestelmästä, jonka kautta pankit järjestelevät kansainvälisiä maksunsiirtoja. Israel-lobbyn tavoitteena on synnyttää Iraniin talouskriisi, jotta valtio ei kasvaisi liian voimakkaaksi eikä uhkaisi juutalaisvaltion ylivaltaa Lähi-idässä.

Sionistien suurin ongelma tällä hetkellä on, ettei Amerikka voi antaa suoria käskyjä Belgiassa toimivalle SWIFT-järjestelmälle. Käskyjen on kuljettava SWIFT:n mukaan Brysselin kautta. Toistaiseksi Euroopan unioni ei ole lämmennyt Amerikan uusille vaatimuksille, vaikka vuonna 2012 EU eristi Iranin SWIFT:stä muutamaksi vuodeksi.

SWIFT kommentoi asiaa julkilausumassa, jossa todettiin, että Iran-saartoa vaatii Goldman Sachs -taustaisen juutalaisen Steven Mnuchinin johtama Amerikan valtiovarainministeriö.

Yhdysvallat voi pyrkiä saartamaan Iranin myös uhkailemalla kansainvälisen rahaliikenteen selvitysjärjestelmiä Euroclearia ja Clearstreamia. Näistä jälkimmäinen on jo aiemmin joutunut maksamaan 152 miljoonan dollarin sakot Yhdysvalloille Iran-yhteistyön vuoksi.

Iranin Vallankumouskaartit.

Israel-lobby on pyrkinyt tukemaan finanssisotaa uusilla tekaistuilla terrorismisyytöksillä. Julkisionisti Rupert Murdochin The Wall Street Journal esimerkiksi vihjaili, että Iranin liittolainen Hizbollah pesee Etelä-Amerikassa rahaa mahdollisesti suorittaakseen terrori-iskuja Yhdysvaltojen maaperällä.

Väitteet ovat kummallisia siksi, että Hizbollah on toistuvasti tuominnut terrori-iskut vieraalla maaperällä. Sen sijaan Yhdysvaltojen ja Israelin tukemat Isis ja al-Qaida ovat tunnettuja ulkomailla suoritetuista siviilimurhista.

Uhkailu- ja valehtelukampanja on alkanut jo tuottaa tulosta. Iranin valuutan arvo on romahtanut, ja kansalaiset ovat vaihtaneet miljardien dollareiden arvosta säästöjään kryptovaluutoiksi piilottaakseen ne ulkomaille. Israel ylläpitää hegemoniaansa Amerikan pankkijärjestelmän kautta.

Lähteet: Zero Hedge, Financial Times, The Wall Street Journal

5 KOMMENTIT

  1. vitun jutkut! paskan vitun pellet! Tulisi sotaan todellisten sotilaiden kanssa eikä piiloituisi kyrvän usan ym muiden vammaisten sotilaiden taakse!! Voin sanoa että noista jutku sotilaista ei olisi muutakun pakenemaan!!

    Vitun pellet ampuu lapsia ja vanhuksia ja ym muita ilman vastarintaa!! Vittu mua yököttää meidän valtion miehet vitun rtaukat pellet kun ette uskalla vapaamuurari rotat sanoa mitään!!

    Vittu mitä jos olisi teidän lapset???

  2. He tietävät kyllä, että heidänkin lapset tulevat menemään. He ovat tehneet liiton paholaisen kanssa. Vapaamuurariluopion loppu on pikainen kuolema

    • Ministerit ja eliitin juoksupojat suomessa toivovat omien lastensa kautta suurta glooriaa, kun jälkeläisiä kärrätään sinkkiarkussa kotimaan multiin.

Comments are closed.