Koti Uutisia Yhdysvallat liittolaisineen naisten oikeuksia vastaan

Yhdysvallat liittolaisineen naisten oikeuksia vastaan

0

Toistasataatuhatta siviiliuhria vaatinut länsimaiden aseellisesti toteuttama vallankaappaus ei ole parantanut Irakin ihmisoikeuskulttuuria. Kolme vuotta Yhdysvaltojen taistelujoukkojen lähtemisen jälkeen naisten oikeudet ja koulutusjärjestelmä ovat edelleen rapakunnossa.

UK_Yhdysvallat_liittolaisineen_naistenoikeudet

Yhdysvaltojen aloittama Persianlahden sota, sen asettamat kaupankäynnin esteet sekä lopulta tekaistujen joukkotuhoasesyytösten perusteella aloittama Irakin sota tuhosivat Irakin hallituksen vuosien työn naisten perusoikeuksien eteen. 2013 joka neljäs irakilaisnainen on lukutaidoton, kaupunkien ulkopuolella jopa joka toinen. Pakotteiden ja sotien myötä rikollisjärjestöjen pyörittämä prostituutio ja kidnappaukset sekä toisaalta lännen tukeman ääri-islamistisen poliittisen eliitin naisvihamieliset asenteet ovat vain pahentaneet tilannetta. Human Rights Watchin tänä vuonna julkaiseman raportin mukaan amerikkalaisten ja englantilaisten myötävaikutuksesta naispuolisten vankien raiskaaminen ja kiduttaminen on yleistynyt.

Naisten tasavertaiset oikeudet politiikassa, taloudessa ja koulutuksessa kirjattiin Irakin perustuslakiin 1970. Ennen 1990-luvun talouspakotteita naisten lukutaito oli maassa koko Lähi-idän kärkiluokkaa. Saddam Husseinin hallinto sai 1982 Unescon palkinnon lukutaidottomuuden vastaisesta taistelusta. Naisten oikeuksista Irakissa kirjan kirjoittaneen Nadje Al-Alin mukaan Yhdysvaltojen lakipakotteet ovat poliittisine sukupuolikiintiöineen hyödyttäneet ainoastaan naisia, jotka ovat vaikutusvaltaisten miespoliitikoiden vaimoja, tyttäriä tai siskoja. Niiden osalta, jotka eivät kuulu eliitin sisäpiiriin, on kehityksessä menty takapakkia ainakin 70 vuoden edestä.

Yleinen perustelu Naton, YK:n ja Yhdysvaltojen väkivaltaiselle puuttumiselle itsenäisten kansojen sisäpolitiikkaan on se, että pakkodemokratisointi parantaa naisten asemaa. Myös suomalaispoliitikot ovat perustelleet esimerkiksi Afganistanin pommituksia ja siviilimurhia sillä, että ne mahdollistavat tyttöjen koulunkäynnin perinteisesti vanhoillisessa kulttuurissa. Todellisuudessa demokraattiset ristiretket lisäävät inhimillisen kärsimyksen määrää kohdemaissa vuosikymmeniksi.

 
Aiheesta muualla:

WarCriminalsWatch.org