Koti Uutisia Kotimaa Yhä useampi suomalainen istuu syyttömänä vankilassa

Yhä useampi suomalainen istuu syyttömänä vankilassa

10

Yhä useampi suomalainen päätyy syyttömänä telkien taakse. Myös rikokset, joista heidät on pistetty syyttöminä istumaan vankilaan, ovat entistä törkeämpiä rikoksia. Syyttömät istuvat myös vankilassa entistä pidempiä aikoja. Tämä tulee ilmi syyttömille maksetuista “koppikorvauksista”, jotka ovat kymmenen viime vuoden aikana nelinkertaistuneet. Veronmaksajille tämä maksoi viime vuonna yli kolme miljoonaa euroa.

Syyttömänä vankilassa istunut saa valtiolta korvauksia noin 100–120 euroa vuorokaudelta. Summa voi myös olla korkeampi, jos syytön on istunut viattomana vankilassa epäiltynä törkeästä rikoksesta tai jos hän on iältään nuori.

Lähde: Yle

10 KOMMENTIT

  1. Olisikohan oikeuslaitoksen korruptiolla ja hyvävelijärjestelmällä mitään tekemistä asian kanssa.
    Nyt on jo alkanut häkin ovi raottua myös “ajatusrikollisille”, joita pidetään vangittuina ilman pätevää ja laillista syytä, koska polpolha (poliittinen poliisihallitus) on näin asian katsonut tarpeelliseksi.
    2000-luvulla kun tuli lakiuudistus, että myös syyttäjän on tutkittava, jaettava syyttömyyteen osoittavia seikkoja, on näköjään pudonnut marginaaliin ja vanha käytäntö: olet syyllinen kunnes todennat syyllisyytesi, mutta syytetyn lausumaa ei tarvitse ottaa oikeudessa huomioon; on tullut takaisin.
    Mutta tässä taas yksi ylimääräinen tekemällä tehty rahareikä.

  2. If I had 100 euros per day in a prison I think I would go there. I work like crazy here in finland for less then 100€ per shift..

    • Use translator if you need.
      Moni suomalainen tekee pienemmällä palkalla kuin sinä, alle 100€:n 8h työpäivää.
      Siitä maksetaan verot ja kulut joten todellisuudessa jää alle 90€ päivässä tuloksi.
      Tästä verokertymästä kustannetaan nämä turhat vankiloissapidot.
      Kuitenkaan monellekkaan ei tulisi mieleen mennä mielummin vankilaan ansaitakseen, vaikka sellaisiakin ykslöitä on, usein heillä ei myöskään ole työtä ja elämänarvot muutenkin hakoteillä.
      Artikkeli kertoi syyttömistä vankilassa olijoista, ei heistä jotka ovat tehneet rikoksen ja tuomittu.

    • You are someone in a foreign country Jacob, whether working or not is irrelevant. Go back to make your country better.

  3. Asiasta toiseen. Onneksi pollarit haki sarjakuristajana tunnetun Penttilän. Ei tarttenu ite kokeilla kuinka kova kuristaja on. Vai mitä mieltä, vai antaako suomalaiset geenit miehen teot anteeksi?

    • Ei anna suomalaisuus tekoja anteeksi. Kansallissosialistisessa pohjolassa se mies oltaisiin tuomittu eliniäksi työleirille lapsen taposta. Kuolema olisi hänen kaltaisille liian armollisia.

    • Ei tietenkään anna anteeksi, idiootti. Käytät tyypillistä tyhjäpäiden retoriikkaa, eli niin sanotusti laitat sanoja toisen suuhun.

  4. Suvakkitaiteiliat linnaan. Kaikkein kauhein synti on soitella muslimineekerin kanssa paskaa. Ei saatana kuinka olenkaan allerginen tälle nykyajalle.

Comments are closed.