Puhutaan paljon siitä, mitä ydinperhe on ja mitä se ei ole. Miltä se näyttää tänään? Millainen se oli 100 vuotta sitten ja kuinka se on toiminut kautta aikojen?
“Modernissa” yhteiskunnassa halutaan avautua vapaammalle perhekäyttäytymiselle. Usein väitetään, että perinteinen ydinperhe on vanhentunut käsitys. Jotta todella perin pohjin ymmärtäisimme ydinperheen merkityksen, täytyy yksinkertaisesti tunnustaa sen olevan yksi monista haavoittuvaista luomuksista. On sitten toinen juttu yrittää osoittaa sen olevan vanhentunut. Ydinperhe on, aivan kuten sana antaa ymmärtää, perheen sisin ydin. Siis vanhemmat ja lapset. Historiallisesti tämä kokoonpano on suhteellisen uusi. Onnistuakseen ydinperhe tarvitsee ulkopuolista tukea.
Kun industrialismi sai tuulta alleen 1800-luvun loppupuolella, ihmisiä kehotettiin ja houkuteltiin muuttamaan kaupunkeihin. Uudet teollisuudenalat etsivät kuumeisesti työvoimaa, ja monet pariskunnat, sekä lasten kanssa että ilman, pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttivat. Jotta selvittiin kaikista uusista asukkaista, rakennettiin huoneistoja. Perheet asuivat pienissä huoneistoissa. Miehet työskentelivät ja naiset jätettiin yksin kotiin lasten kanssa.
Tässä kohtaa meidän tarvitsee pysähtyä hetkeksi. Millainen tilanne ja elintaso näillä ihmisillä oli? Viihtyivätkö he kaupungeissa? Suuri heikkous koko asiassa oli, että naiset pyysivät apua ja tukea ulkopuolelta. Aikaisemmin ihmiset olivat eläneet suurperheissä, joissa kokonaiset kyläyhteisöt tukivat ja auttoivat toisiaan. Kaupungeissa tuo oli mahdottomuus. Naisista tuli yksinäisiä, ylirasittuneita, ja he menettivät monesti mahdollisuutensa sosiaaliseen verkostoon. Ydinperhe oli astunut päivänvaloon.
Yhteistyössä industrialismin kanssa tuli myös toinen hyvin tunnettu vallankumous tai “vapautusliike”, nimittäin feministinen. Tuona aikakautena miehet ja naiset olivat monilla tavoin erillään toisistaan. Pyydettiin tukea ja neuvoja vanhemmilta sukupolvilta, ja perheillä oli usein vaikeuksia selviytyä uudessa kaupunkielämässä. Teollisuudenalat laajenivat ja tarvitsivat lisää työvoimaa. Hitaasti mutta varmasti alettiin houkutella yhä enemmän naisia työelämään. Feministinen vapautusliike syntyi kapitalismin johdosta. Se oli jotakin, jonka piti olla hyödyksi.
Ydinperhe oli tuomittu epäonnistumaan. Jo alusta alkaen alettiin kaivaa maata omien jalkojen alta. Eräänlainen syy–seuraussuhteen ovela variantti. Oli varmaa, että miehet ja naiset alkaisivat kantaa kaunaa toisilleen. Tilanne oli yhtä kestämätön kuin tänään. Hyvä esimerkki siitä, miten ydinperheen modernimpi versio todella toimii, löytyy kansallissosialistisen hallinnon ajalta Saksasta 1930–40-luvuilta. Perheet saivat tukea kansanyhteisöltä, valtiolta ja suvulta. Kehä oli siten suljettu.
Tänään ovat avioerot, uskottomuus ja egoismi arkipäivää. Tämän tästä tulee raportteja siitä, kuinka huonosti tämän päivän ihmiset voivat. Tutkimustuloksista voidaan lukea, että olemme stressaantuneita, emme ehdi olla lapsiemme/vanhempiemme kanssa, olemme onnettomia, emme ole tyytyväisiä suhteisiimme jne. Voisiko näin olla niin siksi, että monta palaa unohdetaan elämänpalapeleistämme? Ydinperhe pärjää huonosti ilman suojaavaa peitettä lopussa. Vastikään luin, kuinka hyvin vanhemmat ihmiset voivat, kun he saavat olla tekemisissä lasten kanssa ja päinvastoin. Oli nähty, että perheet, jotka ovat tekemisissä toistensa kanssa yli sukupolvirajojen, voivat paremmin.
Kysymys onkin, kuinka rakennamme terveen yhteiskunnan, joka tarjoaa ihmisille luonnollisemman elämäntavan? Se, että pidetään kiinni kouristuksenomaisesti ydinperheestä vahvistaaksemme sitä kuitenkaan löytämättä ratkaisuja, on tuomittu epäonnistumaan. Ydinperhe on ja tulee olemaan haavoittuvainen osa alkuperäisestä. Ihminen on suuressa määrin laumaeläin, joka on riippuvainen toisista ihmisistä. Toimivan sosiaalisen verkoston luominen läheisistä ja rakkaista on onnellisen perhe-elämän A ja O. Onnistuaksemme meidän täytyy tukea toisiamme, vahvistaa verisidettä kansaamme ja sillä tavoin yhdessä rakentaa kestävää tulevaisuutta.
Suomessa toisen maailmansodan jälkeen tapahtui suuri väestönmuutto maaseudulta kaupunkeihin ja pientilalliset vuosikymmenien saatossa siirtyivät laajoihin väestökeskuksiin. 1960-1970-luvun sukupolvi sai vapaan kasvatuksen. Koululaitoksen kehykset oppisuunitelmineen matkittiin DDR:n koululaitoksesta. Näinä vuosikymmeninä ydinperheen käsitys muuttui olennaisesti, koska lapsen kasvatusvastuuta kohdennettiin koululle ja päiväkodeille. Tuolloin äitiysloman pituus oli vain kolme kuukautta. Aikaisemmin samassa pihapiirissä asui kolmekin sukupolvea ja se loi hyvän perustan turvalliselle kasvuympäristölle. Kaupungistuminen loi uusia paineita perheille, sillä työelämän haasteet ja elämän tahti eivät vastanneet omavaraista ja rikasta maalaiselämää. Naiset siirtyivät työelämään varhain, ja lapsen turvattomuus kasvoi, koska hoitovastuu annettiin vieraiden kasvattajien huostaan. Voidaan puhua kokonaisen sukupolven heitteillejätöstä. Valistusta ja tietoa ei ollut tuolloin saatavilla, kuin on nykypäivinä. Vasemmistolaisen politiikan seurauksena 1960- ja 1970-luvuilla kasvatusmetodit ja ydinperheen turvallisuus murentuivat ja lapsen kasvuympäristö muuttui epävarmaksi ja seurauksena oli, että tämän sukupolven saavuttaessa aikuisiän monet lapsuudessa koetut traumat aiheuttavat mielenterveysongelmia. Sama kehitys on havaittavissa Suomessa viimeisen lama-ajan seurauksena. Tämä todistaa, että kapitalistinen markkinatalous ei toimi ja se vaikuttaa turvallisen ydinperheen ajautumisen epävarmuuteen ja ongelmiin.
Maallistuminen ja materialistinen elämäntapa ei tuo ydinperheelle turvallisuutta tai onnellisuutta, vaan epävarmuutta ja laiskuutta sekä hyvien arvojen poissaoloa. Kasvatusvastuu on aina vanhemmilla, mutta valtion on myös tuettava perheitä erilaisin avustuksin ja yhdistyksien kautta esim. lapsille suunnatut järjestöt, joissa voidaan harjoitella yhdessä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja luonnon kunnioittamista sekä tervehenkistä, perinteistä suomalaista elämää.
Comments are closed.