Koti Artikkelit Vuosikertomus Islannista 2018

Vuosikertomus Islannista 2018

2

Islannissa vuosi 2018 on ollut Vastarintaliikkeen aktiiveille tapahtumarikas. Vastarintaliikkeen tuorein alueellinen järjestö kertaa seuraavaksi kuluneen vuoden tapahtumia.

Aloitimme vuoden levittämällä banderollin päätien ylittävälle sillalle lipun kera. Kirjoitimme useita artikkeleja verkkosivullemme. Vuoden aikana liikkeeseen liittyi runsaasti hyviä ihmisiä ja jatkamme samaan malliin tulevana vuonna. Olimme aktiivisia sosiaalisen median parissa ja saimme hyvää huomiota kesän aikana.

Kaksi meistä otti osaa Ruotsin Ludvikassa järjestettyyn vappumielenosoitukseen. Mielenosoitus sujui hyvin ilman mitään ongelma ja tapasimmekin useita tovereita muista maista. Saimme myös valmiiksi Vastarintaliikkeen poliittisen manifestin (Vor Vegur) käännöstyön.

Toiminta jatkui koko vuoden perusaktivismilla. Kävimme pienen propagandataistelun vasemmistolaisten kanssa Reykjavikissa. Levitimme kampanjajulisteita otsikolla: ”Koti islantilaisille – ei turvapaikanhakijoille”. Kampanja aiheuttikin myrskyn valehtelevien vasemmistotoimittajien keskuudessa. Valemedialle uskolliseen tapaan myös ”islantilaiset” toimittajat jatkoivat järjetöntä valehtelua ja syytöksiä meitä kohtaan. Kampanjamme on kuitenkin aktivoinut useita islantilaisia kansallismielisiä!

Vuoden viimeisenä suurempana tempauksena menimme Suomen suurlähetystön eteen banderollin kanssa osoittaaksemme tuen suomalaisia Vastarintaliikkeen tovereita kohtaan kielto-oikeudenkäynnin edetessä. Julkaisimme yksityiskohtaisen artikkelin YK:n GCM-sopimuksesta ja siitä, kuinka se vaikuttaa islantilaisten elämään. Islannin hallitus kannatti GCM-sopimusta.

Vuonna 2019 tulemme olemaan mukana yhä useammissa tapahtumissa ympäri Pohjolaa. Suunnittelemme muun muassa tapahtumaa, jossa esittelemme Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toimintaa Islannissa. Katsomme vuotta 2019 optimistisesti ja olemme valmiita uuden vuoden tuomiin haasteisiin!

Bror Vakur, Islanti

2 KOMMENTIT

  1. Toivotan Islantilaisille tovereille kaikkea menestystä heidän jalomielesessä toiminnassaan!

Comments are closed.