Koti Artikkelit Viron poliisi esti maahanpääsyn — kansalaisaktiivi kertoo

Viron poliisi esti maahanpääsyn — kansalaisaktiivi kertoo

16

Helmikuun 24. päivä vietettiin Virossa itsenäisyyspäivää. Perinteisesti Tallinnaan oli menossa myös suomalaisia kansallismielisiä viettämään hienoa juhlapäivää ja osallistumaan soihtumarssille. Viron poliisi oli kuitenkin laivaterminaalissa odottamassa saapuvia suomalaisia. Lue kansalaisaktiivin kertomus tapahtuneesta.

Kuvituskuva.

Saavuimme laivaterminaaliin, jolloin poliisi otti meidät sivuun ja ohjasi ulos, jossa kertoivat, että meillä on viikon ajaksi asetettu maahantulokielto ja “karkotamme teidät välittömästi takaisin Suomeen.”

Meidät vietiin autoilla johonkin kuulustelurakennukseen ja tavaramme tutkittiin perinpohjaisesti läpi ja valokuvattiin. Meille esitettiin kysymyksiä matkamme tarkoituksesta, mahdollisesta järjestötoiminnasta, yhteyksistä Viroon ja olisiko joku odottamassa meitä.

Huvittavimmat kysymykset liittyivät sotilaalliseen koulutukseen ja vankiloiden sisällä tapahtuvaan toimintaan. Monta tuntia kestäneen kyselyn jälkeen meille todettiin että olemme Viron sisäministeriön mukaan “uhka yleiselle järjestykselle ja Viron kansalliselle turvallisuudelle.”

Näin ollen meidät karkotettaisiin emmekä saisi palata ennen maaliskuuta takaisin Viroon. Kyse on puhtaasta poliittisesta vainosta, jonka tarkoituksena on estää suomalaisten kansallismielisten osallistumisen Viron itsenäisyyspäivän marssille.

16 KOMMENTIT

  1. Viron näennäisesti kansallismielisempi kulttuuri ei siis ylety pintaa syvemmälle. Eikö EKRE puolue halua puuttua näihin epäkohtiin vai onko sekin kontrolloitu oppositio?

    • EKRE ei ole oppositiossa. Se onkin se, mikä herättää kysymyksiä. Kyseessä on kosher-kansallismielinen puolue.

  2. Viron tie Suomen kaltaiseksi yhteiskunnaksi on jo käynnissä, Ekre:n tavoitteet ovat joiltain osin aika käsittämättömiä, etenkin sen jälkeen kun Mart Helme oli amerikkalaisten “koulutuksessa”. Muutenkin Ekre tuntuu olevan Helmen perheen oma puolue, jotain kovin Vennamolaista.

  3. Mielenkiintoista, ennen kaikkea siksi, että Viron sisäministerinä on EKREn – siis soihtukulkueen järjestäjän (emopuolueen) – puheenjohtaja. Se on hyvä todiste siitä, ettei EKRE ole muuttanut Virossa MITÄÄN. Kyse on bluffista. EKREn sisäministeri/puheenjohtaja ei lopettanut minunkaan maahantulokieltoani. Yksikään todellinen vaihtoehtopuolue tai todellinen kansallismielinen puolue ei pääse Virossa (eikä Suomessakaan) hallitukseen koskaan. Ei koskaan niin kauan kun voimassa on ns .demokraattinen järjestelmä.

  4. Onpas outoa. Kahtaa päivää aikaisemmin laivalla tuli iso joukko suomalaisia RAC-keikalle. Vain muutama heistä pysäytettiin ja heiltä oli kysytty, että “tulitteko shoppailemaan vai tapaamiseen”, johon henkilöt eivät oikein tienneet kuinka vastata, koska eivät tienneet mistään tapaamisesta, mutta nyt tämän uutisen luettua tuli vasta mieleen mikä tuo tapaaminen olisi ehkä voinut olla. Toki suomalaiset herrasmiehet pääsivät Viron maaperälle puhtain paperein ja RAC-keikka oli mitä loistavin!

  5. Seda oli küll kummaline lugeda, tuleb teha järelepärimine politseile. EKRE korraldab ürituse ja tema ministri haldusalas olev politsei ei luba rahvast sellele üritusele.

    • Tere, vastan sulle Soome keeles.
      Eli tulee tehdä virallinen tiedustelu poliisille ja kysyä mikä on toimenpiteen peruste, tiedustelu pitää tehdä kirjallisesti ja asettaa määräaika vastaamiselle (yleensä 2 viikkoa tai kuukausi tiedustelun vastaanotosta lukien). Jos vastausta ei tule, sitten sisäministeriöstä. Seuraavat paikat ovat EY-tuomioistuin ja EIT.
      Unohtamatta tietenkään julkisuutta asialle.

      Täysin varmaa on, että käsky on tullut Suomen poliisilta, on saatetty väittää henkilöiden olevan jotain aivan muuta kuin ovat.
      Itselläni on kokemuksia Suomen viranomaisten valheellisesta infosta Eestin viranomaisille, tästä olen saanut tiedon Eestin viranomaisilta kun asiain oikea laita on heille selvinnyt.

      Joten en lähtisi tässä Eestin viranomaisia arvostelemaan, he vain toimivat valheellisen tiedon perusteella.

  6. Suomen poliisi kutsu aina Virolaisia sivuun ja lähettää välillä heidät takaisin Tallinnaan,kukaan ei puhu siitä. Ehkä se henkilö ,se täidän suomalainen oli musta suomalainen ? Mustat ei saa tulla Viroon! Suomalaiset ovat aina tervetulleet!

    • Tegemist polnud “musta soomlasega” (must ei saagi kunagi soomlane olla, muuseas) – ametivõimud peatasid ja saadsid tagasi rahvusmeelseid soomlasi. Variante on kaks: 1. Hr Helme ei suuda oma alluvaid ohjeldada, või 2. Hr. Helme rahvusmeelsus on suur vale.

    • Tosi on, Suomen poliisilla on vahvat ennakkoluulot Eestiläisiä vastaan, osasyynä on virkamiesten heikko itsetunto. Eestin valtio ei ole aktiivisesti puolustanut kansalaisiaan Suomen viranomaisten väärinkäytöksiä vastaan, tämä on mahdollistanut jatkuvan ns. kyykyttämisen.

  7. Veikkaampa, että ei tuo Viron poliisijohto paljoa meidän omastamme poikkea, rivipoliisit vain viestintuojina ja monesti hyvinkin eri mieltä johtonsa kanssa.

  8. See korraldus pidi 100%-e Soomest tulema, sest Eesti politseil pole õrna aimu, kes on Soomes kes ja kes sealt Eestisse tuleb. Tahtsid “kolleege” aidata ega tulnud selle peale, et teispool lahte satanism ruulib. Nüüd tuleb sellest vist kõva jama.

Comments are closed.