Koti Uutisia Kotimaa Viranomaislähteet: Nuorisosäätiön johdon toiminta ollut häikäilemätöntä oman taloudellisen edun tavoittelua

Viranomaislähteet: Nuorisosäätiön johdon toiminta ollut häikäilemätöntä oman taloudellisen edun tavoittelua

4

Viranomaislähteet kertovat MTV:lle poliisin Nuorisosäätiön rikosvyyhdin tutkinnassa paljastuneen “häikäilemätöntä oman taloudellisen edun tavoittelua”. Epäiltyjen määrä on myös noussut yli 20 epäiltyyn.

Pääepäiltynä ovat edelleen säätiön entinen toimitusjohtaja Aki Haaro ja entinen hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen. Heidän omaisuuttaan on määrätty vakuustakavarikkoon miljoonien eurojen edestä.

Säätiön nykyisen toimitusjohtajan Kimmo Pihlmanin mukaan säätiön varoja on viime vuosien aikana kadonnut yli 45 miljoonaa euroa. Rahoja on käytetty muun muassa epämääräisiin tonttikauppoihin Virossa. Poliisi epäilee epäiltyjen saaneen henkilökohtaista taloudellista rikoshyötyä useita miljoonia euroja.

Koska epäiltyjä rikoksia on tapahtunut myös Virossa, tutkitaan asiaa myös paikallisen poliisin ja verottajan puolella.

Lähde: MTV

4 KOMMENTIT

  1. Siskoni helsingissä asui säätiön asunnossa, kämppä oli homeessa niin remppasivat ongelman maalaamalla päälle! Ammatti touhua…

  2. Suomi on koplaussäätiöiden luvattu maa. Niin kauaa kun ei joudu mtv:n tms. median hampaisiin, saa sikailla aivan rauhassa ja kusettaa rahat pois.
    Säätiölaki sinällään on hyvä ja tiukka, mutta sen noudattamista ei kukaan valvo, siksi toistaan hämärämpiä ja hämäriä päämääriä ajavia säätiöitä tulee sekä menee jatkuvalla syötöllä.
    Jos haluaa tehdä nopasti rahaa, perustaa säätiön, ottaa taitavan supliikkihenkilön markkinointipuolelle ja apurahahakemuksia tehtailemaan. Kun näyttää että rahavirta heikkenee, ei muuta kuin pajatso tyhjäksi ja kuppi nurin. Kukaan ei kysele perään.

    • Kiitos tästä opetuksesta!
      Taidankin perustaa heti Suomen laittomien maassaolijoiden tukisäätiön.

  3. Saiskohan apurahan, jos perustais tukisukkasäätiön? “Suomen Juutalainen Tukisukkasäätiö käy taistoon Kansallissosialistisia suonikahjoja vastaan”. Huijataan rahat sionisteilta ja käytetään johonkin hyödylliseen.

Comments are closed.