Koti Uutisia Viranomaiset poistivat raiskauksien uhrien muistomerkin Puolassa

Viranomaiset poistivat raiskauksien uhrien muistomerkin Puolassa

4

Puolalainen taideopiskelija teki patsaan kunnioittaakseen neuvostosotilaiden raiskauksien uhreiksi joutuneita naisia. Viranomaisten reaktio teokseen oli tyly: patsas poistettiin ja opiskelija vietiin kuulusteltavaksi.

UK_Raiskauksien_uhrien_muistomerkki

Lauantaina puolalaisessa Gdańskin kaupungissa paljastettiin patsas, joka esittää neuvostosotilasta raiskaamassa aseella uhaten raskaana olevaa saksalaisnaista. Muistomerkin tehnyt Jerzy Szumczyk, joka opiskelee viidettä vuottaan taideakatemiassa, kertoi puolalaiselle radiolle tutkineensa neuvostosotilaiden harjoittamaa massiivista raiskailua toisen maailmansodan loppupuolella.

Szumczyk oli järkyttynyt oppimastaan, joten taiteilijana hän päätti ilmaista tuntemuksiaan taiteen avulla. Patsas ei kuitenkaan ehtinyt kauaa olemaan katukuvassa, sillä viranomaiset hakivat sen pois heti maanantaiaamuna. Samalla poliisi otti kiinni Szumczykin, joka pääsi vapaaksi kuulustelujen jälkeen. Poliisin mukaan asia etenee syyttäjälle.

Puna-armeija käytti seksuaalista väkivaltaa järjestelmällisenä aseenaan terrorisoidessaan siviiliväestöä. Miljoonat saksalaisnaiset joutuivat neuvostosotilaiden raiskaamiksi sodan loppuvaiheilla. Joidenkin uhrien aviomiehet ja lapset jopa pakotettiin katsomaan raiskauksia. Rikokset eivät rajoittuneet pelkästään saksalaisiin naisiin, vaan myös puolalaisia ja jopa venäläisiä naisia joutui puna-armeijan raiskaamiksi.

 
Lähde: Daily Mail

4 KOMMENTIT

  1. Kuvastaa hyvin nykyisen järjestelmän arvomaailmaa. Tämän poistamista ei voi perustella edes sillä, että patsas olisi liian siveetön, vaikka ei tuota kauniiksikaan voi kutsua.

    Puna-armeija = raiskaileva Siionin armeija.

  2. No niin, Jerzy Szumczyk oppi länsimaisen demokratian tärkeimmän periaatteen kantapään kautta: Sodan voittajia ja valtaapitäviä ei kritisoida. Ei varsinkaan, jos nämä ovat tehneet palveluksen monikulttuuriselle Euroopalle kiduttamalla ja häpäisemällä kansallismielisiä valkoisia.

Comments are closed.