Koti Uutisia Sionismi Viiden tähden liike vaatii CasaPoundin häätöä Roomassa

Viiden tähden liike vaatii CasaPoundin häätöä Roomassa

0

Italian hallituksessa istuva vasemmistopopulistinen Viiden tähden liike kannattaa fasistisen CasaPound-järjestön häätämistä sen Roomassa sijaitsevasta päämajasta. CasaPound-liike syntyi talon valtaamisen seurauksena 2003 ja on sittemmin kasvanut poliittiseksi puolueeksi.

CasaPound on kunnostanut valtaamansa talon sekä rakentanut sinne monipuolisen poliittisen ja kulttuurillisen keskuksen kansallismielisille. Talossa asuu myös kymmeniä ihmisiä. Viimeisin kiista järjestön häätämisestä käynnistyi hiljattain, kun Italian sisäministeri Matteo Salvini julisti, että kaikki roomalaiset talonvaltaajat tullaan häätämään. 

Monien Italian ulkopuolella asuvien kansallismielisten sympatisoima Viiden tähden liike päätti tukea häätövaatimusta. Liikkeeseen kuuluva Rooman pormestari Virginia Raggi äänesti häädön puolesta. 

Viiden tähden liikkeen johtohahmoihin kuuluva Roberta Lombardi puolestaan painotti, että CasaPoundia vastaan tulee hyökätä ”lain ja järjestyksen” nimissä. CasaPound on ilmoittanut taistelevansa häätäjiä vastaan, mikäli Rooma ei tarjoa julkista majoitusta ihmisille, joille vallattu talo on näiden ainoa koti.

Lähde: ANSA