Koti Uutisia Kotimaa Vihreiden Pekka Hätösestä tuli mainehaitta PolPolle

Vihreiden Pekka Hätösestä tuli mainehaitta PolPolle

5

Kuten uutisoimme aiemmin tällä viikolla, poliittisessa poliisissa (PolPo) työskentelevä Vihreiden puolueaktiivi Pekka Hätönen on tänä vuonna aloittanut lukuisia rikostutkintoja isänmaallisia suomalaisia vastaan. Nyt Hätösen motiivit ovat nousseet valtakunnalliseksi puheenaiheeksi.

Vaikka kansallismielisten ahdistelu on ollut jo usean vuoden ajan PolPon virallinen linja, on Vihreiden Hätösen toimintaa alettu pitää liian räikeänä. Poliisi ei kykene ylläpitämään puolueettomuuden kulisseja, kun julkisuutta rakastava kulttuurimarxisti käynnistää jatkuvasti uusia tutkintoja poliittisia vihollisiaan vastaan.

PolPo yritti keskiviikkona korjata Hätösen aiheuttaman imagohaitan ilmoittamalla julkisesti, että hänet otetaan “puhutteluun”. PolPo-johdon mukaan Hätösen mahdollinen jääviys otetaan vakavasti, joten kansan ei tarvitse pelätä poliisin rikkovan tasapuolisuusperiaatetta.

Lopulta PolPo kuitenkin linjasi, että Hätönen saa jatkaa kaikkia käynnistämiään tutkintoja. “Puhuttelu” oli vain silmänkääntötemppu, jolla kansaa pyrittiin rauhoittelemaan.

PolPo perusteli päätöstään väittämällä, että Hätönen olisi eronnut Vihreiden toiminnasta jääviyskysymyksen vuoksi. Samana päivänä Ilta-Sanomat kuitenkin paljasti, että Hätönen edustaa Vihreitä edelleen Espoon valtuustossa. Toisin sanoen PolPo suojeli isänmaallisia vainoavaa vihreää valehtelemalla hänen puolestaan.

Lähteet: Yle, Ilta-Sanomat

5 KOMMENTIT

  1. Helpointa olisi siirtää pysäköinnin- tai kalastuksenvalvontaan.

  2. Jo on kumma että edes tätä ei saada pois poliisivoimista. Polpo on todellinen…

  3. Hätönen, Tapola,… ei ne ominpäin riehu. Joku tai jotkut ministeriössä ovat herrojen takana.

  4. Ei näitä sattumalta ja vahingossa tällaisiin hommiin laiteta. Tietenkin jatkaa

  5. Arvatkaa miten tämäkin ilmiö liittyy Albert Pike -nimiseen heppuun. Tai siis, ottakaa selvää?

Comments are closed.