Koti Uutisia Kotimaa Vierasrotuisten seksuaalirikosten uhreista lähes puolet oli alaikäisiä

Vierasrotuisten seksuaalirikosten uhreista lähes puolet oli alaikäisiä

4

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolessa turvapaikanhakijoiden tekemissä seksuaalirikoksissa uhri oli alaikäinen. Tutkimuksen on toteuttanut Poliisiammattikoulu. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että yleisimmät turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset tapahtuvat vastaanottokeskuksissa. Yleisimmät rikokset olivat omaisuusrikokset, seksuaalirikokset sekä vastaanottokeskuksen henkilökuntaan kohdistuvat rikokset.

Tutkimus perustuu vuonna 2016 poliisin tietojärjestelmään kirjattuihin ilmoituksiin, joissa turvapaikanhakija oli joko rikoksesta epäilty tai uhri. Kaiken kaikkiaan ilmoituksia oli 1 565 kappaletta. Vuonna 2016 Suomessa oleskeli noin 30 000 turvapaikanhakijaa.

Tutkimuksessa ehdotetaan myös mahdollisia ratkaisuja ongelmalle. Yksi näistä olisi opetusvideo, jonka avulla toivotaan vierasrotuisten helpommin kykenevän integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Lähde: Yle

4 KOMMENTIT

  1. Heh, juu opetusvideon kautta elukka saa äkillisen moraalisen herätyksen ja ÄO nousee riittäävät 30 pykälää (sarkasmia). Ei nämä tutkijat usko edes itse omiin ideoihinsa. Jotain piti paniikkiratkaisuna keksiä kun unelma törmäsi reaalimaailmaan.

  2. “Tutkimuksessa ehdotetaan myös mahdollisia ratkaisuja ongelmalle. Yksi näistä olisi opetusvideo, jonka avulla toivotaan vierasrotuisten helpommin kykenevän integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.” —-> Luoja mikä ratkaisu….Eikö se jedi-video ollutkaan tarpeeksi. Kertoo jo kaiken näistä rotumuukalaisista jos pitää jollekkin rullahuulelle tai turbaanipojalle opettaa että “älä raiskaa, älä varasta, älä tapa,älä vedä kikiä esiin julkisesti…” jne. Ali-ihmisiä ne on jos ihan rehellisiä ollaan.

  3. Jos on hakijana ja tekee rikoksen, niin eikö ole aika selviö ettei tule koskaan integroitumaan vallitsevaan kulttuuriin edes muumivideolla. Ei muuta kuin kiven sisään normipuolelle ja vapautumisen jälkeen takaisin lähtöpisteeseen mistä tulikin.

Comments are closed.