Koti Uutisia Pohjoismaat Vierasrotuiset raiskasivat suvaitsevaisen Ruotsissa

Vierasrotuiset raiskasivat suvaitsevaisen Ruotsissa

4

Keski-ikäinen ruotsalaisnainen joutui joulukuun 26. päivä raiskauksen uhriksi. Tekijät olivat kaksi vuonna 1999 syntynyttä afganistanilaista nuorta miestä, jotka nainen oli tavannut yökerhossa. Raiskaus tapahtui Ljunbyssä Smålandin maakunnassa.

Poliisikuulusteluissa nainen on kertonut, että hän oli raiskauksen iltana mennyt yksin yökerholle, jonka ulkopuolella hän tapasi tekijät. Kuulusteluissa hän myös kertoi poliisille siitä, että hän on mukana Facebook-ryhmässä, joka vastustaa vierasrotuisten karkottamista Ruotsista.

– Olen aina säälinyt heitä, jotka pakenevat sodasta. Toiset ovat sitä mieltä, että heidät tulisi lähettää takaisin kotimaihinsa. Minä olen vastustanut sitä, sanoi nainen ja jatkoi:

– Mielestäni heidän kanssaan on ollut hyvin mielenkiintoista jutella. Monet kyllä varoittivat minua, että tulisi olla varuillaan, kun juttelee pakolaisten kanssa.

Nainen kertoi poliisille myös, että toinen miehistä oli kysynyt häneltä baarin edustalla, tahtoisiko nainen tulla heidän mukaansa vastaanottokeskukseen juomaan alkoholia. Tähän nainen oli omien sanojensa mukaan suostunut.

– Minusta se vaikutti ihan asialliselta enkä tuntenut, että minulla olisi ollut syytä huoleen. En ole koskaan ollut huolissani, kun tapaan ihmisiä toisista maista, sanoi nainen kuulustelussa.

Kolmikko saapui vastaanottokeskukseen noin puoli neljältä aamuyöllä. Saavuttuaan keskukseen he siirtyivät toisen afganistanilaisen huoneeseen, jossa nainen istahti patjalle yhden miehen viereen, kun toinen heistä meni sänkyyn makaamaan. Yön aikana nainen oli kompastunut ja törmännyt seinään, minkä johdosta häntä oli sattunut. Hän oli tämän jälkeen mennyt makaamaan sänkyyn, ja toinen miehistä oli antanut hänelle tyynyyn. Heti tämän jälkeen mies oli alkanut kosketella naista.

Nainen kertoi kuulusteluissa, että hän oli yrittänyt työntää miestä pois, koska hän ei ollut kiinnostunut. Kun nainen oli työntänyt miestä pois, oli tämä maannut naisen päälle, pitänyt hänen käsiään kiinni ja ottanut häneltä housut pois, minkä jälkeen hän raiskasi naisen vaginaalisesti. Mies oli myös useampaan otteeseen pyytänyt naista olemaan hiljaa. Lisäksi hän oli kysynyt toiselta mieheltä, haluaako hänkin olla mukana raiskauksessa. Tuomion mukaan he olivat käyttäneet sanaa “raiskaus”.

Toinen afgaaneista oli tämän jälkeen myös tullut sänkyyn ja aloittanut naisen koskettelun samanaikaisesti, kun hän tyydytti itseään. Mies, joka naista jo raiskasi, siirtyi raiskaamaan naista anaalisesti. Hänen näin tehdessään nainen alkoi huutaa, koska häntä sattui. Tämän jälkeen mies lopetti toiminnan.

Nainen pääsi hetken päästä poistumaan paikalta, minkä jälkeen hän soitti poliisille. Vastaanottokeskuksen työntekijät eivät olleet huomanneet tapahtuneesta mitään.

Tuomioksi raiskauksen tehnyt mies sai vuoden ja kolme kuukautta vankeutta, minkä jälkeen hänet karkotetaan maasta kymmeneksi vuodeksi. Hänet tuomitaan myös maksamaan naiselle 134 990 kruunua vahingonkorvauksia. Toinen afgaani, joka ei raiskannut naista vaan tyydytti itseään, sai tuomiokseen ehdonalaista vankeutta ja 23 990 kruunua vahingonkorvauksia maksettavaksi. Syyttäjä ei vaatinut toisen miehen karkottamista.

Lähde: Nordfront.se 

4 KOMMENTIT

  1. No mutta, eikös tuo mennyt ihan oikeaan osoitteeseen? Miksi nainen soitti poliiseille?

  2. Ennemmin maa repeää, kuin h***a häpeää. Tapa tuokin tienata rahaa.

Comments are closed.