Koti Uutisia Video: yhteenotto ruotsalaisilla markkinoilla

Video: yhteenotto ruotsalaisilla markkinoilla

3

Vastarintaliikkeen ruotsalaiset aktivistit järjestivät lauantaina julkista aktivismia yhdellä maan suurimmista markkinoista.

Lentolehtisten jakaminen sujui ongelmitta, kunnes paikalle saapui lähistöllä ollut paloauto, joka ei ollut hälytysajossa ja jonka kuljettaja vastusti Vastarintaliikkeen läsnäoloa poliittisista syistä. Kuljettaja parkkeerasi autonsa suoraan aktivistien banderollin ja lippujen eteen peittääkseen näiden näkyvyyden.

Kun aktivistit huomasivat, että auto vaikutti jäävän paikalleen heidän eteensä, he kävivät kysymässä kuljettajalta, aikooko tämä jättää autonsa pysyvästi siihen paikkaan. Kuljettaja vastasi, että auto jää siihen, jolloin aktivistit päättivät siirtyä uudelle paikalle parkissa olleen auton taakse. Tällöin kuljettaja alkoi “hivuttaa” autoaan aktivisteja kohti, mikä lopulta johti yhteenottoon poliisien ja vartijoiden kanssa, jotka löivät aktivisteja pampuilla.

Tilanne kuitenkin raukesi lopulta ja lentolehtisten jakaminen jatkui rauhallisissa tunnelmissa. Kun yhteensä noin kaksi tuntia kestänyt aktivismi oli tullut päätökseensä ja aktivistit olivat palaamassa autoillen, ryhtyivät jotkut “rasisminvastustajat” huutelemaan ja seuraamaan kansallissosialisteja. Rasisminvastustajien sateenkaarilippu takavarikoitiin ja hävitettiin asianmukaisesti.

Alla on esillä video aktivismista.

 

Lähde: Nordfront.se

3 KOMMENTIT

  1. Rohkeita nuo Ruotsin viranomaiset, kun kiukuttelevat kansallismielisille, mutta eivät saa edes porukalla yhtä matua kuriin. Jonnekin pitää varmaan kaikki se turhautuminen omasta aisankannattajan rolista purkaa.

  2. Kun “antifasistit” on häädetty kaduilta, ja kun poliisinkin pahoinpitelyt ja muu painostaminen on tehotonta, otetaan avuksi loputkin viranomaiset – nyt palokunta. Seuraavaksi varmaan lääkärit eivät saa hoitaa liikkeen aktivisteja mikäli nämä tarvitsevat hoitoa.

  3. Tuota, tuota. Aivan aluksi tässä oli taas esimerkki ruotsalaisesta “demokratiasta” tyypillisimmillään. En nähnyt, vaikka tarkkana olinkin kahvia, enkä pullantuoksuisia poliiseja. Pamppu heilui kylläkin kuin Vappu viuhka. Lähes tuntien sairasta mielihyvää noita raukkoja kohtaan siinä, että heillä on niin harvoin mahdollista käyttää ja näyttää voimaansa aivan kuten suomalasillakin vastaavan alan uhittelijoilla. Uskonpa, että jos ISIS mustine lippuineen olisi ollut satapäisen joukon kanssa mesoamassa ja tönimässä ruotsalaisia, ei poliisi olisi tehnyt yhtään mitään. Hymy huulillaan he olisivat katselleen kuin lapsi katrasta, joka kirmaa kevään ensisäteiden tuomassa lämmössä.
    Mitä tulee tähän “väärin sammuttavaan” palomestariin, niin ihmettelenpä syvästi sitä, että yksityishenkilö toki kaiketi kaupungin palokunnassa töissä oleva seinään kuseskelija ottaa kaupungin omistaman työssä käytettävän ajoneuvon omaan käyttöönsä polttaen kaupungin maksamaa löpöä omaan henkilökohtaiseen “poliittiseen toimintaansa” eli likaiseeen kiusantekoon niitä kohtaan, jotka ajattelevat asioista eritavalla kuin kyseinen suojatyöpaikkalainen, jota eivät vielä ole muslimiterroristit yli ajaneet tuolla samalla paloautolla.
    Mutta kun tiedän tilanteen, niin tuo kaikki irvokkuus on mahdollista ruotsissa niin kuin täällä Suomessakin, jota johtaa EU-globalistit ja rähinä joukkonaan anarkistiset huppupäiset “maailmanparantajat”, jotka hyökkäävät puskistä taistellen “maailman rauhan” ja kaikkinaisen rutsaisen ja sekarotuissen “harmonian” puolesta.

Comments are closed.