Koti Uutisia Video: RamZPaul – Days of Rage -esitelmä

Video: RamZPaul – Days of Rage -esitelmä

1

Ruotsissa järjestettiin 25. helmikuuta Identiterian Ideas -seminaari, jossa pidettiin useita esitelmiä kansallismielisestä näkökulmasta. Osa esitelmien pitäjistä oli samoja kuin edellisenä päivänä Tallinnassa järjestetyssä vastaavassa seminaarissa, josta uutisoimme tiistaina. Myös RamZPaul-nimellä tunnettu Paul Ramsey oli Tallinnassa pitämässä esitelmän. Esitelmä oli sama, jonka hän piti Ruotsissa.

Ramsey kertoo esitelmässään 60- ja 70-lukujen radikaalista vasemmistoliikkeestä USA:ssa. Hän käy läpi erilaisia ryhmiä, näiden suorittamia terroritekoja, politiikkaa sekä johtavien jäsenten suurta juutalaisedustusta – merkittävimmän ryhmän viidestä johtajasta neljä oli juutalaisia.

Esitelmän mukaan näiden ryhmien kokouksissa oli esimerkiksi mietitty, voiko valkoisen lapsen tappaa. Niissä oli myös syytetty yhtä ryhmän johtajista valkoisen ylivallan kannattajaksi (kyseessä oli juutalainen feministi) ja pidetty orgioita. Yhdestä henkilöstä, joka oli yrittänyt murhata satoja poliiseja räjäyttämällä mutta joka epäonnistui yrityksessään, tuli sittemmin Barack Obaman mentori ja hyvä ystävä.

Esitelmöijä käy myös läpi vasemmiston muuttunutta toimintakulttuuria; kun he ennen hyökkäsivät systeemiä vastaan, keskitytään nyt hyökkäämään tavallisten kansalaisten kimppuun.

Voit katsoa esitelmän kokonaisuudessaan alta:

1 KOMMENTTI

  1. Hyvä esitelmä. Hyvä, että on netti. Mutta kuinka kauan, koska sitä hallitsevat juutalaiset toimijat- tottakai – Sillä hehän ottavat haltuunsa kaiken keinoja kaihtamatta hopealusikan kuin Harakka, kunhan se vain kiiltää. Varastaminen on juutaliselle hyve. Ja viellä parempi, jos pakanan ottaa hengiltä samassa yhteydessä. Sitten voikin sanoa, Touche.

Comments are closed.