Koti Uutisia Ulkomaat Video: millaista on kasvaa homoseksuaalisessa kodissa?

Video: millaista on kasvaa homoseksuaalisessa kodissa?

3

Dawn Stefanowicz on päättänyt jakaa historiansa siitä, millaista oli kasvaa homoseksuaalissa perheessä ja homokulttuurin keskellä 60–70-luvun Torontossa Kanadassa. Stefanowicz on kansainvälisesti tunnettu luennoitsija, kirjailija ja puhuja. Kirjassaan Out From Under: The Impact of Homosexual Parenting Stefanowicz kirjoittaa, kuinka eri perherakenteet ja asuinolosuhteet vaikuttavat lapseen pitkällä aikavälillä.

Stefanowicz kertoo kirjassaan myös kokemuksistaan siitä, millaista oli olla homoseksuaalin isän kasvattama kodissa, jossa hän säännöllisesti altistui hämmentäville, epäterveille ja vääristyneille seksuaalisuuden muodoille koko lapsuutensa ajan. Stefanowicz kuvailee tätä yksityiskohtaisemmin haastattelussa Radio3Fourteenin Lana Lokteffin kanssa. Hän nostaa haastattelussa esiin muutamia todisteita siitä, että lapsen kasvu samaa sukupuolta olevien vanhempien kanssa on haitallista.

Stefanowicz jatkaa kommentoimalla, että homojen etujärjestöt kiistävät täysin edut lapsen kasvussa perinteisen mallisessa perheessä. Tämän jälkeen hän kuvailee Kanadan poliittista ilmastoa ja sitä, kuinka julkinen keskustelu samaa sukupuolta olevien vanhempien ongelmallisuudesta tai homoseksuaalisuudesta ylipäätään voi johtaa viharikostuomioon.

Lähde: Nordfront

3 KOMMENTIT

  1. Syyttömät lapset joutuvat kärsimään, vain koska tuollaiset sairaat ja vastenmieliset hinttarit haluavat leikkiä perhettä. Kuvottavaa.

  2. Tässä se dilema onkin: Kuka käyttää lapsen ääntä siitä että hän haluaa nimenomaan elää ja kasvaa homoliitossa? Kuka voi tietää adoptiotapauksissa sen miltä lapsesta tuntuu. Suomen laissa lapsellakin on äänioikeus, mutta kuka sitä käyttää?

  3. Ja entä jos on kyseessä arabimaille tyypillinen miehen ja lampaan liitto? Voivatko adoptoida ihmislapsen vai pitääkö niiden tyytyä karitsaan..?

    Voi v*ttu että tää maailma on menny sairaaksi. Kohta varmaan mädättäjät vaativat moniavioisuutta jossa voi olla sekaisin kaikkia mahdollisia nisäkäslajeja ja pari kalaa siihen päälle.

Comments are closed.