Koti Artikkelit Video: liity Vastarintaliikkeeseen!

Video: liity Vastarintaliikkeeseen!

10

Vastarintaliike ei ole yhden asian järjestö. Olemme kyenneet ylläpitämään ja laajentamaan toimintaamme muun muassa siksi, ettemme pelaa yhden kortin varassa. Luomme pitkäjänteisesti uusia toimintamuotoja, joiden avulla olemme kyenneet rekrytoimaan hyvin monipuolisen jäsenpohjan.

Yhden asian liikkeet syntyvät yleensä laajan, yhteiskuntaa ravisuttavan kriisin myötä. Niillä on oma tärkeä roolinsa silloin, kun ne kykenevät tuomaan nopeasti suuret ja politiikasta aiemmin välinpitämättömät ihmismassat kaduille osoittamaan tyytymättömyytensä. Yhden asian liikkeet ovat kuitenkin lyhytikäisiä poliittisten tavoitteiden ja toimintamallien suppeuden vuoksi; ne kasvavat nopeasti, mutta luhistuvat lähes yhtä pian.

Siksi Vastarintaliike on valinnut päinvastaisen strategian: me olemme selkeästi määritelleet poliittiset tavoitteemme ja arvomme, emmekä edes yritä miellyttää niillä kaikkia ihmisiä. Aktivisteiksi ja jäseniksi otamme mukaan ne, joiden voimme luottaa seisovan tavoitteidemme takana ja työskentelevän tavoitteidemme eteen myös silloin, kun esimerkiksi maahanmuuttovastaisuus ei ole mediaseksikäs aihe.

Emme usko siihen, että yhteiskunnallinen muutos alkaa sormia napsauttamalla tai yksittäisen monikulttuurisen raiskauskohun myötä. Sen sijaan kansallismielisten on suhtauduttava politiikkaan kuin työhön: se on säännöllistä ja tavoitteellista toimintaa, jota on tehtävä niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Kansallismielisiä suomalaisia vastassa ovat valtamedia, hallitus, EU, esivalta ja monikansalliset pankit. Näin vahvaa vihollista ei päihitetä, mikäli merkittävä osa kansallismielisistä ei omistaudu vakavasti toimintaan, tiedottamiseen, värväämiseen ja itsensä kehittämiseen.

Yhden asian kansanliikkeillä on ehdottomasti paikkansa ja merkityksensä. Vastarintaliikekin on ottanut aktiivisesti osaa kuluneen vuoden aikana järjestettyihin maahanmuuttovastaisiin mielenosoituksiin. Kuten monet osasivat kuitenkin odottaa, yhteiskunnallisen ilmapiirin kuumentuessa poliisi ja tiedotusvälineet päättivät tappaa mielenosoituksia ympäröineen hypen lopettamalla siirtolaiskriisistä ja “turvapaikanhakijoiden” rikoksista kertovan uutisoinnin käytännössä kokonaan.

Kaikki rationaaliset suomalaiset toki tiedostivat, että viime syksynä alkanut monikulttuurinen seksuaali- ja väkivaltarikosten epidemia jatkui myös vuonna 2016, vaikka Suomeen saapuneiden siirtolaisten hyökkäyksistä ei yhtäkkiä enää kirjoiteltukaan lehdissä.

Parhaiten tämä on tiedostettu turvallisuusalalla. Kansallinen Vastarinta on ollut yhteydessä muun muassa varsinaissuomalaiseen turvallisuusalan työntekijään, jolle poliisi vahvisti tänä keväänä, että julki tulleet turvapaikanhakijoiden rikokset ovat vain jäävuoren huippu. Paikallinen ensihoitaja puolestaan kertoi, ettei vastaanottokeskuksiin enää edes lähetetä pelkistä naisista koostuvia ensipartioita jatkuvan seksuaalisen ahdistelun vuoksi.

Ympäri Suomea kevään ja alkukesän aikana kulkeneet huhut saivat vahvistuksen, kun Savon Sanomat uutisoi 6. heinäkuuta, että seksuaalinen ahdistelu Suomessa on kolminkertaistunut siirtolaiskriisin myötä! Poliisi myönsikin jo viime lokakuussa, että valtakunnallinen määräys kieltää viranomaisia tiedottamasta maahanmuuttajarikollisuudesta. Ruotsissa on täysin sama käytäntö.

Vaikka raiskausten määrä nousisi siis satoja prosentteja muutamassa kuukaudessa, emme voi luottaa siihen, että suuret mielenosoitukset ja yksinkertaisten iskulauseiden vetovoima tulisivat jatkumaan ikuisesti. Media, poliitikot ja poliisi kykenevät kontrolloimaan valtaosaa suomalaisista edelleen erittäin tehokkaasti pimittämällä poliittisesti tulenarat uutiset. Kun uusia kohuja ei ole tarjolla, valtaosa kansasta passivoituu eikä vaivaudu enää mielenosoituksiin.

Uusia kohuja tulee tietysti vastaisuudessakin pääsemään sensuurikoneiston läpi, jolloin mielenosoitukset saavat jälleen tuulta siipiensä alle. Tämä on hyvä asia, sillä suuret mielenosoitukset voimaannuttavat kansallismielisiä suomalaisia ja lähettävät eliitille selvän epäluottamusviestin.

borlänge-24

Mikäli kansallismielinen toiminta on kuitenkin pelkästään reagointia yksittäisiin kohuihin, ei toiminta tule koskaan etenemään; kun julkisuuskupla puhkeaa ja huuma haihtuu, aktiivit hajaantuvat ja jatkavat elämäänsä kuten aina ennenkin. Ei olisi järjestöä, joka kartuttaisi hiljaista tietoa, kouluttaisi kansallismielisiä poliittisesti tai ylläpitäisi keskustelua myös silloin, kun valtamedia pyrkii sensuroimaan maahanmuuttokritiikin. Vastarintaliike on siis järjestö niille, jotka tahtovat työskennellä vapaan ja suomalaisen Suomen puolesta silloinkin, kun maahanmuuttokysymys ei ole julkisesti tapetilla.

Olemme lisäksi rakentaneet kokonaisvaltaisen poliittisen ohjelman (lue poliittinen manifestimme TÄÄLLÄ), jossa maahanmuuttokysymys on vain yksi osa kokonaisuutta. Tiedostamme näet, ettei Suomen rajoja nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa tulla sulkemaan vain siksi, että kansa sitä vaatii. Ylikansalliset poliittiset voimat kontrolloivat Suomea myös talous- ja pankkijärjestelmän, puolustusyhteistyön sekä EU:n kaltaisten liittojen kautta. Kansallismieliset tarvitsevat selkeän poliittisen ohjelman, sillä ilman taloudellista ja poliittista omavaraisuutta Suomi ei ole vapaa.

Emme ole yhden asian liike myöskään käytännön tasolla. Kuten vuoden 2015 vuosiraportistamme voi lukea, järjestämme poliittisen työn ohella muun muassa sosiaalista, liikunnallista ja kulttuurillista toimintaa. Vastarintaliikkeen Suomalaisapu on kuluneen vuoden aikana järjestänyt muun muassa katupartioita, ympäristötyötä, vaate- ja ruoka-apua vähävaraisille sekä lääkeneuvontapalvelun. Tahdomme, että kansallismieliset ovat kaikkialla siellä, missä suomalaiset ovat. Ei ole sellaista yhteiskunnallista kysymystä, johon ei olisi myös kansallismielistä näkökulmaa.

Jokaisella suomalaisella on oma, ainutlaatuinen syy liittyä mukaan kansallismieliseen toimintaan. Meistä jokaisella on hieman erilainen arvo- ja tarvejärjestys. Toimintaa tukee omalla panoksellaan esimerkiksi raiskausuutisista järkyttynyt perheenäiti, ulkomaisia monopoleja vastustava pienyrittäjä, poliittisesta teoriasta kiinnostunut historianopiskelija ja fyysisten yhteenottojen karaisema katuaktivisti. Osa lähtee mukaan osallistuttuaan urheilupiireihimme tai yksinkertaisesti siksi, että hän tahtoo tutustua muihin samanmielisiin ihmisiin.

Vaikka motiivit ja arvojärjestykset vaihtelevat, tarvitsemme yllä mainituista jokaisen panosta. Tiedostamme myös, että heitä kiinnostavat erilaiset asiat, joten voidaksemme rekrytoida heidät kaikki, tarvitsemme monipuolista toimintaa. Yhden asian liike ei kykene hyödyntämään pitkäjänteisesti kaikkien isänmaallisten suomalaisten voimavaroja. Voimakkaat puolueet ja liikkeet kautta historian ovat aina perustaneet toimintansa kattavaan poliittiseen ohjelmaan sekä järjestömalliin, joka tarjoaa mielekästä toimintaa suurelle ja vaihtelevalle joukolle ihmisiä.

Kun järjestö on saattanut yhteen joukon erilaisia ja eri asioista kiinnostuneita ihmisiä, kannustetaan heitä astumaan oman erikoisalansa ulkopuolelle ja tekemään yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, joihin he eivät olisi todennäköisesti koskaan tutustuneet ilman poliittista järjestäytymistä. Jatkuva, monipuolinen ja inspiroiva toiminta sekä poliittinen koulutus yhdistävät eri lähtökohdista ponnistavat kansallismieliset. Lopulta syntyy kansanliike, josta tulee poliittinen koti suomalaisille ikään, sukupuoleen, koulutukseen, luokkaan tai sosiaaliseen taustaan katsomatta.

Vastarintaliikkeen strateginen julkilausuma onkin:

“Lyhyen aikavälin tavoitteemme on perustaa aktivistiryhmiä eri puolille Suomea kouluttaaksemme mahdollisimman laadukkaan ja toimintakykyisen joukon isänmaallisia kansalaisvaikuttajia. Lisäksi tahdomme vaikuttaa maan poliittiseen ilmapiiriin julkisella eliittiä painostavalla toiminnalla, kuten esimerkiksi Lapuan liike teki 1930-luvulla.

Pitkän aikavälin tavoitteemme on rakentaa Suomeen kansallismielinen rinnakkaisyhteiskunta (vastarintayhteiskunta), joka pystyy lopulta korvaamaan itsenäisyytemme myyneen hallituksen. Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä korvataan kokonaan uudella.”

Liity toimintaan ja ota yhteyttä jo TÄNÄÄN!

Vastarintaliike

10 KOMMENTIT

  1. Näyttää siltä, että hyvältä näyttää! Eläköön Vastarintaliike!

  2. Helluntaita!
    Olen lukenut toiminnastanne jotta olisin ymmärtänyt toimintanne tarkoituksen! Olen siis hyvinkin samanmielinen. Pyörätuoli-invalidina minusta ei paljonkaan liikunnallista hyötyä ole,mutta silti osaan vielä kirjoittaa,ajaa autoa,ampua,inhota,vittuilla,remontoida rajallisesti ja ent.ravintolakokkina tehdä hyvää suomalaista ruokaa. Vihaan SUOMEN myymistä Islamisteille ja typeriä kansanedustajiamme ja ministereitä! Pelkkiä lökäpöksyjä kaikki. Ainut kerta elämässäni kun olen äänestänyt oli se kun äänestettiin liittymisestä EU:hun. Äänestin tietysti EI! Vaan eipä auttanut! Olen armeijan käynyt mies,suoraselkäinen rehellinen perkele Itä-Suomesta. En halua,että kaunis maamme myydään noille eläimille joita Suomeen pukkaa koko ajan. Toisekseen,en tiedä,että onko minusta enää mihinkään muuhun kuin kauniisiin ajatuksiin???
    Sanoisitteko onko??? Onko liikuntarajoitteinen vain turha rasite, vai olisiko minulle vielä jotain käyttöä???
    Kaikkea parasta toivottaen,
    MK

    • Eiköhän kaikki mahdollinen apu kelpaa. Itse olen vain vain tukijäsen ja jakanut silloin tällöin materiaalia kaduille ja postiluukkuihin.

    • Jos kirjoittaa osaat, voit kirjoittaa artikkeleita ja lähettää niitä esimerkiksi toimituksen sähköpostiin tai jos tunnet jonkun aktivistin niin voit mahdollisesti myös hänen kauttaan lähettää niitä.

      Muina käytännöllisinä vaihtoehtoina on rahallinen tuki kadulle.com-verkkokaupan kautta ja tietysti tukijäsenyyden hankkiminen samaisen kaupan kautta.

      Ja sitten voit joko tulostaa DIY-sivultamme materiaalia ja levittää sitä naapurustoosi, tai voit tilata edellämainitsemastani kaupasta materiaalia ja levittää sitä. Tämä fyysinen tuki toki varmaan kunnostasi riippuvainen homma…

      Jos haluat tavata liikkeen jäseniä, suosittelen ottamaan yhteyttä lähimpään ryhmään, eli sinun tapauksessa varmaan Lappeenrannan ryhmä, ja varautumaan matkustamaan tämän ryhmän kotipaikkakunnalle.

    • Ota yhteyttä sähköpostitse lahimpään ryhmään ja kysele sieltä tilannetta. Sähköpostiosotteita löytyy ainakin noista aktivismiraporteista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että vaikka olet pyörätuolissa niin kyllä sinulle löytyy tapa miten voit auttaa/osallistua.

  3. Loistava video, ja artikkelin teksti vastaa moniin kysymyksiin, joita aktivisteilta on vuosien varrella toiminnastamme kysytty. Näitä kannattaa levittää ahkerasti somessa!

  4. Hyvin editoitu video, joka varmasti herättää tunteita monissa kansallismielisissä. Onnea ja menestystä varsinkin suomalaisavulle, se on todella hieno projekti.

  5. Anteeksi mutta miten liityn SVL:n? Ja onko teillä toimintaa Turussa tai Halisissa? Jos oisi, niin liittyisin mielelläni, kannatan Suomalaista vastarintaa!

Comments are closed.