Koti Uutisia Video: ”Kultaisen aamunkoiton nousu”

Video: ”Kultaisen aamunkoiton nousu”

0

Englanninkielinen 15 minuutin mittainen video esittää Kultaisen aamunkoiton nousun tuntemattomasta puolueesta erittäin tunnetuksi. Videolla esitetään muun muassa seuraavaa:

  • Puoluejohtaja, Nikos Michaloliakos, pitää voimakkaan puheen tuhansille kannattajille. Puheessaan hän tekee selväksi, ettei puolue tule sopeutumaan järjestelmään, ja toteaa lisäksi, että ”Kultaisen aamunkoiton aika tulee”.
  • TV-ohjelma, jossa todetaan, että Kultaisen aamunkoiton eteneminen johtuu siitä, että järjestelmä on koettanut hiljentää sen. Ohjelmassa mainitaan myös, että Kultainen aamunkoitto on onnistunut saamaan työväenluokan liikkeelle osittain sen vuoksi, että vasemmisto on vastannut kreikkalaisten avunhuutoihin syytöksillä ”rasismista” ja ”muukalaisvihamielisyydestä”.
  • Uutiskatsaus, jossa vanhempi nainen kertoo joutuneensa aseellisen ryöstön uhriksi ja ettei poliisi ole tehnyt asialle mitään. Nainen soitti tästä syystä Kultaiselle aamunkoitolle.
  • Soppakeittiö, jonka Kultainen aamunkoitto järjesti kreikkalaisille. Kultaisen aamunkoiton parlamenttijäsen toteaa, että hän on käyttänyt ensimmäisen parlamentista saamansa palkan ostaakseen ruokaa, ja että hän tulee tarvittaessa käyttämään toisen, kolmannen ja neljännenkin palkkansa samaan tarkoitukseen.
  • Väkivaltaisia mellakoita sen jälkeen, kun kolme afgaanialaista oli teloittanut yhden kreikkalaisen. Paikalliset protestantit toimivat yhteisellä asialla Kultaisen aamunkoiton kanssa saadakseen kiinni nämä laittomat maahanmuuttajat.

 

Nordfront.se