Koti Uutisia Video: “gangsta” parkuu kuin pikkulapsi kuultuaan tuomionsa

Video: “gangsta” parkuu kuin pikkulapsi kuultuaan tuomionsa

7

YouTubessa on muutaman vuoden takainen video amerikkalaisesta oikeusistunnosta, jossa elinkautisen murhasta saanut musta “kovis” alkaa itkeä hysteerisesti kuultuaan tuomionsa. Videota voisi hyvinkin pitää huvittavana, jollei käsiteltävä rikos olisi niin vakava.

Heinäkuussa 2009 valkoinen 21-vuotias Nathan Potter joutui järjettömän ryöstömurhan kohteeksi opiskelukaupungissaan Milwaukeessa. Potterin ampunut 19-vuotias Seandell Jackson tuomittiin seuraavana vuonna elinkautiseen vankeuteen murhasta. Hänen rikoskumppaninsa sai 12 vuoden vankeustuomion.

Ensimmäisessä oikeudenkäynnissään helmikuussa 2010 ylimielinen Jackson näytti käsimerkkejä uhrin perheelle sekä haistatteli, solvasi ja virnuili lapsensa menettäneille vanhemmille. Seuraavassa oikeudenkäynnissään Jackson käyttäytyi edelleen uhkaavasti uhrin perhettä kohtaan, mutta tuomionluvun yhteydessä muuttui ääni kellossa; kuultuaan saamastaan elinkautisesta ylimielinen murhaaja alkoi itkeä ja parkua hysteerisesti kuin pikkulapsi.

Myös Jacksonin perhe oli saapunut oikeussaliin, jossa he osoittivat tukensa syytetylle. Yksi heistä jopa huusi uhrin omaisille vihaavansa heitä.

 

https://www.youtube.com/watch?v=_TY_Sx14iUY

7 KOMMENTIT

  1. Jacksonin perhe toi viidakon oikeussaliin. Valkoisten on aika herätä!

  2. “Inhoan sitä kun verrataan mustia ihmisiä apinoihin. Ootko tosissas? Apinat on paljon sivistyneempiä, kuin nämä paskiaiset.”

  3. Hyvään tahtiin nostaa verenepaineet tuollainen ihminen. Toivottavasti saa keittorasvat tms päälle.

  4. Jonkinlainen neekeriversio Joel Lilosta? Tai oikeastaan Lilo on Kosher-versio tästä Jacksonista. 😀

    RIP Nathan Potter, yksi monikulttuurisuuden lukuisista uhreista.

  5. Eipä tuollaiset gettoapinat kuuntele kuin lyijyä.
    Tuolla päin kuulemma et ole mies ennen kuin olet lusinut ainakin kerran linnassa jostain rikoksesta. Vähän kuin mustalaiset täällä meillä päin.

  6. Euroopassa tuomio olisikin ollut päänsilitys tai ei tuomiota. Rasistien syytä kaikki.

Comments are closed.