Koti Uutisia Video: äärivasemmistolainen häädetään omasta mielenosoituksestaan

Video: äärivasemmistolainen häädetään omasta mielenosoituksestaan

6

YouTubessa on katsottavissa viime vuonna Berkeleyn mielenosoitusten yhteydessä kuvattu mielenkiintoinen video äärivasemmistolaisten keskinäisestä keskustelusta. Valkoinen äärivasemmistolaismies joutui ei-valkoisen läksyttämäksi valkoisuutensa vuoksi sekä siksi, että hän epäonnistuu olemaan väkivaltainen.

Ei-valkoinen nainen kertoo videolla, että he odottavat “valkoisten liittolaisten” hyökkäävän toisten valkoisten kimppuun, sillä he ovat tämän velkaa oman rotunsa vuoksi.

6 KOMMENTIT

  1. Kunnon sekoilua taas vasemmistohörhöiltä. Sitä ne huumeet teettää.

  2. Rasisminvastaisuus on todellisuudessa vihaa valkoisia kohtaan, minkä yllä oleva video hyvin osoittaa.

  3. Kiesus mikä älyn jättiläinen, oikea maailman valo… Onhan se nähty niin moneen kertaan ettei muunrotuisten meihin valkoisiin kohdistama väkivalta tai syrjintä ole oikeuslaitosten mukaan rasismia mutta päinvastoin mennään jo kun valkoinen poliisi pysäyttää holtittomasti ajelevan värillisen.

  4. Toi muijahan on ihan hysteerinen. Se ei enää edes ymmärrä mitä se säksättää. Sille on jäänyt aivoihin levy pyörimään.

    Hitto että noita vassareita on helppo ohjailla. Heitetään muutama aivopieru ilmaan ja ne imee kaiken itseensä tuhoten oman yhteiskuntansa “paremman tulevaisuuden” nimissä.

    On ne vaan tyhmiä.

  5. Todiste siitä, että kunhan ei-valkoiset ovat päässeet “rasisteista” eroon, aletaan niitä löytämään omien rivien seassa pyörivistä valkoisista. Kyse on rodusta, ei aatteesta, mutta vasemmistolaiset eivät tätä halua ymmärtää.

  6. AKAT rulettaa niin kotona kuin puutarhassakin. Nuo “kirveeseen kaatuneet” voi jättää omaan arvoonsa ja etenkin oman onnensa nojaan.
    Koittaa päivä ja aivan “tavallisessakin” elämässä saattaa käydä kenelle tahansa niin, että paskaiset lähdöt annetulle tyypille jälkeen sen “kannanoton” tulee päivä, jolloin nuokin lehmät aivan samaista miestä tai muuta urosta avukseen tilanteessa, joka on murhaavan sorttinen.
    Paskoja Ämmiä, joita tuntuu mahtuvan tähän “killarylaiseen maailmaan” kuin hiekanjyviä hiekkarannalla.

Comments are closed.