Koti Artikkelit Vastarintaliike Venäjä varoittaa Suomen Vastarintaliikkeestä

Venäjä varoittaa Suomen Vastarintaliikkeestä

15
venaja raportti
Raportin kansikuva.

Venäjän ulkoministeriö on julkaissut pitkän selvityksen Euroopan valkoisesta kansallismielisyydestä tai “uusnatsismista”. Myös Suomen Vastarintaliike on päässyt mukaan raporttiin.

Huhtikuulle päivätty Venäjän ulkoministeriön raportti käsittelee valkoisissa maissa toimivia kansallismielisiä tai kansallissosialistisia järjestöjä sekä niiden muodostamaa “uhkaa”. Englanninkielisenä julkaistun selvityksen nimi jo puhuu puolestaan. “Uusnatsismi – vaarallinen uhka ihmisoikeuksille, demokratialle ja oikeusvaltiolle” -nimisen raportin esipuheen on allekirjoittanut ulkoministeri Sergei Lavrov.

120-sivuinen raportti on jaettu kolmeen osaan, joista viimeinen käsittelee kansallismielisiä liikkeitä useissa Euroopan maissa. Suomen osuutta käsittelevä teksti keskittyy pääasiassa Vastarintaliikkeen ympärille. Käytännössä siinä toistetaan samoja asioita, joista Suomen liberaali ja monikulttuurisuutta kannattava valtamedia lähes aina kirjoittaa, kun se mainitsee järjestön.

Osa väitteistä on kumottu jo aikoja sitten Kansallisessa Vastarinnassa, ja alkuvuodesta jopa Helsingin Sanomat rikkoi artikkelissaan sitkeän myytin, jonka mukaan Vastarintaliike olisi järjestänyt vuoden 2010 Pride-kaasuiskun. Ilmeisesti Venäjän ulkoministeriössä on myös tutustuttu vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson tuotantoon, sillä netissä toimivaa Musta Sydän -blogia kutsutaan “helsinkiläiseksi skinheadjärjestöksi”.

Sergei Lavrov.
Sergei Lavrov.

Myös niin sanottu Jyväskylän kirjastokausti päätyi raporttiin äärioikeiston hyökkäyksenä, vaikka oikeudenkäynnissä todettiin, että kyseessä oli vasemmiston provosoima lyhyt tappelu. Raportti toistaa lisäksi vasemmistolaisten keksimää valhetta siitä, että Vastarintaliikkeen aktivistit olisivat pahoinpidelleet ohikulkijan Vantaalla, koska tämä “kritisoi järjestöä”. Todellisuudessa kyseinen “pahoinpitelyn uhri” uhkaili aktivisteja väkivallalla.

Alla on lyhyt ote Suomea käsittelevästä osasta, joka sisältää useita asiavirheitä:

“Members of the SVL tend to use violence. In July 2010, a group of youngsters related to the Movement sprayed teargas at the sexual minorities parade in Helsinki. In 2011, a secretary of the local conservative National Coalition Party in Oulu suffered an assault. In late January 2013, in Jyvaskyla the members of the SVL assaulted with cold weapons a group of people attending the presentation of a book about ultra-right movements in Finland.

In January 2014, in Vantaa the SVL members beat up a passerby who made critical remarks about their distributing Nazi literature. On May 1, 2014 during the celebrations in Pori a group of the SVL members assaulted a holiday rally organized by the Left Union. Such ariotous behavior of the ultra-right groups provokes indignation and strong disapproval in Finnish society.”

 Selvityksen voi lukea kokonaisuudessaan seuraavasta linkistä (Suomen osuus alkaa sivulta 50): Mid.ru

 

Toimitus

15 KOMMENTIT

  1. Samaan aikaan Saksassa on pidätetty tyyppejä nyt muslimivastaisen iskun suunnitteusta.

    Aika raju juttu:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050619636973_ul.shtml

    Tämä oli tosin odotettavissa. Ensin väitetään tehdyksi terroripidätyksiä muslimien parissa. Koko ajan useammin ja nyt tehtiin uusi päänavaus oletetun vstapuolen joukkoon. En ole uskonut muslimiterrorisminkaan aitouteen ollenkaan. Etenkään NSU:n ja vuoden 2001 flseflag-sarjan jälkeen. Tässä on vain ihmisiä totuteltu koko ajan muka lisääntyvän terroriuhkaan ja konfliktiiin. Myös siihen, että koko ajan useammat pidätetään mielikuvituksellisten syiden nojalla.

    Ensin he veivät antisemitistit. Sitten fasistit ja nationalistit. Sitten persuperäreiät. Sitten kristityt. Sitten he veivät sinut, koska et osallistunut tarpeeksi useasti ja antaumuksella holohoax-keräyksiin ja -pippaloihin ja koska on paljastunut, että salaa omaat jotain omia ajatuksia etkä tunnu taipuvan huonoksi luonteeksi ja kauheaan epäihmisyyteen lauman mukana tai ainakaan kaikessa.

    Tässä on mietitty, että on toivotonta panna vastaan aseellisesti. Ajoissa kuitenkin olisi käytettävä laillisia keinoja tai passiivista vastarintaa tms. Kohta on liian myöhäistä.

    Veikkaan, että jos Suomessa alkaa vastaava meno, niin ensin sattuu juuri Vastarintaliikkeen tyyppien kämpiltä löytyvät yllättäen ties mitä aseita ja suunnitelmia….

  2. Oikein hyökkäsitte Vasemmistoliiton kimppuun katolta käsin pelkkä banneri ja megafooni aseena…teidän kanssanne.

  3. …oli sota, ei pommeja kaupunkeihin, vaati karhu, oliskohan Leningradin piiritys päättynyt toisin, jos jos jos…nyt uusia vaateita… uskoako vai ei… kas siinä, niin mikä? Toiset ei pidä lupauksiaan ikinä eikä missään asiassa, määräyksiä ja sopimuksia tehdään ja annetaan.

  4. Jos tuollaiseen raporttiin on liitetty mukaan niin mielestäni se tarkoittaa ,että Suomen Vastarintaliike on oikealla polulla. Kiitos Siitä!

  5. Suursota lähestyy ja Venäjän johto tarvitsee aattetta, joka yhdistäisi yhteiskunnan valtaenemmistön tukemaan johtoa.

    Mikään muu aate ei sovi kuin vanha ja hyväksi todettu “Kuolema fasismille!”
    Kansahan on jo valmiiksi opetettu n. 90 vuotta että Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha! Seuraavaksi Venäjän ulkoministeriö vain toteaa, että “fasisteja” löytyy runsaasti kaikista maista, jotka tavalla tai toisella osallistuvat NATOn ja USAn sotavalmisteluihin.

    Venäjän ulkoasiainministeriön virkailijat tarkasti noudattavat tätä ohjetta:
    Viimeinen neuvo: olkaa valppaina – Espanjan inkvisitio ja Saksan fasismi eivät saa toistua. Tukahduttakaa kaikki vastakkainasettelu juutalaisten ja kantaväestön välillä. Tuhotkaa juutalaisvastaiset liikkeet heti alkuunsa. Fasismi ei ole sattumaa. Fasismia syntyy paikoissa, joissa juutalaiset eivät ole työskennelleet tarpeeksi ahkerasti kantaväestön isänmaallisuutta vastaan. Jokainen kansa synnyttää fasistisia liikkeitä, vaikka fasismin muodot ja viholliskuvat vaihtelevat. http://www.vastarinta.com/neuvostoliiton-juutalaisten-katekismus-osa-2/

    • Puhut asiaa, mutta perin kumma asia tämä on. Pääosin jutkujen perseilynhän vuoksi tässä ollaan sotaa kohti menossa, eikä sotaprojektia estetä ilman sotaa.

      Reserviläiskirjettä pukkaa postilaatikosta ja kohta pitäisi olla kuolemassa koukkunokan edun takaamiseksi, ja venäläisen sotilaan silmissä olen fasisti kun en ajatuksesta tykkää.

      • Tuntuu oudolta ajatella millä tavalla “tuleva suursota” hyödyttäisi juutalaista eliittiä. Toisessa maailmansodassa, Saksasta oli tullut todellinen uhka juutalaisten valta-asemalle ja siksi syyt ja seuraukset, aukeavat aika helposti. Mutta mitä “suursota” hyödyttäisi nykymaailmassa? Suurvallat ja EU mukaanlukien saavat kaikki rahoituksensa juutalaiselta eliitiltä.

        • Totta kai sota hyödyttää juutalaisia. Sen verukeella voi tappaa – goym tappaa toinen toisensa juutalaisen vedellessä naruista. Goy-kulttuurit tuhoutuvat ja kaikista tulee juutalaisten orjia. Kaikki rahat sotiin ja aseet ostetaan juutalaisilta. Poikkeustilasa on helppoa häärätä varjoissa, kun oma sissipäällikkö antaa huseerata jne.

          Sitä ihmettelen, miksi Leo sitten menee fasistien vastustajien puolelle, jos kerran hänelle viimein on selvinnyt, että kyse on juutalaiskommunimsista.

          • On fasisteja ja “fasisteja”, ja Mussolinin ajoista määritelmät on muutettu, sotkettu ja sekoitetuu niin perusteellisesti, että sheeple’n ei pysty edes määritellä mikä on se sellainen maailmankatsomus nimeltä fasismi.

            “Ukainalaiset” “fasistit” (juutalaisine johtajine ja Euvostoliittoon liittymisen unelmineen) on oiva esimerkki tästä totaalisesta sekoamisesta.

            Venäjä on juutalaista NWO:ta vastaan ja siksi todellisuudessa on lähempi kansallissosialista ideaa kuin mikään muu valtio tällä hetkellä, siitäkin huolimatta että siellä valtaenemmistö kiroaa ‘fasismia’ ja ‘natsismia’ ja jauhaa muuta vastaavia paskaa (“Kaksi jalkaa hyvää, neljä jalkaa paha!”).

            Silti se, mitä siellä rakennetaan nimellä “Russkij Mir” (tarkoittaa suurin piirtein Venäläinen Avaruus) – on paljon lähempi kansallisvaltiota kuin mikään muu eurooppalainen valtio. He näet näkevät kulttuuriset, hengilliset ja etniset rajat merkitsevän enemmän kuin viralliset valtiolliset rajat joissa etnisyydelle ei lainkaan ole sijaa.
            Samalla venäläisten enemmistö ei tee suurta numeroa venäläistyneistä ja perinteisesti ystävällismielisista kansoista; niitä pidetään “omina” vaikka ne eivät ole venäläisiä (suomalainen vastine ilmiölle olisi jos saamelaisia olisi pidetty suomalaisina ja osana Suomalaista Avaruutta). Kaikkine vikoineen tämä valtiollisen rakentamisen malli on lähempi kansallissosialistista ihannetta kuin mikään muu eurooppalainen (l. juutalaisalainen) valtio, ja siksi näen, että SVL:n olisi syytä (Jobbikin ja Kultaisen Aamunkoiton esimerkin mukaan) luoda kontaktit Aleksander Duginiin ja yritettävä selittää Venäjän diplomaatteillekin asian oikean laidan koska jos tätä ei tehdä niin juutalainen versio tapahtumista on ainoa ja ajan myötä muuttuu viralliseksi “yleisessä tiedossa olevaksi faktaksi”.

          • Kyllä Venäjä edustaa melko avoimesti Stalijnin ajan juutalaisbolshevismia. Mutta sinähän olet täällä kuuluttanut kansallissosialismin Saksassa ja Mussolinin fasisminkin olevan joko vähemmän oikeita kuin putinismi tai sitten mahdottomus nyt alkaa toteuttaa parempaa kuin putinismi.

            Minusta Venäjä näyttäisi edustavan juutalaista välitöntä tuhoa esim. Ukrainan tai Suomen tai baltian kansakunnile.

          • Päpy

            1. “Venäjä näyttäisi edustavan juutalaista välittömästä tuhosta Ukrainalle”

            Judentum vallankaappauksella muutti “Ukrainaa” anti-Venäjäksi. Venäjä neutralisoi Judentumin uhkaa tukemalla novorossialaisia (tiedoksi: Novorossia on venäläinen alue joka oli liitetty “Ukrainan neuvostotasavaltaan” v. 1922 ja Krimin niemimaa v.1954); Putin vain oikaisi kommareiden tekemän rikollisen päätöksen. Venäläiset joukot eivät taistele Novorossiassa.

            2. “Venäjä näyttäisi edustavan juutalaista välittömästä tuhosta …Suomelle”
            Venäjällä ei ole (kuten ei ollut aikanaan NL:llä) ainuttakaan syytä miehittää Suomi. Suomessa ei ole mitään resurssia joka olisi vaivan arvoinen. Jos Suomi pysyy liittoutumattomana maana sille ei käy kuinkaan (kuolee hitaasti “demokratiiaan”, mutta kansallinen itsemurha on suomalaisten oma päätös). Asia on eri jos Suomi liittyy NATOon: silloin kun suursota aloitetaan takuulla tänne lentää taktisia ydinaseita jotka tuhoavat sotilaalliset kohdat, satamat, voimalat ja logistiset solmukohdat. Sehän on selvä se. Edelleen kiinni vain suomalaisten toimista.

            3. “Venäjä näyttäisi edustavan juutalaista välittömästä tuhosta …Baltian kansakunnille”
            Kehotan vertailemaan miten kehittyi…

            …Liettuan kansakunta NL:ssä ja EU:ssa:
            http://tinyurl.com/o6mu7to
            https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Lithuania

            …Latvian kansakunta NL:ssä ja EU:ssa:
            http://tinyurl.com/pw9oz5t
            https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Latvia

            …Viron kansakunta NL:ssä ja EU:ssa:
            http://tinyurl.com/pv6r669
            https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Estonia

            Kannattaa tutkia asian ja silloin aina löytyy jotakin uutta tietoa, ja usein hyvin yllättävää.

            Väestötilastot todistavat, ettei ole olemassa sellaista hallintomuotoa, joka olisi kansakunnille tuhoisampi kuin “Demokratia” ja “Liberalismi”.

            Hitler ja Mussolini hävisivät pelin; Putin taas kulkee suurin piirtein samaan suuntaan eikä vielä hävinnyt.

        • Judentum on luonut velkaan perustuva fiat-money rahajärjestelmän ja melkein suvereenisesti omistaa sen. Judentumin valta perustuu rahavaltaan ja rahavallan kautta antaa valtaa muissa muodoissa (Raha+Lehdistö=Poliittinen valta, joka vuorostaan antaa sotilaallisen vallan). Saksan kuolemanvaarallinen uhka Judentumille (l. sen rahavallalle) oli siinä, että muutkin kansakunnat voisivat soveltaa saksalaista talousmallia, kansallistaa keskuspankit ja luoda omaa, ei vain fyysistä rahaa (setelit, kolikot) vaan myös finanssirahaa! KS-Saksan harrastama kv-kaupan hoitaminen ilman dollareita ja puntia oli Judentumille myrkkyä. Näistä syistä sota oli väistämätön ja Saksan tuhoamisesta päätettiin (tarkka selitys http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/red_symphony.htm), ja sota Saksalle virallisesti julistettiin maaliskuussa 1933 (http://truthforgermans.com/wp-content/uploads/Judea-Declares-War.jpg).
          Tilanne nyt on samankaltainen: Venäjän ja Kiinan toimet viittaavat siihen, että ne valmistautuvat pitämään kv-kauppaa ohi Judentumin dollareita, käyttäen omia valuuttoja (kullalla varmistettuja; huom! kultakanta ei koskisi sisäita kansallista rahaa, se täytyy ymmärtää). Valmistelevat samaa rikosta jota Hitler aikanaan teki, siis kaikista rikoksista kauheinta rikosta Judentumin rahavaltaa vastaan. Sanon “suursota” koska voimat jotka tällä kerralla tulevat osallistumaan ovat paljon paremmin aseistettuja ja panokset pelissä ovat taas ääremmäisen korkealla: tuhoutuuko NWO? Vai voittaa ja Pax Judaica toteutetaan. Eikä yhteentörmäystä enää voida lykätä – velkasaturaatio on saavutettu eikä tästä ole paluuta koska rakenteeltaan velkaan perustuva rahajärjestelmä voi joko kasvaa tai luhistua, ilman tasapainotilaa. Joka päivä Venäjä ja Kiina liittolasineen voimistuvat ja vastaavasti Judentum (USA, EU ja muut) heikkenee. Tämä jännitys ei voi kestää enää pitkään ja vääjäämättä purkautuu suursodan muodossa. Kysyt mitä suursota hyödyttäisi? Voittaja ottaa kaiken! se on sen hyöty.

  6. Tämä raportti ja sen sisältö on minulle selvä merkki siitä mikä ihmisryhmä Venäjää kontrolloi.

  7. Venäjällä saa olla kansallismielinen. Muualla ei?.
    Venäjä saa pitää sotaharjoituksia rajan pinnassa. Naapurivaltioissa ei.
    Venäjällä on omissa katulapsissa enemmän huolta, kuin koko Euroopassa.
    Siinä on vain muutamia asioita esiintuodakseni.
    Kun miettii heidän tämän hetkistä ulkomaan politiikkaa, provosointeja, ylilyöntejä, niin mielestäni niillä peitellään huonoa tilannetta maan sisällä. Saadaan kansalaiset yhdistymään ulkoista ”vihollista” vastaan ja unohdetaan tuhannet katulapset ja uskomattomat epäkohdan itse venäjällä.
    Näin sen maan päättäjät ovat toimineet historiassa ja tulevat toimimaan tulevaisuudessa.
    Joten muistakaa varautua….

  8. Olkaamme ylpeitä kansallismielisiä. Kun katsoo kotikunnan pakolaisia, jotka on tulleet vain helppoa rahaa ruinaan ja näkyy hyvin kannattavan. Tamineet on viimesen päälle. Kaveri entinen rekkamies ei kovin lämpimiä juttuja tuuminut mustista. Minun henkinen johtaja on Adolf Hitler ja järjestömme!

Comments are closed.