Venäläinen TV-kanava kehottaa kansalaisiaan valmistautumaan ydinsotaan

Julkaistu: 16.4.2018

16.4.2018 by

Yhdysvaltain ja Venäjän poliittisten siteiden heikentyminen on saanut monet Venäjällä huolestumaan. Esimerkkinä tästä on se, että perjantaina venäläinen TV-kanava kehotti kansalaisia valmistautumaan ydinsotaan. Suurta levitystä muun muassa sosiaalisessa mediassa saaneella videolla juontaja kertoo, mitä ihmisten tulisi ottaa mukaan mennessään pommisuojaan.

”Hankkikaa vettä. Voit selvitä 2–3 viikkoa ilman ruokaa, mutta ilman vettä selviät vain 2–3 päivää”, sanoi selviytymisasiantuntija Eduard Kahlilov TV-lähetyksessä.

Ohjelman juontaja keskusteli myös siitä, minkä tyyppistä ruokaa tulisi ottaa mukaan pommisuojaan. Hän kertoi esimerkiksi, että riisi säilyy monia muita ruokia pitempään. Venäläisiä kehotettiin myös jättämään makeiset kotiin, koska makea aiheuttaa janon tunnetta.

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

14 Kommenttia

  1. Suomi varustautuu

    Se mikä on ajankohtaista Venäjällä on ajankohtaista myös Suomessa. Jos venäläisten pitää varautua ydinsotaan niin samalla tavalla suomalaistenkin pitää. Olemmehan rajanaapureita ja laskeumat leviävät hyvinkin nopeasti meille. Kyse on tunnista.

    Vesi pysyy joka myovipullossa eilman että se limottuu kun siihen laittaa vähän etikkaa. Ei paljoa. Tai sitten jos ottaa esim. hopeisen kaasujuotos langan ja pudottaa sen astiaan. Hopea on vanha veden puhdistusväline. Siksi kaivoista poikkeuksetta löytyy hopearahoja. Ja jos ydinsota alkaa, niin älkää ikinä vetäkö vessaa. Se 10 litraa vettä säiliössä voi pelastaa henkenne.

    Toinen mitä Suomessa pitää varastoida on energia. Lavrov jo vuosia sitten kertoi että Suomessa on 32 taktista kohdetta ja keskeistä ihmistä. Nuo 32 kohdetta on helppo arvata. Isojen kaupunkoen voimalaistokset joissa on kaukolämpöä kierrättävät pumput. Ydinvoimalamme. Ja sähkönjakelun 400kV kytkinasemat yhdessä muuntajien kanssa. Energiaa pitää olla yli yhden talven tarpeisiin. Eikä vedenpuhdistusvälineistäkään ole haittaa.

    Shamppoot, hammastahnat, pesuaineet, roskapussit, vessapaperit… Kaikki sellainen mitä käytetään joka päivä johon ei kiinnitä huomiota. Kaikki se tulee olemaan keskeisessä roolissa. Ja kuten sanottua, riisi… Riisi on yksi parhaista energianlähteistä. Siihen jos saa vielä pähkinöitä niin alkaa olla yhdessä vitamiinipillerien kanssa päivän energia täytetty. Älkääkä unohtako vitamiineja hankkiessanne aminohappoja. Niitä on 21kpl ja ne ovat elimistölle aivan yhtä tärkeitä kuin vitamiinitkin.

    Kulkupeleistä sen verran että polkupyörä tulee olemaan hittituote sen jälkeen kun sota alkaa. POlttoaineen jakelu keskeytyy sekä valtion tarpeiden vuoksi että sähköpulan vuoksi. Pumput eivät pumppaa. Eivätkä ratikat/junat kulje siinä määrin kuin nyt.

    Kyllä me vielä sodan näemme. Ehkä jo ensi syksynä kun energiantarve on suurimmillaan.

  2. Flyin' Finn

    On näitä maailmanlopun ennusteita kuultu ja nähty ennekin. Kunhan lietsovat hysteriaa ja vihaa wanhaan hyvâän kgb-tyyliin à la isä aurinkoinen ja Berija tarhoineen. Tarkoitus on saada kansalaisten huomio pois siitä mitä maan sisällä tapahtuu.

    • Aitosuomalainen

      No kerrohan meille mitä siellä oikeasti tapahtuu kun sen ilmeisesti tiedät venäjän omia kansalaisia paremmin?

      • Flyin' Finn

        Mitäkö Venäjällä tapahtuu? Siellä levitellään valeuutisia ihan niin kuin Suomessa. Siellä vainotaan kansallismielisiä ihan niin kuin Suomessa. Siellä pidätetään ja haastetaan oikeuteen niitä jotka eivät pussaa tsar Putainin persettä. Siellä todellista valtaa pitää ryhmä juutalaisia oligarkkeja. Siellä Venäjän päärabbi kehuu ja kiittelee Putainia todelliseksi juutalaisten ystäväksi. Siellä vallan keulakuvana on psykopaatti joka haluaa takaisin tsaarin ajan rajat ja kommariaikaiset vasallivaltiot. Ja juutalaisklikki jelppaa tukee ja pönkää.

        Eli siellä tapahtuu pitkälti samankaltaista paskaa kuin aika monessa muussakin maassa mutta ainakin sikäläinen propaganda näyttää toimivan paremmin kansallismielisten keskuudessa kuin muitten suoltamat valheet. Kymmenen pistettä Leo Bäckmanille ja hänen kolleegoilleen trollitehtaaseen. Jätän edelleenkin tyhjän kortin seuraavissa Putainvaaleissa.

        • Leo (se vanha Leo)

          Valehtelet melkein jokaisessa lauseessa. Toimit kuin paras shabbesgoy.

          Juutalaisten ikivanha strategia on usuttaa Vihollinen Nro 2 Vihollisen Nro 1 kimppuun. Täällä Suomessa se tarkoittaa, että suomalaiset tulee usuttaa venäläisten kimpuun ja Venäjää vastaan. Ikuinen goyimien goiym-vastainen sota on ihanne tilanne jutikoille, ja sitä sinä Lentävä Finni edistät typerillä ja epäloogisilla väitteilläsi. Ei tarvitse loogisesti perustella mitään, riittä kun toistat sionistien väitteet Chutzpahin kera kuin papukaija.

          Just sitä sinä Lentävä Finni teet joka ikinen päivä täällä PVL:n palstalla. Röyhkeästi valehtelet ja vääristät, aina yhdellä ja samalla tarkoituksella, joka on täydellisesti yhtenevä juutalaisten tavoitteen kanssa.

          • Flyin' Finn

            Juutalaisten ikivanha strategia on usuttaa Vihollinen Nro 2 Vihollisen Nro 1 kimppuun ja sinä trollitehtaalta käsin edistät sitä oikeinkin ansiokkaasti. Kun takerrut tsar Putainin messiaslinjaan etkä näe todellisuutta olet kuin pässi narussa; judet vievät sinua juuri haluamaansa suuntaan.

            Mutta oli tuo vuodatus varmasti ainakin yhden bonusliepuskan arvoinen ja vältit varmaan FSB-mausteet ainakin viikoksi. Хороший аппетит äläkä putoa parvekkeelta!

            Tosikoita on muuten harvinaisen kiva vedättää. Muista verenpainelääkkeesi… 😀

          • Aitosuomalainen

            Nuo sinun ”vedätykset” on melko säälittäviä ja läpinäkyviä. Suomi24 oikea paikka -toimivat ehkä siellä.

          • Teopile

            Väitätkö Leo tosissasi, että Venäjän johto ei vainoa kansallissosialisteja?

          • Flyin' Finn

            Aitosuomalaiseen ehkä uppoaa aitovenäläinen putinismi mutta minuun ei. Leo on tuputtanut kaiken maailman tarinoita kaasunostoista ja tungsteneista väittäen vaikka mitä soopaa ja jotkut vielä uskovat. Eivät ilmeisesti edes lue hänen laittamiaan linkkejä vaan uskovat sokeasti totuuden torveen.

            En kommentoi enkä vedätä silloin kun hän on esittänyt faktoja mutta kaikenlainen Gloria Mundo Tsar Putain ja selkeät trolliuutiset saavat vastakaikua. Ehkä ei saisi mielestäsi arvostella mutta minä kun en usko propagandaan tuli se sitten itärajan tai Atlantin takaa.

          • Leo (se vanha Leo)

            @ Teopile

            En väittänyt missään vaiheessa että kansallismielisiä ja kansallissosialisia ei olisi vainottu. Vainotaan ja ahkerasti, kovalla kädellä. Еikä ole sattuma että rikoslain §282 on lempinimeltään ”venäläinen”.

            Se mitä väitän on seuraava: vääjäämättä lähestyvässä suursodassa Putin päätti saada tukea ”poliittiselta kansakunnalta”, siis kaikkien muidenkin Venäjän Federaation (l. liittovaltion) pienempien kansojen tukea. Maassa on venäläisiä on 80%, ja 20% on muita. Kansallissosialisteja on häviävän vähän ja heitä vainotaan kolmesta syystä.
            1. Valtiojohto ei missään tapauksessa salli, että sotaan lähdetään sisäisillä etnisillä levottomuuksilla.
            2. Maassa voimakkaasti vaikuttava juutalainen aines vihaa venäläisiä aktivisteja; ja kansallissosialisteja se vihaa suunnattomasti.
            3. Kansalle jo kohta 100 vuotta taottu päähän että ”Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha!”, samaa bazkaa jatketaan jotta yhteiskunnalla olisi yhteiset ”ihanteet ja perinteet”.

            Nämä kolme syytä toimivat päällekkäin.

            Olen sitä mieltä, että lähestyvä sota NWO:ta vastaan (NWO on Maailmanlajuinen Judea l. Judentum, USA, EU, ”Länsi” ym. shabbesgoy-valtiot) on paljon suurempi ja tärkeämpi tapahtuma kuin venäläisten kansallissosialistien sankarillinen, mutta epätoivoinen taistelu ja surullinen kohtalo. Tulevassa sodassa tarvitaan sotakalustoa, jota voi valmistaa vain suurteollisuudessa, kymmenien/satojen miljoonien yhteistyöllä. Putinin ”poliittinen kansakunta” pystyy rakentamaan nämä valtavat asejärjestelmät mitä tarvitaan sodassa, mutta sadat tai tuhannet kansallissosialistit eivät pysty. Siinä se.

            Teollisuuden modernisointi tehdään parastaikaa, ruoan valmistuksen omavaraisuus on saavutettu yms. Valtavan isot projektit. Tämä on toteutettu ”poliittisella kansakunnalla”. Vaikka ihanteellinen valtio mielestäni on kansallissosialistinen, nykytilanteessa käytännössä ollan joko Putinin Venäjän puolella ja NWO/Judentumia vastaan; tai Putinin Venäjän vastaan ja NWO/Judentumin puolella.

          • Flyin' Finn

            ”käytännössä ollan joko Putinin Venäjän puolella ja NWO/Judentumia vastaan; tai Putinin Venäjän vastaan ja NWO/Judentumin puolella.”

            En kyllä allekirjoittaisi tätä vanhaan kliseeseen ”joko meidän puolella tai meitä vastaan” perustuvaa johtopäätöstä ainakaan yksilötasolla. Kas kun vielä saa puolensa valita vapaasti eikä minua kiehdo kumpikaan joten tyhjä kortti näissä vaaleissa.

            Jos Kansallissosialistinen Pohjolan Liittovaltio ikinä toteutuu se ei tarvitse kumpaakaan kilpailevista judeklikeistä. Norjalla on öljyä pari litraa yli oman tarpeen ja puuta sekä muuta mitä omavaraisuusasteen korkealle nostoon tarvitaan löytyy Pohjolasta riittävästi.

  3. Eero Tillanen

    Olen Leon kanssa samoilla linjoilla, muistetaanpa mitä Sionin viisaiden vanhempien pöytäkirjoissa sanotaan:

    GOJIMIEN VASTARINNAN MURTAMINEN SOTIEN JA YLEISEN MAAILMANSODAN AVULLA.

    3. Niinpian kuin jokin gojimien valtakunta uskaltaa asettua meitä vastustamaan, täytyy meidän kyetä aikaansaamaan sen naapurien sota sitä vastaan, mutta jos vihollisemme naapuritkin asettuvat yhtyneinä meitä vastaan, on meidän vastattava yleisellä maailmansodalla.

    Venäjä ja Putin ovat tällä hetkellä pahin este sionistien maailmanvallalle. Putinhan pisti oligarkit kuriin, kun nämä ryöstivät NL:n kaatumisen jälkeen lähes kaikki luonnonvarat itselleen. Siksi USA:n ja Israelin sionistien perseennuolijat yrittävät tehdä kaikkensa, jotta saataisiin aikaan sota Suomen kamaralla Venäjää vastaan. Toivotan Vladimir Vladimirovitshille terveyttä, pitkää ikää ja paljon viisautta jotta 3. maailmansota vältetään. Tai muuten käy kuten eräs tunnettu fyysikko totesi:

    I know not with what weapons WWIII will be fought but WWIV will be fought with sticks and stones.

    – Albert Einstein

    Muuten, Eisteinkin oli kasaari, mutta filantrooppi. Toisin kuin nämä ehdotonta maailmanvaltaa tavoittelevat sionistikusipäät, ne ovat täysiä psykopaatteja.

    • T108

      Mene sinä vitun ryssä sitten sinne Venäjälle. Toivottavasti antifa pieksee sinut saatanan putinofasisti. Ime wahhabin kyrpää vitun ääriauktoritääri!

    • Flyin' Finn

      Putin pisti kuriin ne oligarkit jotka eivät joko olleet juutalaisia tai kieltäytyivät nuolemasta hänen hanuriaan. Mitä tulee muihin hourailuihisi niin lienet syönyt liikaa pilkullisia sieniä. Tai olet myös trollitehtaan Stakhanovilainen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä