Koti Uutisia Venäjänjuutalainen rabbi: “Putin suojelee meitä”

Venäjänjuutalainen rabbi: “Putin suojelee meitä”

14

UK_ortodoksijuutalaisia

Aleksandr Boroda, Venäjän juutalaisyhteisön johtaja, lausui vastikään presidentti Putinin tai hänen hallituksensa vaihtumisen merkitsevän maan juutalaisyhteisölle vaaraa.

“Venäjänjuutalaisten täytyy nähdä ne vaarat, jotka voivat kohdata, mikäli Putinin hallitus romahtaa. Heidän tulee ymmärtää sellaisen tilanteen pelisäännöt ja tiedostaa, mitä rajoituksia tällöin astuu voimaan”, sanoi Boroda noin 1 400 kuulijalle venäjänjuutalaisten konferenssissa.

Boroda jatkoi Putinin ylistämistä väittämällä, että juutalaisia ja heidän elämäntapaansa suojellaan Venäjällä paljon hanakammin kuin esimerkiksi Euroopassa tai USA:ssa. Näin hän sanoi siitä huolimatta, että sekä Euroopan että Amerikan juutalaiset nauttivat todellisuudessa paljon vahvempaa suojelua kuin Venäjällä ja heillä on Euroopassa ja Yhdysvalloissa erityisoikeuksia valkoiseen väestöön nähden.

“Venäjällä vallitsee käytännössä rajoittamaton uskonnonvapaus, ja juutalaisyhteisön on pidettävä huoli siitä, ettei tämä asianlaita muutu”, virkkoi Boroda. Hän jatkoi puhettaan väittämällä, ettei juutalaisyhteisöllä ole varaa menettää vaatimiaan etuoikeuksia. “Meidän on pidettävä kiinni siitä, ettemme menetä kaikkea saavuttamaamme tai sitä tukea, jonka hallitus on meille antanut”, Boroda jatkoi.

Aleksandr Borodan tuki Putinille on kirvoittanut kritiikkiä maan liberaaleilta juutalaisilta, joiden mielestä hallitus “polkee kansalaisoikeuksia” ja lietsoo konflikteja Ukrainassa. Huolimatta liberaalien juutalaisten kritiikistä Putinin hallitus on muun muassa antanut taloudellista tukea kymmenien synagogien kunnostuksiin ja perustanut Moskovaan juutalaisen museon. Venäjänjuutalaiset kiittivät Putinia yhteisönsä vahvistamisesta myös maailmanlaajuisesti.

Lähteet: Nordfront.se, RT

14 KOMMENTIT

  1. Taas nähdään se että Putin ei ole vastavoima EUlle, jutkuille, modernille maailmalle, vaan täysin hallittua oppositiota.

    • Niin siis juutalainen sanoi Putinin olevan heidän turva, Putin ei ole tässä suutaan avannut.

    • Olipas pinnallinen heitto. Ruotsin vastarintaliikkeen sivuilla sentään jotkut osaavat tehdä vähän syvällisempää analyysia Venäjän, Putinin ja liberaali vs. ortodoksijuutalaisyhteisöjen tilanteesta. Täällä Venäjä on ilmeisesti vielä Neuvostoliitto (ja sen juutalaishallitsijat).

      • Voi hyvää päivää mistäköhän sitä aloittaisi.

        Panzermeyer: Jos jutku sanoo että Putin on turva, eikös se nyt selvästi viittaa siihen että Putin ei ole teoillaan uhannut juutalaisia? Ja tässä vielä selvennöksi sinulle Juutalaisista ja Putinista. http://en.kremlin.ru/events/president/news/46180

        “Following the Jewish community’s initiative, we have created our own museum – the Tolerance Museum in Moscow. ”

        Helios: Jos oikeasti haluat lähteä erottelemaan Juutalaisia “hyviin ja pahoihin” niin ole hyvä ja anna mennä vaan.

        Mutta pojat mitä sieniä pitää ottaa että näkee Putinin valkoisen rodun pelastajana? Haluaisin kokeilla, koska kuulostaa helvetin hyvältä tripiltä : )

        • Tässä vähän Putinin anti-white lausuntoja ja toimia…

          http://misanthropic.info/international/article/331/

          “NEO-NAZISM — A DANGEROUS THREAT TO HUMAN RIGHTS, DEMOCRACY AND THE RULE OF LAW”

          Tuon kun laittaa googleen löytyy Venäjän Federaation Ulkoministeriön dokumentti.. Suomi kohdasta löytyy SVL:stä koottua (valheellistakin) tietoa..

        • Kuka täällä on sanonut Putinia “valkoisen rodun pelastajaksi”? Totesin tässä vaan sen, että tehkää analyysejä tarkemmin ja hankkikaa tietoa vaikka sitten itse venäläisiltä. Tätä se teettää kun ei ole vuoropuhelua kansojen välillä… Tunnen yhden moskovalaisen joka on Yhtenäisen Venäjän listoilla ja joka on kyllä melkoisen antisemitistinen, kuten Venäjällä konservatiivit yleensä ovat. Putin on vienyt oligarkeilta poliittisen vallan jo 2000-luvun alkupuoliskolla anastaakseen vallan itselleen, kyllä sitä sen verran despoottia pitää olla että valta sionisteilta viedään 😉 Toinen juttu, mikä pitää Venäjästä tietää, on fasismin käsittely mediassa ja elämässä yleensäkin. Pitää muistaa, että edelleen suurin osa Venäjän työkykyisistä ihmisistä on käynyt peruskoulun Neuvostoliitossa. Siitä voikin jo päätellä keskivertovenäläisen suhtautumisen fasismiin, jos juuret on jo kylvetty noihin aikoihin. Putin nojaa valtansa massoihin ja yrittää saada asemaa kansan silmissä vahvemmaksi, yksi tapa on vahvistaa yhtenäisyyttä vaikeista ajoista muistuttamalla ja niihin tukeutumalla. Sota on aina ollut venäläisessä kulttuurielämässä kuin politiikassa se kokoava voima. Sekin kannattaa muistaa, että Venäjällä asuu muitakin kansoja kuin aitovenäläisiä. Älkää siis turhaan tukeutuko muun muassa tähän kuuluisaan “kun venäläistä raapaisee, alta löytyy tsetseeni” vai miten se meni. Toki Putinia arvostelen muun muassa siitä, että media on juutalaisten kädessä sekä rotujen geeniperimää ei ole pyritty suojaamaan esimerkiksi laeilla.

          • Ei hätää tietoni perustuu Venäläisen tuttavani tietoihin ja Putinin omiin lausuntoihin : ) Pienikään positiivinen asenne Putinia kohtaan tai ajatus on että Putin on puolellamme, pitää “tappaa” heti jos niitä ilmaantuu, “Putin-bot” kulttuuri ei saa rantautua Suomeen.

          • Totta. Leo ja P tuntuvat hyväksyvän siis holohoaxin pyhittämisen ja kaiken rosvoamisen ei-juutalaisilta ja täysin oikeudettoman yhteiskunnan. Silkkaa stalinismia, mutta kyllähän jotkut luuli stalinismiakin Lännessä ok. jutuksi. Myös äärioikealla.

          • Tämä on vastaus Päpylle “Totta. Leo ja P tuntuvat hyväksyvän siis holohoaxin …”

            Tiedoksi: Holoco$t valheita olen paljastamassa n. 10 vuotta.
            Sinä edelleen et erota sanoja ja tekoja. Putin tällä hetkellä on ainoa joka avoimesti haastaa jutikoiden sotilasmahdin (USAn) ja työntää keppejä NWOn pyöriin. Putinin aikana Venäjä on melkein irtautunut USAn vallasta, Venäjän arvovalta ja sotilaallinen mahti (ainoa mikä takaa poliittisen arvovallan) on nostettu huomattavasti ja Venäjä on palautettu maailman tärkeimpien tekijöihin joukkoon.
            Juu, Putin ottaa vastaan Kremlissä joitakin hasideja – ja sama Putin samoihin aikoihin ottaa vastaan Krimin autonomisen tasavallan, viime hetkellä NATOn kynsistä. Kumpi teko painaa enemmän?

            Entä Nikaraguan kanava? Venäjähän osallistuu ei vain sen rakentamiseen, vaan myös sen ilmapuolustukseen ja venäläiset hävittäjät tulevat partioimaan. Arvaa, mitä mieltä USA (l. NWO a.k.a. JWO) tästä kaikesta on, kun Venäläinen laivaston ja ilmavoimien tukikohta on niin tärkeässä paikassa jossa pääsy kahdelle valtamerelle? Nämä ovat isot strategiset asiat! eivätkä hatullisten jutikoiden ottaminen vastaan.

            Itse en näe, että nykyisin kukaan muu merkittävä valtionpäämies vastustaisi NWO/JWO enemmän kuin Putin. Hitler vastusti NWO/JWO tavallaan – ja hävisi pelin. Nyt on toisenlaisen taistelijan vuoro ja Putin vastustaa NWO/JWO ja toistaiseksi hän ei ole hävinnyt peliä; sen sijaan hän vahvistaa asemansa joka päivä kun USA ja sen vassalit heikkenevät koko ajan.

          • Kukas täällä sanoi, että olisin valheen puolella? Onhan Venäjässä paljon paikattavaa kansallissosialistiseksi mallivaltioksi, mutta se taitaa olla nyky-Venäjää katsoessa hyvin kaukainen asia. En usko, että “kaikkia rosvottaisiin ei-juutalaisilta” jos kerran Putin on ollut se henkilö, joka on tässä viidentoista vuoden aikana heitellyt yksi kerrallaan Rotschildejä Venäjältä ja lisää santaa niiden laakereihin, jotka eivät suostu vaatimuksiin. Itse asiassa Putinin kaudella Venäjän oikeusvaltiokehitys on ottanut harppauksia korruption vähentyessä. Putin onkin oikeastaan parasta, mitä Venäjälle on tapahtunut 2000-luvun alusta lähtien. Loppukaneetiksi voisin lisätä, että sosiaalinen media on hyvä työkalu hankkimaan kontakteja ja tuttavuuksia ympäri maailman. Liittykää Facebookissa ryhmään “European Heritage Nationalist Network”. Siellä on nationalisteja ympäri Euroopan ja osa jäsenistä jenkkejä. Kosher-nationalistit ovat saaneet kenkää, joten puhe on suoraa ja häpeilemätöntä.

      • Kyllä se Neuvostoliitolta vaikuttaa. Lubavichit/mafiosot ja liberaalit vaikuttavat kuin stallareilta ja trotskilaisilta. Putin on vain KGB-orjuus.

  2. Ei muutaku rintamalle puolustamaan itsenäistä Suomea.

  3. Eilen Iltalehdessä Venäjän kannanotto. Kansallissosialismi merkitsi hirvittävää uhkaa maalle. Aatetta myös paneteltiin rajusti. Juutalaisen jäsjestäytyneen rikollisuuden gangsterit moottoripyöräilevät kansallissosialismin tappion kunniaksi. Nyt he ovat Dachaussa valheineen, vaikka se oli mallivankila ja Venäjän vankilat kauheita paikkoja, jonne kuka tahansa voi joutua. Moottoripyörärikolliset kuuluisivat sinne, mutta koska rikolliset hallitsevat maata, näin ei käy. Puten prätkägangsterit ja mata hallitsevat oligarkkimafiosot edustavat puhtainta juutalaisvaltaa ja siten todellakin antpodia kansallissosialismille.

Comments are closed.