Koti Uutisia Venäjän ainoaa vankileirimuseota syytetään fasismista – nyt sulkemassa ovensa

Venäjän ainoaa vankileirimuseota syytetään fasismista – nyt sulkemassa ovensa

19
Perm-36.
Perm-36.

Uralilla sijaitseva Perm-36-gulagleiri on 2000-luvun alusta asti ollut Venäjän ainoa neuvostoaikainen vankileirimuseo. Leiri perustettiin Stalinin hallintokauden aikana 1940-luvulla ja se koitui kuolemaksi tuhansille toisinajattelijoille. Perm-36 suljettiin vuonna 1988 ja tyhjennettiin kokonaan vasta vuonna 1992.

Vankileirimuseota ylläpitää venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial. Yksityisten ulkomaisten lahjoitusten voimalla toiminut vankileirimuseo on nyt New Republic -lehden mukaan lähellä lopettaa toimintansa, ja Venäjän valtiollinen NTV-TV-kanava syytti Memorialia aiemmin tässä kuussa lähettämässään dokumentissa “fasistimyönteiseksi”. Dokumentin mukaan on fasismia, että Memorial saa varoja USA:n ulkoasiainministeriöltä ja että kaikki sen asukkaat pakenivat vapauduttuaan länteen vakoilemaan länsiblokin laskuun.

“Perm-36:n tarkoitus on opettaa lapsille, etteivät ukrainalaiset fasistit ole niin pahoja kuin millaisina historiankirjat heidät esittävät, samaan aikaan kun heidän lapsenlapsensa aiheuttivat Itä-Ukrainassa kansanmurhan”, NTV:n dokumentissa sanottiin.

Lähteet: Verkkouutiset, New Republic

19 KOMMENTIT

  1. Kyllä ryssä osaa tuon vaskistiksi syyttelyn. On helpompaa mennä kohti Neuvostoliittoa kuin rakentaa uutta. Nostakaa ihmeessä käsi ylös, jos joku vielä tämänkin jälkeen ihannoi Putinin hallintoa.

    • Ei tarvitse ihannoida ketään, mutta kylmät faktat Putinista ja Memorialista on tunnistettava.

      1. Kun Memorial perustettiin 27 vuotta sitten, sen positiivinen rooli oli neuvostovallan rikoksen paljastamisessa. Mutta myöhemmin painotus on vaihtunut yhä enemmän USA:n agenttien tyypilliseen suuntaan l. yhteiskunnan arvojen hajottamiseen. Se antoi tukea wahhabisteille ja lopulta vajosi niin alas, että tuki “Venäjän LGBT-verkon” pervertikkojen “taistelua”. Järjestön jäsenistö on erittäin juutalaispitoinen; Memorialin rahoittajien lista kertoo kaiken.

      2. Venäjällä ei rakenneta uutta “Neuvostoliittoa”, sen sijaan on havaittavissa jonkinlainen pyrkimys tähän suuntaan http://en.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Dugin
      Ja tätä “fasistista” kehitystä Putin ei estä, kumma juttu.

      3. Putin tällä hetkellä on NWO:n ja juutalaisten johtaman “globalisaation” suurin vastustaja.

      4. Putinin äänettömällä hyväksynnällä menossa on sota juutalaista valtaa vastaan Novorossiassa. Syyriaa tuetaan valtavasti, aseita toimitettu lahjaksi yli 10 mrd USD arvosta, mistä Israel ja USA on käärmeisään.

      5. Putin määrätietoisesti ja säännöllisesti tuhoaa “USA:n dollarin” asemaa (kaasusopimus Kiinan kanssa, öljysopimus Iranin kanssa, yms.). Tämä jos mikä on sankariteko myös kansallisosialistien näkökulmasta.

      Esimerkkejä olisi enemmän, mutta näitäkin on riittävästi, jotta älykäs ymmärtäisi Putinin “vaskismivastaisuuden” ainakin moniulotteisemmaksi kuin 3D. Varsinainen vaskismi loppui sattuneista syistä 70 vuotta sitten, joten yritys sen elvyttämiseksi sellaisenaan on suorastaan tyhmää touhua.

      Ja kun Venäjä on Suomen suuri naapuri, mikäli tapahtuisi ihme ja Suomesta tulisi kansallissosialistinen – jos suhteet Venäjän kanssa ovat huonot niin suomalaisen KS-valtion päivät olisivat luetut. Tästä syystä vastakkainasettelu olisi älytön ja kohtalokas virhe. Sen sijaan Suomalaisten KS tulisi tutustua A.Duginin ideoihin ja yritettävä yhteistyötä (Jobbikin ja Kultaisen Aamunkoiton tapaan).

      • Putin on mukana luomassa NWO:ta rakentamalla kaksi napaista maailmanvaltaa. Täsä syystä Putinia pitää vastustaa. Kansallis-sosialistinen Suomi olisi myös Putinille epämieluisa näyttämällä “vääränlaista” esimerkkiä. Paras pitää huolta omista asioista ja luoda uskottava maanpuolustus.

        • Ensimmäinen napa on Israel, USA, NATO-maat ja näiden prostituoidut maat (tähän joukkoon kuuluu nyky-Suomi, Ruotsi yms.).

          Ja toinen napa on Kiina ja Venäjä liittolaisineen, jotka ovat yllä mainittuaa napaa vastaan. Logiikkasi mukaan vastustamalla ensimmäistä selvästi sionistien johtamaa napaa siis rakennetaan NWO???

          Mikäli ihme tapahtuisi ja Suomesta tulisi kansallissosialistinen, niin heti seuraavana päivänä Ensimmäinen Napa asettaisi KS-Suomen totaaliseen kauppasaartoon Pohjois-Korean tapaan. KS-Suomi ei potkisi pitkään, jos Venäjänkin raja olisi kiinni ja suhteet huonot. Omavaraista suomalaista energiaa yksinkertaisesti ei riitä kuin yhdelle miljoonalle; nestemäisiä polttoaineita ei olisi lainkaan, joten kuljetukset, teiden auraus ja maatalouskoneiden käyttö pysähtyisi kuin seinään. Seurauksena olisi hyvin pian kansannousu (Ensimmäisen Navan junailema) sellaista hallintoa vastaan, joka ei pysty huolehtimaan kansalaisten kohtuullisesta elintasosta.

          Mitä “vääränlaista” esimerkkiä olisi Putinille kansallissosialismi? Parastaikaa Donetskin Kansantasavalta taistelee Ensimmäistä napaa vastaan.

          Yksi tasavallan merkittävistä johtajista on Pavel Gubarev. Nuorena miehnä hän oli aktiivinen kansallissosialisti (RNE): http://shturmnovosti.com/pictures/65864.jpg
          Aikuisena miehenä, vaikka hakaristia Gubarev ei enää käytä, hän toiminnallaan edelleen edistää kansallista sosialismia DNR:ssä. Eikä Putin tee yhtään mitään, vaikka se onkin “vääränlainen” esimerkki.

  2. Juuri näin, samalla vedetään lokaan suomalaisten isänmaallisten ihmisten työ niin menneinä sotavuosina, kuin tänä päivänä. On pahinta maanpetturuutta hännystellä itänaapuria ja sen entisiä tai nykyisisä toimijoita.

  3. Kylläpäs täällä käy paljon venäjää ihannoivia lampaita, lyömässä kommentoijille miinuksia…

  4. Leon kirjoituksista tulee mieleen että työskenteleekö Leo Pietarin lähistöllä olevassa suuressa trollikeskuksessa,ainakin kirjoitusten sisältö antaa syyn epäillä sitä.Käytännössä Kansallisen Rintaman sivuston trollaamisesta pelkästään ei vielä palkkaruplia kerätä,mutta onhan todettu näitä trolleja olevan myös muilla suomalaisilla keskustelufoorumeilla.

    • Näyttää siltä, ettei sinulla ole muita argumentteja, kuin “Argumentum ad hominem”.

      Ad hominem -argumentin yleinen kaava on seuraava:
      1. Henkilö X esittää argumentin A
      2. Henkilön X ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä
      3. Siispä argumentti A on epätosi

      Fakta kuitenkin on, että tiedän Venäjästä huomattavasti enemmän kuin kaikki palstan kommentoijat yhteensä, ja usein tiedän taustoista joista Verkkomediat tms. eivät edes kuulleet koskaan. Suomessa asun melkein 30 vuotta, joten minulle on kertynyt riittävästi tuntemusta kummastakin maasta.

      Tällä kokemuksella väitän, että mikä tahansa hallintomuoto Suomessa on tuhoon tuomittu jos suhteet Venäjään on huonot. Ystävä lähellä, vihollinen kaukana – jos tämä kansanviisaus ei ole opittu, niin surulliselta näyttää Suomen tulevaisuus. Mikäli SVL ei tee muutosta suhtautumiseen Venäjään (ottaen mallia unkarilaisilta (Jobbik) ja kreikkalaisilta (Kultainen Aamunkoitto) KS/KM) – SVL ei pysty pysymään vallassa vaikka jollakin ihmeellä se nousisi valtaan Suomessa. Eikä kansallissosialistiselle Suomelle tule apua NATO:lta eikä IMF:ltä…

  5. Leo, kerrotko vielä mitä Putin on tehnyt mm. kaukaasiasta suuntautuvan maahanmuuton kitkemiseksi? Sitten kun pystyt lyömään todisteita pöytään konkreettisesta rotuseparatismiin pyrkimisestä, voisin vaikka kannattaa Venäjää. Joku Euraasialainen sekasikiöfasismi ei ole kyllä yhtään parempi vaihtoehto kuin lännen demokratuuri.

    • Kysymys: “Мitä Putin on tehnyt mm. kaukaasiasta suuntautuvan maahanmuuton kitkemiseksi?”
      Vastaus: Еi mitään. Syitä tähän on useita, mm. heti havaittavissa:
      – Liitovaltiossa ei ole lainsäädäntöä, joka rajoittaisi maan sisäistä muuttoa.
      – Putin ei ole rasisti eikä ole venäläinen nationalisti; vähemmistöihin hän pyrkii suhtautumaan tasapuolisesti kuin vanhojen aikojen keisari.
      – Realistina hän tietää, että mikäli Venäjän Liittovaltiossa syttyisi rotusota nyt 3.MS:n kynnyksellä, silloin Venäjä ei pärjäsi tulevassa suursodassa tai globaalisessa murroksessa.

      Mutta. Aina se mutta. Jos Venäjä, vaikka 20% sen väestöstä olisivatkin muuta kuin eurooppalaisia, kestää tulevat koetukset (l. 3.MS ja globaalinen murros) silloin juutalaisten junailema NWO epäonnistuu ja maailman savuavien raunioilla Venäjän slaavit muodostavat merkittävän osan uudelleen syntyvää valkoista rotua. Valkoisen KS/KM väen näkökulmasta ei ole väliä, mitkä ovat Putinin syyt taistella NWO:ta vastaan – meille on tärkeä, että kuollettavan vaarallinen NWO (a.k.a. Pax Judaica) projekti kaatuu.

      Vihollisen vihollinen on ystävä – tämän kansanviisaus on syytä muistaa kun ajatellaan Putinia. Se on se “Realpolitik”.

      • Tuossa oli pointteja, demokraateille! Oikea kansan mies ei ole demokraatti, ja Putinilla on kyllä ihan tarpeeksi valtaa laittaa maansa rajat kiinni. Siinä ei paljon tasavalloilta kysytä, jos käytetään korttia “kansallinen turvallisuus”.

        • Luulet naiivisti, että siellä etelässä paikalliset viranomaiset ovat yhtä kurinalaisia ja rehellisiä kuin suomalaiset vastaavat virkamiehet? Käytäntö on toisenlainen kuin hieno teoria. Käytännössä jokainen tarkastuspiste sisäisellä rajalla on keino kerätä rahaa itselleen. Rauhallisena aikana, alipalkattua korruptoitunutta vartijaa lähestyy mies joka sanoo seuraavasti: “Kaveri, haluamme ajaa kuorma-autolla läpi, ilman tarkastusta ja meteliä. Tässä olisi sinulle kolmen vuoden palkka. Sovitaanko?” Jos viranomainen on hankala, hänet pehmennetään heittämällä esimerkiksi syyttämällä virkarikoksesta. Jos ei auta niin heittämällä käsikranaatti sen talon sisään ikkunasta. Jos vihje ei vieläkään mene perille, hänet ammutaan kuoliaaksi autoon tai räjäytetään. Tai hänen perheenjäsenensä siepataan ja/tai surmataan. Tai muuta vastaavaa.

          Se, että Putin onnistui merkittävästi palauttamaan kuria ja järjestystä ja säilynyt hengissä ja virassa on itsessään pieni ihme ja poliittisen mestaruuden osositus.

          Suomalaisilla on aivan käsittämättömän fantastiset kuvitelmat siitä, miten asiat ovat Venäjällä.

  6. “Putin kiitti juutalaisyhteisöä siitä, että se tekee jatkuvasti työtä natsiaatteen leviämistä vastaan.

    – Me pidämme teitä läheisimpänä liittolaisenamme ja pyydämme teitä ajattelemaan meistä samoin.”

    Itar Tass uutisoi ylläolevan. Uutisen mukaan Putin siis luottaa juutalaisiin ja on solminut juutalaisyhteisön kanssa liittolaisuuksia. Monien analyytikkojen ja myös Putinin itsensä mukaan hän vastustaa Nwo:ta, jonka kaikki myöntävät sionistiseksi. Putinin lähimmät liittolaiset ovat siis juutalaisia mutta Putin vastustaa juutalaisten maailmanvaltaa, sekä tietenkin natsismia. Onko tässä kenenkään muun mielestä ristiriitaa?

    Ovatko nämä Putinin juutalaiskaverit sionisteja ja Nwo:n asialla vai vastustavatko hekin Putinin kanssa Nwo:ta, mutta sillain hiljaa ortodoksisesti ja salaisesti, jotta siitä ei kirjoiteta netissä?

    Miten sitten tuo Putinin avoin natsismin vastustaminen ja holokaustilla revittely. Yrittääkö hän nyt epätoivoisesti saada juutalaiset puolelleen kuvitellen, että he muka hylkäisivät jo käsillä olevan maailmanvallan vai mistä siinä on kyse? Voisiko se olla sitä miltä se näyttää, eli kommunismia vai voiko Putin itse olla jopa juutalainen, koska puhuu kuten juutalainen.

    Olisko Leolla mitään selventävää analyysia taustoista, koska tämä Putinin toiminta vaikuttaa melko ristiriitaiselta?

    • Ennen kaikkea täytyy muistaa mikä tilanne oli Jeltsinin aikana: valtio oli liian heikko, jotta se olisi voinut avoimesti taistella ylivoimaista juutalaista oligarkaattia ja rikollisia ryhmittyä vastaan. Taistelussa juutalaista oligarkaattia vastaan Putin tarvitsi voimakasta liittolaista; sellaista, joka pystyisi neutraloimaan Kagalin maailmanlajuisen ulvonnan “Kremlin antisemitismistä”. Sellainen liittolainen löytyi yllättävästä paikasta – radikaalisten juutalaisten talmudistien, hasidien lahkosta “Habad-Lubavich”. KM-väen on ymmärrettävä, että kv. Judentum ei ole monoliittinen vaan sen sisällä on ristiriitaisia virtauksia. Lahkolaiset hasiidit ovat alle 5% uskovaisista juutalaisista, mutta ovat rikkain ja vaikutusvaltaisin kv. Judentumin osa. “Demokraattisen Venäjän” XX-vuosidadan lopussa vaikutusvaltaisimmat järjestöt olivat ‘Venäjän juutalainen kongressi’ (mediamoguuli Gusinski) ja ‘Juutalasten uskonnollisten ogranisaatioiden ja seurakuntien kongressi’ (päärabbi Shajevich). Romuttamatta näiden kaikkivoipaisuutta Putinilla ei ollut mahdollisuutta voittoon. Näiden kaataminen ilman avointa konfliktia kv. Judentumin kanssa oli mahdoton. Tässä apuun tulivat Putinin liittolaiset hasidit ja Ben Lasar. Lasarin siunauksella Gusinski on vangittu ja karkotettu. Lasaria varten oli luotu ‘Venäjän juutalaisseurakuntien federaatio’ – ja Lasar järjesti nk. Jackson–Vanik amendment’in peruuttamisen. Tästä liitoutumisesta pirun kanssa Putin maksoi kovan sisäpoliittisen hinnan ja vastapainoksi tuki voimakkaasti Venäjän Ortodoksista Kirkkoa.

      Sitten tuli juutalaisten oligarkkien vuoro ja ylimpään valtaan pyrkinyt Hodorkovski oli vangittu viime tingassa, nyt ne ovat hiljaa.

      Putinin tekosia:
      1. Juutalaisia oligarkkeja ei enää ole. Rikkaita juutlaisia kyllä on, mutta ei oligarkkeja.
      2. Juutalainen “oranssivallankumous” tukehtui. Juutalainen hegemonia Venäjällä tuli loppuun.
      3. Maailmalla Venäjä on palauttanut itselleen poliittisen itsenäisyyden ja itsemääräämisen.

Comments are closed.