Koti Uutisia Venäjällä perustettiin kansallismielisten liikkeiden yhteistyöjärjestö

Venäjällä perustettiin kansallismielisten liikkeiden yhteistyöjärjestö

13

UK_WNCM_logo

Venäjällä on perustettu järjestö nimeltä World National Conservative Movement. WNCM vastustaa nykymaailmaa hallitsevaa liberalismia, monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Järjestön tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon kansallismielisiä liikkeitä ja tahoja tekemään yhteistyötä. Tällä hetkellä järjestöön on kutsuttu mukaan 58 organisaatiota, muun muassa Kreikan Kultainen aamunkoitto ja Unkarin Jobbik. Suomen Vastarintaliike on niin ikään kutsuttu järjestöön.

Lisäksi Suomesta kutsuttu perussuomalaiset ja Suomen Sisu. Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kommentoi kutsua sanoin: “Meitä ei ole kutsuttu, emmekä kutsua myöskään kaipaa.”

 

Lähteet: Verkkouutiset, Interpretermag.com

13 KOMMENTIT

  1. Venäläisvetoisessa yhteistyöjärjestössä ei ole mitään tekemistä kansallismielisyydellä. Nykypäivän internationalismia nationalismin kaavussa.
    Henkkoht toivon että Suomen liike pysyy liittoutumattona (jonka tällaisiin “järjestöihin liittyminen lopettaisi).

    • >Venäläisvetoisessa yhteistyöjärjestössä ei ole mitään tekemistä kansallismielisyydellä. Nykypäivän internationalismia nationalismin kaavussa.

      Ei, vaan kansainvälistä kansallismielisten yhteistyötä ilman kaapuja.

  2. Hienoa että vielä toivoa löytyy, tämä ryhmä kuulostaa loistavalta! Erittäin hienoa että SVL on kutsuttu mukaan :). Venäjällä on onneksi paljon kansallismielisiä ja siellä kunnioitetaan ja arvostetaan perinteitä sekä omaa kulttuuria, eikä siellä vähemmistöt pottuile tai uskalla urputtaa sillä siellä he joutuisivat ojennukseen, toisinkuin Suomessa jossa oma kulttuuri ja perinteet ovat kuin kirosanoja ja vähemmistöjä palvotaan Suomessa kuin pyhiä lehmiä. PerusSionisteihin ei voi luottaa pätkääkään, hehän avasivat jopa Suomen “perussuomalaisimpaan kuntaan” Kihniöön vastaanottokeskuksen!!! Mikä “kansallismielinen” puolue se semmonen on joka tukee afro-islamilaista invaasiota Suomeen ja Eurooppaan!?

      • No jaa ainakin Venäjä pommitti koko Tsetsenian ihan paskaksi 1994 ja 1999, kun Tsetseenit (kaukasuksella olevat muslimit joilla on yhteyksiä al-qaidaan ja isikseen) rupesivat uhomaan.

          • Menivät Tsetseniaan koska Saudit (ja muut fundamentalistit, myös neokonservatiivit jenkeistä) rahoittivat wahhabi jne. muslimiterroristeja alueella. 2. Tsetsenian sodassa silloisen hallituksen toivosta. Putinin hallitus taas nykyään upottaa niin paljon rahaa Tsetsenian itsehallinnolliseen osaan (jotta alue pysyy vakaana) että Venäjän slaavilaisnationalisteja vi*uttaa..

            En tajua mikä tarve Putin-kriitikoilla (sinänsä ok) on puolustaa wahhabiterroria Kaukasuksella (ei ok).

          • Venäjän johto puuhasi jo ennen kesän 1999 näyttävää välikohtausta Dagestanissa konflikteja. Sitäpaitsi Berezovksilla näkyy olleen suorat yhteydet näihin sisseihin. Venäjä sabotoi kaiken sotien välillä. Jo ensimmäisessä sodassa sissit saivat aseensa KGB:ltä. Venäjä on juutalaismaa. Ei Tshetshenian itsenäistyminen ollut Lännen ansiota. Sekä itä että länsi kammoavat oikeasti riippumattomia maita tuolla. Länsi antoi luvan molempiin sotiin.

            Tshetshenian budjetti on mystisesti kadonnut useiden vuosien ajan. Oikeasti se ei vuosiin saanut juuri mitään, vaikka virallisesti sai.

            On ikävää kuunnella putnistien valhepropagandaa. Suorastaan naurettavaa puffata tuollaista hirviömaata. Jokainen nationalistipuollue ja ryhmä, joka liittyy Putinin valtiollisesti perustamaan tai sallimaan järjestöön, leimautuu Lännessä Putinin viidenneksi kolonnaksi.

  3. Toivottavasti SVL ottaa kutsun vastaan ja liittyy organisaatioon. Mahdollisuus on ainutlaatuinen, sitä ei saa hukata koska uhkana on jäädä marginaaliin.

    Hah-ha-ha, Juutalalaiset ovat jo alkaneet ulvonnan ja kiljunnan, että WNCM on “Fasistinen Internationaali”.

    http://www.counterpunch.org/2015/09/16/a-new-chapter-in-the-fascist-internationale/

    Jutikat toimivat erinomaisen hyvänä poliittisenä kompassina – jos jutikat ulvovat ja kiljuvat jostakin asiasta – se on varma (tai jopa varmin) tuntomerkki, että ko. asia on hyvä! Tämä kompassi ei pettänyt vielä koskaan.

  4. Se että esimerkiksi perussuomalaiset on järjestöön kutsuttu, mielestäni todistaa pelkoni aiheelliseksi siitä, että taas yksi järjestö, joka pyrkii tekemään nationalismista “neutraalimpaa” ja “passiivisempaa”, eli suomeksi vie nationalismista nationalismin pois. Perussuomalaisetkin on vain keino huijata Suomen kansallismielisiä monikulttuurisuuteen ja maailmanlaajuiseen juutalaiskapitalismiin. Nyt tarvitaan kovia todisteita, ettei tämä ole taas yksi näistä järjestöistä!

    • Olen taas varma, että Persujen kutsu johtuu vähäisestä suomen kielen osaamisesta. Tämä väärinkäsitys Persuista paljastuu pian, ei epäilystäkään.

      Samankaltainen väärinkäsitys oli Euvostoliiton parlamentissa, kun Persuja oli kutsuttu Nigel Faragen ryhmään. Se selvisi pian, miten petolliset Persut ovat.

      • Taitaa PS:n kutsu juontaa siitä kun persuja on maalailtu punaisen median toimesta äärioikestoksi ja fasisteiksi.

Comments are closed.