Koti Uutisia Kotimaa Väyrynen perustaa jälleen uuden puolueen

Väyrynen perustaa jälleen uuden puolueen

9

Politiikassa ikuisesti pyörinyt ja oikeaa työtä vältellyt Paavo Väyrynen on perustanut uuden puolueen. Hän riitaantui kansalaispuolueen kanssa, jonka hän perusti, kun hän riitaantui keskustapuolueen kanssa. Väyrynen haluaa uudella puoluehankkeella varmistaa mahdollisuutensa osallistua tuleviin eduskuntavaaleihin.

Väyrynen on jo pitkään ollut tilanteessa, jossa hän yrittää pysyä poliittisessa vallassa kiinni hinnalla millä hyvänsä. Hän kuului esimerkiksi samanaikaisesti kansalaispuolueeseen ja keskustaan. Väyrysellä on myös aikoinaan ollut läheiset yhteydet Neuvostoliittoon ja sen tiedustelupalvelu KGB:hen.

Lähteet: Yle, Verkkouutiset

9 KOMMENTIT

  1. Väyrynen on myös Kalergi-suunnitelman puolesta lobannut, jo vuonna 1997 kirjoitti Kalergista kehuvan kirjan. Nyt kun eurokin on kaatumassa, niin Väyrynen yrittää vieläkin pitää kiinni siitä, niin että jos omia valuuttoja alkaa tulla, niin että niiden rinnalla olisi vielä kuitenkin euro. Äärimmäisen tarkka mädättäjä kyseessä, joka ilmeisesti edelleen pitää kiinni Kalergin premisseistä, mm. globalismin väistämättömyydestä ja rotuerojen olemattomuudesta.

  2. Myyrä.

    Turha tyyppi ja turhat puolueet. Kuten myös koko Arkadianmäen väki.

  3. Paavon aivopiereuille löytyy aina kannattajia. Ei voi kuin ihmetellä eivätkö ihmiset näe mitkä ovat Paavon perimmäiset ajatukset? Vai eivätkö ne välitä kun haluavat vain nähdä Paavon sekoittavan politiikan pakkaa?

    Tuo mies on tullut Suomen veronmaksajille maksamaan miljardeja euroja. Sen suhmuroinnit, konkurssit, rahantuhlaukset, konfliktien korjaukset jne… Kaikki pois työtätekevien veroissa. Ei ihme että Ukrkki suuttui sille jossain vaiheessa ja potki sen aina ulos huoneesta jos se näytti naamaansa. Ja hyvänä osoituksena Paavon ajatuksenjuoksusta, se poseeraa nyt Urkin kuva kainalossa kertoen että olivat sydänystäviä.

    Ja koko eu-farssikin aikoinaan. Ei oltaisi EU:ssa jos ei paavo olisi ratkaisevalla hetkellä kääntänyt takkiaan. Mutta kun sai viran sinne ilman vaaleja, niin nappasi sekä EU että kansanedustajan palkan ja sukkuloi aina sinne missä persuksia ei niin polttanut.

    Katsokaapa vain, Paavo saattaa saada tällä kin kertaa kannattajakortit kasaan. Lukekaa tarkakaan ne nimet jotka ovat suomalaiten vihollisia, eli paavon kannattajia. Niiden syytä on se että Suomi on nyt tässä tilanteessa kuin on. Niin kauan kun paavo saa rahaa jostain, se ei tajua lopetaa.

  4. Mitä arvelette, kannattaako tämä Seitsemän Tähden Liike tuhota
    — asettamalla myyriä sen hallintoon jo heti alkuvaiheessa vaiko vasta
    — myöhemmin ostamalla sen tuleva hallitus lupauksilla hyväpalkkaisista valtion viroista ja poliittisesta menestyksestä?

  5. Keminmaan vanhaisäntä on raittiusmiehiä, piti pistää saapasmaan miehille nokituksen parilla tähdellä. Meikäläinen on taas ikänsä suosinut kolmea tähteä.

    • Paitsi Metaxassa, viis on parasta. Puavolla taitaa tuo turhautuminen olla jo sitä luokkaa että tekee mitä vaan päästäkseen parrasvaloihin. Hänestä kun piti tulla joku maailmanluokan valtiomies jo muutaman kymmentä vuotta sitten, vaan läpimurto kalifiksi kalifin paikalle antaa odottaa itseään… 😂

  6. Rehellisesti sanottuna Väyrynen on muuttunut vuosien varrella paljon, menneistä rasitteista huolimatta häntä voi kuvailla vanhemmaksi valtiopäivämieheksi. Väyrysen kunniaksi pitää muistaa että hän nykyisin puhuu asioista joista hän ei olisi uskaltanut sanoa mitään 30 vuotta sitten, keskustassa ollaan typeriä kun puolue apparatskit torjuivat Paavon hän saattaa olla ainoa joukossa joka ihan aikuisten oikeasti omaisi kentällä omien ja vieraiden parissa riittävää katu-uskottavuutta. Pelimiehenä otteet alkavat muistuttaa Paasikiveä ja Kekkosta jotka sangen varttuneinakin pyöräyttivät mennen tullen nuorempia 10-0.

Comments are closed.