Koti Uutisia Vastarintaliikkeen tiedote Kadulle.com-tavarantoimittajista

Vastarintaliikkeen tiedote Kadulle.com-tavarantoimittajista

3

Pohjoinen Perinne ry:n Kadulle.com-kannatuskaupan tavarantoimittajista on käyty julkisuudessa vilkasta keskustelua viime viikkoina. Tahdomme muistuttaa, että meillä on useita eri tavarantoimittajia eikä yksikään toimittaja ole tehnyt yhteistyötä kanssamme puhtaasti poliittisista syistä. Emme erikseen tiedota kauppakumppaneitamme arvoistamme, ja hankimme tuotteita toisinaan välikäsien kautta.

J. Kärkkäinen Oy on ollut julkisen arvuuttelun pääkohde. Tämä johtuu siitä, että yhtiö omisti aiemmin Magneettimedia-julkaisun, joka siirtyi kuitenkin jo vuosia sitten kokonaan Pohjoinen Perinne ry:n haltuun. J. Kärkkäinen Oy:llä ei siis ole lainkaan valtaa Magneettimedian sisältöön. Sekä Magneettimedia että Kadulle.com ovat puhtaasti Pohjoinen Perinne ry:n vastuulla.

Lehdistö on ruokkinut valheellista huhua siitä, että J. Kärkkäinen Oy olisi Kadulle.comin pääasiallinen tavarantoimittaja. Tämä ei ole totta, sillä Kadulle.com hankkii tuotteita useita eri reittejä. Teetämme myös jatkuvasti täysin omia tuotteita.

Suurin osa kauppakumppaneistamme ei ole lainkaan kiinnostuneita tai tietoisia siitä, että Kadulle.com rahoittaa aatteellista yhdistystoimintaa. Esimerkiksi tavaratalo Kärkkäisen tuotteita ei ole edes tilattu Kadulle.comille suoraan vaan välikäden kautta. Kärkkäinen ei siis ole toimittanut mitään tuotteita suoraan kaupallemme.

Tällä hetkellä Kadulle.comin valikoimissa on muun muassa Finlaysonin tuotteita, joita emme tietenkään voisi saada Kärkkäisen kautta, koska Finlayson aloitti Kärkkäisen boikotoinnin jo lähes kaksi vuotta sitten. Hankimme tuotteita useista eri lähteistä, ja tulemme vain laajentamaan tavarantoimittajiemme verkostoa tulevaisuudessa.

Osa valtamedian levittämistä valheellisista huhuista on peräisin aloitteellista poliittista väkivaltaa kannattavalta äärivasemmistolaiselta Varisverkosto-järjestöltä. Antamalla näkyvyyttä Varisverkoston teorioille valtamedia tukee ryhmää, joka julkaisee säännöllisesti sivuillaan väkivaltaa ihannoivaa materiaalia ja joka on kerännyt tukea muun muassa pahoinpitelyistä, raiskauksesta ja murhanyrityksistä epäillyille ruotsalaisen Revolutionära Fronten -äärivasemmistojärjestön aktivisteille:

http://www.vastarinta.com/li-anderssonilla-tiiviit-siteet-vakivaltavasemmistoon/
http://www.vastarinta.com/aarivasemmisto-yrittaa-varvata-alaikaisia-ilmaiskonsertilla-jyvaskylassa/
http://www.vastarinta.com/kuka-uhkailee-kirjailijaa/

Kadulle.com tulee vastaisuudessakin valitsemaan tavarantoimittajat siten, että voimme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman laadukkaita tuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Kadulle.comin valikoimista löytyy poliittisen materiaalin ohella esimerkiksi retkeily-, urheilu-, terveys-, hygienia- ja ravintotuotteita.

Tahdomme, että isänmaalliset suomalaiset voivat arkisilla ostopäätöksillään tukea kansallismielistä toimintaa, joka tähtää itsenäisen ja omavaraisen Suomen rakentamiseen!

Pohjoismainen Vastarintaliike – Suomi
Pohjoinen Perinne ry
Kadulle.com

3 KOMMENTIT

  1. Todella hieno edistysaskel Vastarintaliikkeeltä jälleen! Vastarintaliike on ehdottomasti Suomen aktiivisin ja monipuolisin kansallismielinen järjestö kaikilla mittareilla.

    Täytyypä tukea toimintaa asioimalla kaupassa!

  2. Axe Anarcy 250ml Citymarketissa maksaa 2,0€ ja Kärkkäisellä 2,9€.

    https://www.k-ruokakauppa.fi/k-citymarket-keljo/tuotteet/243234/axe-250ml-anarchy-suihkusaippua?sis=k-citymarket-keljo
    https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/axe-anarchy-250-ml-suihkusaippua

    Nyt herää useita kysymyksiä:

    Ensimmäiseksi, kuinka iso %-osuus hinnasta jää tukemaan kotimaista toimintaa verojen jälkeen?

    Toiseksi, miksi ostaa kadulle.com:ista kun voi saada tuotteen n.30% halvemmalla muualta?

    Kolmanneksi, e.m tuote ei ole kotimainen, miksi tukea tällaista? https://en.wikipedia.org/wiki/Axe_%28brand%29

    Neljänneksi, jos ajatus on sitoa potentiaaliset jäsenet ja levittää tietoutta kansan keskuudessa käyttämällä verkkokauppaa niin tämä voisi mennä läpi. Jos ajatuksena on taas tukea toimintaa rahalliseti verkkokaupan kautta niin en näe potentiaalista hyötyä.

    • En ole kauppias enkä muutenkaan alan asiantuntija, mutta kai se maalaisjärkikin kertoo, että pienistä puroista kasvaa joki. Eli vaikka yksittäisestä tuotteesta ei mitään älytöntä voittoa tulisikaan, tulee siitä silti jotain (oletettavasti). Mitä enemmän kansallismielisiä saadaan sitoutettua ostamaan mielummin toisilta kansallismielisiltä (tässä tapauksessa Kadulle.comilta), sitä isompi siitä purojen muodostamasta joesta tulee.

      Ja tässä tapauksessa veikkaisin, ettei tarkoitus ainakaan toistaiseksi ole kilpailla isojen firmojen kanssa vaan toimia kansallismielisten pitämänä kauppana kansallismielisille ja samalla rahoittaa liikkeen toimintaa. Esimerkiksi propaganda sekä erilaiset varastot, tilanvuokraus, laitteisto yms maksaa, ja olisi hienoa jos liike pystyisi palkkaamaan ihmisiä, koska se lisäisi tehokkuutta merkittävästi kun ei ole muut työt viemässä aikaa. Yksikin palkollinen olisi iso askel liikkeen kannalta – tähän voi jokainen olla vaikuttamassa arkivalinnoillaan.

Comments are closed.