Koti Uutisia Pohjoismaat Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti nyt myös islanniksi!

Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti nyt myös islanniksi!

1

Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti ”Politiikkamme” on nyt saatavilla kaikilla pohjoismaisilla kielillä. Uusin versio on tehty islanniksi, ja se kantaa nimeä Vor Vegur. Pohjoismaisten kielten ohella manifesti on käännetty myös englanniksi ja venäjäksi.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja Simon Lindberg kommentoi Nordfrontille:

– On mahtavaa, että meillä on nyt virallisesti toimintaa viidessä maassa, ja näissä maissa taistellaan samojen päämäärien eteen, jotka ovat muotoiltu yhteen ja samaan kirjoitukseen käännettynä eri kielille. Tämähän on mielestäni ainutlaatuista koko maailman mittakaavassa!

Nordfront kysyi Lindbergiltä myös, voidaanko manifestia odottaa julkaistavan vielä useammilla kielillä tulevaisuudessa, ja miksi se käännettiin myös englanniksi ja venäjäksi. Vastaus oli:

– Käännöksiä vielä muillakin kielillä työstetään parhaillaan. Vaikka manifestin kääntäminen ei olekaan prioriteettilistan kärjessä ja toiseksi kääntäminen vie aikaa, uskoisin että manifestimme on muutaman vuoden sisällä käännetty hyvin monille kielille. Syy on lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan se, että toivomme muidenkin inspiroituvan taistelustamme sekä se että haluamme edistää modernia kansallissosialismia. Tietyin muokkauksin manifesti toimisi manifestina myös muille samankaltaisille poliittisille liikkeille ympäri maailman.

Lähde: Nordfront

1 KOMMENTTI

  1. Luulenpa, että turskansyöjät ottavat viestin hyvin vastaan, sillä tuolla yksinäisellä saarella asustaa ihmisiä, jotka ovat oppineen pärjäämään yksin karun luonnon kanssa ilman vihreitä hörhöjä ja rajanaapuria, jota ei koskaan viedä pakkohoitoon psykiatriselle suljetulleosastolle, vaikka psykkinen harhatila pahenee tähtitieteellisiin mittasuhteisiin päivä päivältä paheten.
    Kaikkein tärkeintä on omistaa omat aivonsa eikä määkiä kuin lammaslauma tyytyväisinä sen hetkiseen elämäänsä kun perillä odottaa teurastajan puukko ja verilammikot.

Comments are closed.