Koti Artikkelit Vastaanottokeskustilaisuus Tampereella

Vastaanottokeskustilaisuus Tampereella

4

14029770

Tampereella Rautaharkkoon tulevan vastaanottokeskuksen takia järjestettiin Hatanpään koululla infotilaisuus, johon osallistui noin 70–90 asiasta kiinnostunutta ihmistä. Tilaisuus järjestettiin tapansa mukaan sen jälkeen, kun asukkaat ovat saaneet lukea paikallislehdestä alueelle tulevasta vastaanottokeskuksesta.

Osallistujat olivat suurilta osin keski-ikäisiä ja vanhempia ihmisiä, jotka esittivät huolensa vastaanottokeskuksen mahdollisista haitoista, mutta mukaan mahtui myös paljon nuorempia ihmisiä kummastakin sukupuolesta.

Vastaanottokeskuksen toiminnasta huolehtii yksityinen Hoivapalvelu Metsätähti, joka on osa Mehiläinen-konsernia. Yrityksestä oli kertomassa Markku Pikkarainen ja Päivi Nikkola. Tampereen kaupungin edustaja oli Marja Huttunen, joka koordinoi turvapaikanhakijoiden asioita Tampereen alueella, Orivesi mukaan luettuna. Maahanmuuttovirastosta paikalla oli Kati Vahtera (ylitarkastaja) sekä Tampereen poliisista Ari Luoto (tutkinnanjohtaja).

Tilaisuudessa käsiteltiin samat vanhat aiheet ja vastaukset, jotka on varmasti käyty muissakin tilaisuuksissa läpi. Kysyttiin myös, miksi Tampereen kaupungin valtuustolta vietiin oikeus päättää tuleeko Rautaharkkoon vastaanottokeskus, johon vastauksena oli, että pormestarin ja virkamiesten tasolla voidaan päättää nopeasta vastaanottokeskuksen pystyttämisestä, koska tieto tulijoiden saapumisesta tulee nopealla aikataululla.

Yleisöstä nousi esiin paljon hyviä kysymyksiä, jotka saivat paljon aplodeja. Esimerkkeinä olivat miksi maahanmuutto on vain bisnestä, miksi 200 talouden alueelle tulee 120 henkilön VOK ja kuinka Mehiläinen on tunnettu veronkierrostaan, joten rahat eivät jää edes Suomeen.

Joku pelkäsi omien tyttäriensä tai yksin asuvien vanhempien ihmisten puolesta, johon Tampereen poliisin (Luoto) kommentti oli, että jos lähdetään kaikkea pelkäämään, niin vaikea täällä on elää. Oli myös keskustelua Metsätähden edustajan puolelta siitä, että on esiintynyt sekä sisäisiä että ulkoisia ongelmia vastaanottokeskuksissa ja ettei näille voi mitään, johon eräs nainen yleisöstä totesi “Rajat kiinni”, mihin osa yleisöstä yhtyi.

Tilaisuudessa käytettiin myös “Suomalaiset Ruotsissa maahanmuuttajina” -kortti ja vedottiin siihen, että suomalaiset eivät työskennelleet pakolaisina ollessaan ja tekivät paljon rikoksia.

Maahanmuuttoviraston Vahtera hauskuutti yleisöä sanomalla, ettei tämä mitään salaista puuhaa ole, jolloin yleisö repesi hyvään nauruun.

Kerrottiin myös, että suuri osa maahanmuuttajille annettavasta rahasta jää myös paikallisille yrityksille, koska ne käyttävät niitä esimerkiksi puhelinliittymien ostamiseen.

Eräs nainen yleisöstä myös kertoi joutuneensa juoksemaan miesporukkaa pakoon uhkaavassa tilanteessa kotiinsa ollessaan lenkillä koiriensa kanssa ja hän oli hyvin epätietoinen, kuinka vastaavissa tilanteissa pitäisi toimia.

Lopuksi asukkaat pyysivät parempaa tiedotusta koteihin, koska kaikki eivät tilaa Aamulehteä tai vanhemmat ihmiset eivät seuraa Twitteriä, jota pyydettiin tilaisuudessa seuraamaan ajantasaisten uutisten vuoksi. Tätä ei kuitenkaan noteerattu mitenkään ja vedottiin vain “viralliseen tiedotuskanavaan”, kun asukkaat olisivat halunneet esimerkiksi flyereita kotiinsa. Myös Rautaharkon asukkaat saivat ensimmäisen tiedon alueelle tulevasta vastaanottokeskuksesta joko Aamulehden tai niin sanotun puskaradion kautta, mihin he olivat hyvin pettyneitä.

Tämän jälkeen tylysti ilmoitettiin, että kysymykset olivat tässä ja ihmiset joutuivat poistumaan silminnähden harmistuneina koteihinsa.

 


Video tilaisuudesta.

 

Pirkanmaan aktivistiryhmä

4 KOMMENTIT

  1. Vielä koittaa aika jolloin vokit suljetaan ja matut potkitaan Suomesta helvettiin. Tuhojen korjaamiseen. Menee kuitenkin useamman sukupolven elinaika ja työpanos.

  2. Luotokin avoimesti mennyt mädätykseen mukaan… keskittyisi mielummin LeKi jääkiekkoilijoihin… tai ehkä kaipaa ruskeaa kentällistä kaukaloon.

  3. Kotoutuskoneistoa on hiottu suomalaisen veronmaksajan selän takana jo vuosia huippuhyvään iskukuntoon. 2015 on se vuosiluku, jolloin portit sitten pamautettiin suunnitellusti täysin auki ja valtava matuvyöry päästettiin sisään loisimaan ja jäytämään suomalaista yhteiskuntaa palasiksi. Mutta toitä riittää kotoutuskoneiston huijareille ja paskanjauhajille, ja suomalainen veronmaksaja maksaa koko lystin. Toivottavasti vuodesta 2016 tulee puolestaan se vuosi, jolloin huijareilta otetaan luulot pois ja valta palautetaan takaisin kansalle.

Comments are closed.