Koti Uutisia Ulkomaat Vasemmistohallitus tuo Espanjaan maahantunkeutujia ennätysvauhdilla

Vasemmistohallitus tuo Espanjaan maahantunkeutujia ennätysvauhdilla

8

Espanjan maahanmuuttokriisi on kärjistynyt nopeasti. Muutoksen taustalla ovat yhtäältä kulttuurimarxistipuolueiden nousu Espanjassa ja toisaalta kansallismielisyyden nousu Italiassa. Italian sulkiessa rajojaan Espanja on päättänyt ottaa tunkeutujat avosylin vastaan.

Verkkomedia Kansalaisen mukaan Espanjaan saapui Välimereltä ensimmäistä kertaa yli 10 000 siirtolaista kuukauden aikana. Ongelma ei koske vain Espanjaa, sillä merkittävä osa siirtolaisista jatkaa matkaansa maan halki kohti Euroopan pohjoisempia osia. Espanjan Punainen Risti on tukenut aktiivisesti tunkeutujien leviämistä ympäri mannerta.

Espanjan vasemmistohallitus uskoo, että laittomat siirtolaiset ovat hyödyllistä vaalikarjaa, jotka turvaavat marxistien äänisaaliin tulevaisuudessa. Siksi pääministeri Pedro Sánchezin hallitus onkin julistanut pyrkivänsä takaamaan “turvapaikanhakijoille” äänioikeuden mahdollisimman nopeasti.

Lisäksi hallitus on luvannut purkaa raja-alueiden piikkilanka-aidat, rahoittaa laajat terveyspalvelut maahantunkeutujille sekä lopettaa pikakäännytykset kokonaan. Ulkoministeri Josep Borrell on perustellut väestönvaihtoon johtavaa maahanmuuttoa toteamalla, että Eurooppa “tarvitsee uutta verta”.

Lähde: Kansalainen

8 KOMMENTIT

  1. Masons 33

    Viimeisiä hetkiä jutikoilla joilloin alkaa suuri puhdistus kun ihmiset ymmärtää mitä tapahtuu! TÄllä kaaoksella yritetään peittää talous romahduksen todelliset syylliset!!

  2. Kolmatta mailman sotaa ei saada aikaiseksi, niin nytten harhautus tehdään mamuilla!! Hyvin yksinkertaista! Satanistit joutuu “EHKÄ” tällä kertaa tuomiolle!!

  3. Vasemmisto tulee kieltää lailla, muuten historia toistaa taas itseään.

    • Sen se tulee mitä todennäköisimmin tekemään. Ainoa, mitä on opittu historiasta, on se ettei olla opittu siitä yhtään mitään. Uusi Franco tilaukseen ja pian, tai meillä on kohta Iberian Kalifaatti heti siinä RanskAllahin naapurissa.

  4. Kauhavalla löyrettiin laroosta kuollu pakolaanen. Hirttäyny katoosta, halako perseessä ja 20 puukon iskua rinnassa. Toimittaja uteli kuolinsyytä Kauhavan nimismieheltä, virkos: “Notta erikoosin ittemurha, mitä oon urallani nähäny!”

  5. Näin käy joka maassa, jossa sosialistit pääsevät valtaan, niin Suomessakin. Sosiaalidemokraatit eivät karkota maasta muslimia, vaikka tämä olisi tappanut 1000 suomalaista.

  6. Espanja on maa jossa reconquestasta huolimatta ole kansaa espanjalaiset. Tämä voi olla lähtölaukaus Espanjan hajoamiselle etnisten kansallisuuksien mukaan, varsinkin kataloniassa, navarrassa ja baskimaalla on olemassa voimakkaat halut irtautumiseen. Joku vuosi sitten baskilainen senaattori esitti että navarra, baskimaa ja katalonia muodostaisivat oman kuningaskunnan jonka päämieheksi tulisi Habsburgien nykyinen kaksoismonarkian Itävalta Unkarin keisari. Toisaalta Espanjassa tarvittaessa osaavat pikkutytötkin roomalaisen tervehdyksen ja laulaa falange espanolan Cara Al Sol laulun joten maan täyttäminen monitoimiosaajilla ja niiden syöttäminen ranskaan ja saksaan saattaa tulla pahasti kintuille.

  7. “Eurooppa tarvitsee uutta verta”, sanoo Espanjan ulkoministeri Josep Borrell, ja verta Eurooppa hyvin pian saakin.

Comments are closed.