Koti Uutisia Värmlandin poliisi kuluttaa 25 % resursseista turvapaikanhakijoihin

Värmlandin poliisi kuluttaa 25 % resursseista turvapaikanhakijoihin

3

uk_poliisi_varmland
Värmlandin poliisi on paljastanut, että 25 prosenttia sen ajasta ja resursseista kulutetaan turvapaikanhakijoihin samalla kun Ruotsin hallitus on luvannut kaksi miljardia kruunua lisää rahaa poliisille.

Komisario Lisa Reventberg kertoo, että poliisissa on tapahtunut “joukkopako” nykyisen pakkomonikulttuuria kannattavan poliisijohdon alaisuudessa. Vastikään eronnut 30 vuotta toiminut etsivä Nils Lofgren kuvaili Ruotsin lain murentuneen täysin ja väkivaltaisimman ryhmän kontrolloivan paikallista yhteisöä pääkaupungissa.

Kansallinen poliisipäällikkö Dan Eliasson on saanut osakseen runsasta kritiikkiä siitä, että hän kuluttaa aikaa politiikassa messuten rasismin vaaroista sen sijaan, että keskittyisi korjaamaan siirtolaisten asuttamia väkivaltapesäkkeitä Ruotsissa.

Ruotsin hallituksen mukaan poliisille myönnetään kaksi miljardia kruunua ylimääräistä, jonka on määrä kestää 2020 asti. Tällä on tarkoitus muun muassa värvätä 1 500 poliisia lisää. Poliisi Peter Larsson totesi, että 1 500 poliisia vuosien sisällä on täysin riittämätön määrä ja että Ruotsin poliisi sen nykyisessä tilassa olisi tarvinnut ainakin 2 500 poliisia jo pitkän aikaa.

Lähde: Breitbart

3 KOMMENTIT

  1. Hyvä, että oikea mieliset poliisit lähtevät mädätysvoimien hallussa olevasta kansallisesta instituutiosta. Yksistään jo poliisien työturvallisuus on laskenut niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. “Tapella” matujen kanssa joka P…leen päivä eli nöyryyttää itseään ja virkaansa suvakkien antamilla “valtuuksilla” ts. katsoa vierestä tai paremminkin juosta karkuun. Ruotsin yhteiskunnan feministihallitus ja kulttuurimarxistit suojelevat muslimia ja nostavat heidät “diblomaattiseen koskemattomuuden” suojaan. Siitä vastoin kantaruotsalaisten kohtelu sen kuin kovenee ja “rasisti” -leimakirves heiluu tuontuostakin. “Rasismiksi” julistetaan pelkän yhdenvertaisuuden vaatiminen lain edessä. Monet poliisit kokevat olevansa kansansa pettureita ja kavaltajia joutuessaan tekemään keksittyjä “rikosnimikkeiden” tutkimuksia ja mikä pahinta, niistä tulee tuomio raskaimman kaavan mukaan ikäänkuin “kompensoimaan” sitä, että matujen törkeimmistä törkeimpiä rikoksi katsotaa sormien läpi.
    Kansallinen poliisipäällikkö Dan Eliasson on sosiaalidemokraattinen politiikko vailla, mitään ammatillista pätevyyttä eli hän on yksiselitteisesti politrukki ja kiihko -suvakki joka omistaa kaiken aikansa Ruotsidemokraattien ja Jimmie Åkessonin parjaamiseen “apinan raivolla”.
    Dan Eliasson on synonyymi sille, mitä pytty on olemassa.

  2. Mitäs jos 25% Värmlandin poliisin ajasta ja resursseista menisi ylinopeusrikkeisiin ja -rikoksiin? Henkilöautojen käyttöä varmasti rajoitettaisiin ankarasti ja vain ammattiautoilijat, kuten esimerkiksi maanrakennusyrittäjät, taksikuskit ja paikallisliikenne, saisivat huristella kadulla entiseen tahtiin. Yksityisautoilijoiden kohdalla otettaisiin käyttöön todennäköisesti ulkonaliikkumiskielto kello kuuden jälkeen?

    Tai, Ruotsin poliisista paettaisiin joukoittain kestämättömän eläinsuojelurikostulvan johdosta? Rikolliset kiduttaisivat ja tappaisivat säälimättä villi- ja kotieläimiä, ja poliisin resurssit eivät riittäisi edes räikeimpien tapausten käsittelyyn. Ja ne tapaukset joihin poliisi ehtisi väliin, ylempi johto kehottaisi olla hiljaa kaikesta tai jopa luopua tutkimasta tapausta. Eläinrääkkääjät hyökkäisivät poliisin, ambulanssihenkilökunnan ja palomiesten kimppuun viranomaisten saapuessa paikalle. Mikä olisi median ja kansalaisten reaktio?

    Entäs jos kansallinen poliisipäällikkö asettuisi räikeää ylinopeutta ajavien tai elänrääkkääjien puolelle edes puolittain? Mitä jos rivien välistä voisi lukea, kuinka Dan Eliasson näkisi kaaharit ja rääkkääjät koko asiassa uhreina, ja yhteiskunnan tulisi tehdä heidän hyväkseen muutoksia, jottei auton nopeusmittari nousisi enää 150 km/h omakotitaloalueella tai Tessu provosoisi viatonta ihmhisparkaa.

    • Tiedän, asiat eivät välttämättä ole verrattavissa, mutta asioita on aika ajoin laitettava perspektiiviin, ja kysyä itseltä missä raja menee missäkin asiassa.

Comments are closed.