Koti Artikkelit Vapaus Eppu Torniaiselle!

Vapaus Eppu Torniaiselle!

17

vapausepulle

Kahteen viikkoon ei mediassa muusta puhuttukaan kuin Helsingin asema-aukiolla 10. syyskuuta tapahtuneesta välikohtauksesta. Suomessa ennennäkemätön mediamyräkkä nousi tapauksesta, jossa “herkkä runopoika” Jimi Karttunen joutui “verenhimoisten ja väkivaltaisten” uusnatsien poliittisen murhan kohteeksi oltuaan suurten mediatalojen mukaan “viaton ohikulkija”, rauhaa rakastava päiväkodin entinen työntekijä ja “elämäntapataiteilija”.

Sosiaalinen media paljasti totuuden antifasistien ja antirasistien marttyyri Karttusesta olevan kuitenkin jotain aivan muuta. Eri mediat alkoivat hyvin nopeasti levittää hänestä rippikouluaikaista, enkelimäistä valokuvaa, mutta kuollessaan hän oli 28-vuotias päihteiden sekakäyttäjä, moniongelmainen ja aggressiivinen häirikkö. Aggressiivisesti hän käyttäytyi myös aktivistejamme kohtaan huudellen törkeyksiä, yrittäen käydä päälle ja syljeskellen (mahdollisesti levittäen syljen mukana kulkeutuvia vaarallisia tauteja).

Media ja poliitikot ilmoittivat yksikantaan Karttusen kuolinsyyn olevan rintaan kohdistetussa potkussa, jonka vuoksi aktivistiamme Jesse Torniaista eli toiselta nimeltään ja kutsumanimeltään Eppua epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä. Tästä huolimatta Karttusen lopullisen kuolinsyyn selvitys ei edelleenkään ole valmis. Muille mahdollisille Karttusen kuolinsyille on pyritty parhaan mukaan viittaamaan kintaalla, vaikka on huomionarvoista, ettei häntä välikohtauksen jälkeen viety ambulanssilla sairaalaan. Sen sijaan hän poistui paikalta omin ja ystäviensä avuin, ja hänet vietiin sairaalaan vasta myöhemmin.

Rippikouluajan kuva Karttusesta vs. parikymppinen Karttunen.
Rippikouluajan kuva Karttusesta vs. parikymppinen Karttunen.

Turun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri ja dosentti Olli Tenovuo on Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa pitänyt mahdollisena, että Karttunen olisi sairaalasta kotiin päästyään kaatunut uudelleen ja lyönyt päänsä, sillä tasapaino ei ole kunnossa päähän kohdistuneen iskun jälkeen. Hän piti mahdollisena myös, että Karttunen olisi saanut uuden aivoverenvuodon kotiin tullessaan.

Sanoma-konsernin ja Ylen läpeensä puolueelliset, Erkkojen suvun saneleman sionistisen agendan, monikulttuurisuusideologian, kulttuurimarxismin ja muiden eliitin syleilemien liberalististen ajatussuuntausten mukaisia etuja pönkittämään palkatut toimittajat, omaa kansaa inhoavat poliitikot ja äärivasemmistolaiset siis väittävät tietävänsä Karttusen kuolinsyystä paremmin kuin ylilääkäri ja dosentti Tenovuo – tai paremmin kuin mitä esimerkiksi ruumiinavauspöytäkirjoissa selviää.

Lähes heti Karttusen kuolemasta levinneen tiedon jälkeen alettiin jauhaa ääriliikkeiden ja niiden tunnusten kieltämisestä. Joukolle vaikuttajia aina presidentistä ja perussuomalaisiin poliitikoihin tuli kiire ottaa kantaa ja tuomita “väkivaltaiset ääriliikkeet”. Viime viikonloppuna nähtiin kuitenkin jälleen kerran tämän selvästi tarkoittavan vain ja ainoastaan aidon kansallismielisten ja “maahanmuuttokriittisten” liikkeiden tuomitsemista.

Muiden muassa valtiovarainministeri Petteri Orpo marssi sulassa sovussa äärivasemmistolaisten kanssa Peli poikki! -mielenosoituksessa Helsingissä banderollin alla, jossa kommunistinen nyrkki murskaa Vastarintaliikkeen symbolin lisäksi Suomen valtion ja poliisin tunnukset. Mielenosoituksessa kutsuttiin puhumaan äärivasemmistolaisen, muun muassa pahoinpitelyihin ja ilkivallantekoihin syyllistyneen Varisverkoston perustajasisäpiiriin kuuluva ja laitonta henkilörekisteriä kansallismielisistä pitänyt Mikael Brunila!

puhalla-peli-poikki-banderolli
Tämän banderollin alla valtionjohtomme marssii.

Tämänhetkisen tiedon mukaan hallitus ei kirjoittaisi uutta lakia “rasististen äärijärjestöjen” kieltämiseksi. On puhuttu “olemassaolevien lakien toimeenpanon tehostamisesta” ja “viranomaisten resurssien vahvistamisesta”. On vielä hieman epäselvää, mihin toimenpiteisiin vallanpitäjät käytännössä alkavat, mutta Vastarintaliikkeen kieltämiseksi heidän olisi kajottava perustuslakiin ja joko poliisihallituksen, syyttäjän tai yhdistyksen jäsenen tulisi nostaa kanne. Vastarintaliike ei myöskään ole koskaan suunnitellut, määrännyt tai toteuttanut järjestelmällisesti rikoksia eikä sitä ole tuomittu “kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” – nämä olisivat perusteita kieltämiselle.

Voi siis sanoa, että hyvin todennäköisesti perusteet kieltämisellemme eivät kaikesta rummutuksesta huolimatta täyty. Kyse onkin ennen kaikkea kansallismielisten psykologisesta painostamisesta ja pelottelusta, jolle vallanpitäjät epätoivon vimmassa meidän toivovat alistuvan. Sanan- ja kokoontumisvapaus halutaan polkea pohjoiskorealaiseen tyyliin koskemaan vain tiettyä poliittista mielipidettä kannattavia henkilöitä.

Eliitin prioriteettilistan ensimmäisinä asioina oli luoda Eppu Torniaisesta julkisuudessa mahdollisimman epämiellyttävä kuva, näyttää keskisormea hänen yksityisyydensuojalleen ja mustamaalata hänestä impulsiivinen, kenen tahansa “herttaisen taiteilijapojan” päälle ilman mitään syytä käyvä sekopää. Hän on kuitenkin liikkeessämme tullut tunnetuksi työteliäänä ja luotettavana toverina, josta kaikki pitävät.

Rikosoikeuden professori Jussi Tapani ja oikeustieteen tohtori Kari Uoti olivat MTV:lle antamissaan lausunnoissa sitä mieltä, että Torniaisen vastuu päättyy siihen, kun lääkäri oli tutkimusten jälkeen päättänyt kotiuttaa Karttusen. Tämän päivän Suomessa ei radikaali kansallismielinen voi kuitenkaan aivan sataprosenttisesti luottaa siihen, että tuomioistuin käsittelisi objektiivisesti häneen liittyviä oikeudellisia asioita. Torniaista tuskin olisi vangittu näinkin epäselvästä ja epätodennäköisestä kuolemantuottamusepäilystä, mikäli mediamylläkän tarkoituksena ei olisi juuri painostaa tai mikäli asia ei liittyisi Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen mitenkään. Tästä syystä Torniainen onkin puhtaasti poliittinen vanki.

Poliisin epäilyn mukaan Eppu Torniainen reagoi aggressiivisen henkilön käytökseen. Väitän, että jokainen itseään kunnioittava ja terve ihminen olisi tehnyt tilanteessa samoin. Mieti, olisitko sinä itse vain seissyt toimettomana kohdatessasi uhkaavasti käyttäytyvän, vahvasti päihteiden vaikutuksen alaisena olevan vasemmistolaisjoukon?

Hyvät ystävät ja toverit, vaatikaamme yhdessä vapautta poliittiselle vangille Jesse Eppu Oskari Torniaiselle!

 

Maria Pöysti

 

17 KOMMENTIT

  1. On hyvä, jos tosiaankin tämä irvokas näytelmä päättyy näin. Tämä kaikkinainen tapahtunut mellakka asian ympärillä oli häpeäksi Suomelle, sen politiikoille, medialle ja yhteiskunnalliselle hengelle, joka tänäpäivänä maassamme vallitsee.
    Toisaalta tämä ei tuonut esille mitään “uutta”, mitä oppositio ei jo tietäisi kulttuurimarxisteista ja selkärangattomasta poliittisesta eliitistä – joka itseasiassa pelkää jo itsensäkin puolesta – nimenomaisesti “marssikumppaneidensa” taholta tulevasta. Punaisten avoin fanatismi on saavuttanut jo sellaisen mittakaavat, että siihen “normaali” demokraattinenkin yhteiskunta katsoisi aiheelliseksi puuttua yleisen järjestyksen ja laillisen esivallan toimivaltuuksien puitteissa. “Hallitukselta” homma on lähtenyt lapasesta jo aikoja sitten. Sen tehtävä on pitää langat käsissä ja toimia maansa kannalta pitkällä tähtäimellä politiikallaan, eikä surfata kulloistenkin muotivirtausten (monikulttuurisuus) mukaisesi kääntyilemällä kuin tuuliviiri. Purjevenekin kaatuu, jos siinä ei ole köliä.
    Kulttuurimarxistit käyttivät kuollutta Karttusta törkeästi ja matalamielisesti hyväkseen ajaakseen omia umpipoliittisia tavoitteitaan kuten kommunistit aina ovat tehneet luomalla myyttejä, joissa ei ole siteeksikään totuutta ja kasvattaneet sitä kuin lumipalloa monumenttaalisiin mittasuhteisiin. Stalinin Neuvostoliitto oli näitä “sankareita” pullollaan.
    Syvin perusarvo on kuolleen kunnioitus, eikä hänen käyttäminen “rukkasena” auton renkaan alla, että etupyörä lähtee jäätiköllä vetämään. Punikit eivät jättäneet kiveäkään kääntämättä häpäistäkseen itsensä ja näyttämällä todelliset karvansa koko Suomen kansalle. Vastustaja tekee “goodwilliä”, Ei huono.
    Jos kaikki menee hyvin. Tervetuloa vapauteen!

  2. Ministeri Orpon käytös on suorastaan farssimaista; mies joka vain n.3,5 kuukautta sitten oli poliisitoimesta vastannut sisäministeri, marssii rinta rinnan punikkianarkistien kanssa. Kyseiset anarkistit riehuvat jatkuvasti poliisia vastaan protestoiden ja solvauksia huudellen. Kyllä on naiivi pyrkyri tämä Orpo.

  3. Vapaus Epulle!
    Olisi mukavaa saada selville jimiä hoitavat lääkärit ja sen kuolinsyyn tutkijan henkilöllisyys.
    Eikös joku ammatti hakkeri vois tän tehdä?

    • Tai joku HUSilla töissä oleva kellä Mirandan tunnukset. Näkee kaikki tiedot, mutta ihan helvetin laitonta touhua jos jää kiinni.

  4. Nyt ihmiset, on vakava paikka. Tuon Hesan tapahtuman johdosta Vastarintaliike on nähtävästi epävirallisesti sodassa Suomen hallituksen kanssa, halusitte tai ette. He aikovat vaikka väkisin sulkea Suomen organisaationne. Teidän pitää miettiä miten selviätte underground tyylisenä laittomana organisaationa ja miten saatte uusia jäseniä. Näpräily loppuu toivottavasti nyt ja aktivoidutte kunnolla. Näyttäkää voimanne ja mielipiteenne, älkääkä kumarrelko niitä eliittejä kabineteissaan, jotka niin innolla myy koko maata ulkomaille. Hienoa olisi jos voisitte hakea tämä kaveri ulos vankilasta kuin elokuvissa, olisi oikea voiman näyte..mutta varmaan toiveunta.

  5. Vallankäyttäjät ovat kyllä todella härskisti käyttäneet tätä kaustia hyväkseen kansallismielisyyden demonisoinnissa, mielipiteenvapauden rajoittamispyrkimyksissä ja poliisivaltiokehityksessä.

    Noh, ei varmaan enää tarvitse kenenkään kanssa väitellä siitä, että ketkä ovat niitä todellisia vallankumouksellisia. Tänään koko eduskunta keskusteli yhdessä Vastarintaliikkeestä vaatien järjestön kieltoa ja jotain orwellilaisia toimia “SoMen vihapuhetta” vastaan. Sairasta!

    Näyttää siltä, että tästä mystisestä vihapuheesta on muodostumassa kapinan symboli!

    Eppu vapaaksi!

  6. Suomi elää kommunismidiktatuurissa. Mieluiten haluaisin sulkea silmät ja korvat tältä kaikelta ja viettää mukavaa elämää, mutta minulla on pieniä lapsia. Taistelen viimeiseen asti vapaan Suomen puolesta. Torniainen on joutunut poliittisen myrskyn silmään ja ajojahdin kohteeksi, tämän pitäisi jo olla kaikille selvää. Karttusen kuolema on tietysti erittäin valitettavaa. Tuskin Karttusen äiti halusi pojalleen tällaista mediamyllytystä, joka loihdittiin aina ministereitä myöten.
    Maassamme vallitsevat kaksoisstandardit ja epäoikeudenmukaisuus. Toivon kaikkea hyvää Jesse Torniaiselle sekä pikaista vapautusta. Totuus aina lopulta voittaa!

  7. Vankilaan tuollaisesta toiminnasta pitääkin joutua! Kaikki tietää miten laki toimii joten turha nillittää.

Comments are closed.