Koti Uutisia Kotimaa Vankeutta vammaisen naisen raiskauksista sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Vankeutta vammaisen naisen raiskauksista sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

3

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, jossa mies useampaan otteeseen raiskasi vammaisen naisen sekä käytti lasta hyväksi. Rikokset tapahtuivat Tampereella viime vuoden loppupuolella sekä tämän vuoden alussa. Lapsi, joka päätyi miehen uhriksi, oli 14-vuotias.

Oikeus tuomitsi miehen kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen kymmenestä raiskauksesta ja lapsen törkeästä hyväksikäytöstä. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan 35 000 euroa vahingonkorvauksia. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Lähde: YLE

3 KOMMENTIT

  1. Kuolemantuomio täytäntöön. Tällaisella hirviöllä ei ole enää oikeutta elämään.

    • Laitetaan pieneen koppiin kiemurteleen omissa ulosteissaan. Sitten viedään johkin torille häpeäpaaluun kansan syljettäväksi ja pieksettäväksi. Lopulta julkinen teloitus, katulampusta kiikkuun.🙂 Näin ollen, toimisi esimerkkinä muille rikollisille, mitä niitä odottaa kun jää kiinni.

  2. Koen, että kuolemantuomio olisi turhan armelias rangaistusmuoto. Pakkotyö, tai vanha kunnon kuritushuonejärjestelmä uudelleen käyttöön. Elinkautisen funktio muuttuu oleellisesti, kun esim 30v odottaa hartaasti kuolemaansa.

Comments are closed.