Koti Uutisia Kotimaa Valvira on saanut kolmessa viikossa yli sata uutta ilmoitusta epäkohdista hoivakodeissa

Valvira on saanut kolmessa viikossa yli sata uutta ilmoitusta epäkohdista hoivakodeissa

2

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on saanut kolmen kuluneen viikon aikana yli sata uutta ilmoitusta epäkohdista maamme hoivakodeissa. Luku on valtava, sillä Valvira vastaanottaa normaalisti noin 400 ilmoitusta vuodessa.

Valtava määrä ilmoituksia näin lyhyellä ajalla korostaa maamme hoivakotien katastrofaalista tilaa. Viranomaisesta korostetaan, että uudet ilmoitukset ovat luonteeltaan vakavia.

– Nämä eivät ole mitään sellaisia, että on ollut pahanmakuista ruokaa, vaan ihan vakavia epäkohtia. Vähän samantyyppisiä ongelmia, mitä on ollut näissä keskeyttämispäätöksen saaneissa hoivakodeissa, ylitarkastaja Elina Uusitalosanoo.

Valvontaosaston ryhmäpäällikkö Eine Heikkisen mukaan ilmoituksia tulee jatkuvasti lisää, ja että kokonaismäärä on niin suuri, että sitä ei olla vielä edes ehditty laskea. Heikkisen mukaan valtaosa uusista ilmoituksista koskee vanhustenhuoltoa, vaikka seassa onkin muutama lastensuojelua- ja vammaispalveluita koskeva ilmoitus.

Useassa ilmoituksessa kerrotaan samoista asioista, joita onkin jo käsitelty julkisuudessa. Töitä tehdään vähäisellä henkilökunnalla, eikä hoivayksiköiden johto ole ajan tasalla.

Lähde: Yle

2 KOMMENTIT

  1. Sitten on ilmoitukset vielä joita ei huomioida. Sama tämän ns käräyttely politiikan kanssa. Globalistihomoagendan surkea anarkistipiiperö saa rauhassa,sankkerineekerin avustuksella tehdä mitä vaan. Ihan turha soitella polpolle heidän esim huumebisneksistään. Pelkästään Helsingissä satoja tummien pummien diilauskoteja. Saavat rauhassa hoidella. Hyvä meininki!

  2. Niin, näitähän tulee nyt esiin kun ilmoittamiskynnys on madaltunut. Ihan totta! Näin sanoi valalla vannottu, parempi media.

    Aivan samalla tavalla kun alettiin tutkia tiettyjen, jokapäiväisten kemikaalien ja mm. autismin yhteyttä… Sehän tietysti johtuu vain siitä, että asiaa alettiin tutkia!

Comments are closed.