Koti Uutisia Valtiosihteeri: äärioikeisto hajanaista, poikkeuksena SVL

Valtiosihteeri: äärioikeisto hajanaista, poikkeuksena SVL

1

Sisäministeriön valtiosihteeri Andrei Nahkala kertoi maanantaina Kööpenhaminassa järjestetyssä väkivaltaista ekstremismiä käsittelevässä tapaamisessa olevansa huolissaan mahdollisesta äärivasemmiston noususta Suomessa. Hänen mukaansa on olemassa viitteitä, että militantti antifasistinen liike olisi kasvussa johtuen ”äärioikeiston” lisääntyneestä näkyvyydestä.

Vasemmistolehti Kansan Uutiset julkaisi tiistaina valtiosihteeri Nahkalan haastattelun liittyen hänen Kööpenhaminassa antamiinsa lausuntoihin. Haastattelussa Nahkala muun muassa sanoo, että äärivasemmiston rikollinen toiminta Suomessa on lähinnä aggressiivista käytöstä mielenosoituksissa.

Lehden kysymykseen siitä, ketä kuuluu Suomen äärivasemmistoon, Nahkala vastaa: Merkittävin toiminta on anarkismiviitekehyksessä tapahtuvaa, ei mitenkään kauhean organisoitunutta. Mutta niin on äärioikeistokin hajanaista, poikkeuksena Suomen vastarintaliike.”

Kansan Uutisten haastattelun oli laatinut Emilia Kukkala, joka itse ”tykkää” Facebookissa äärivasemmistolaisen rikollisjärjestön tekemistä pahoinpitelyvideoista.

 

Aiheeseen liittyen:

Väkivaltainen äärivasemmisto nostamassa päätään Suomessa?
Vastarintaliike ”väkivaltaisen ekstremismin” toisessa tilannekatsauksessa

1 KOMMENTTI

Comments are closed.