Koti Uutisia Kotimaa Valtio tukee Tea Latvalan dildoyritystä 200 000 eurolla

Valtio tukee Tea Latvalan dildoyritystä 200 000 eurolla

14

Valtiollinen kansainvälistymis- ja rahoituspalveluita tarjoava Business Finland antaa Tea Latvalan puisia dildoja valmistavalle yritykselle 200 000 euron lainan. Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut Tea Latvala tuli tunnetuksi TV-kanava Nelosen G-piste -ohjelman juontajana vuonna 2008.

Latvalan yritys Teatimo myy ja markkinoi puusta valmistettuja naisten seksileluja. Valtion lainalla Latvala kertoo yrityksen kehittävän uusia tuotteita.

– Pyrimme siihen, että teemme ulkoisesti suljetun vibraattorin, jota pystyy lataamaan kuten kännykkää pöydällä. Muitakin tuotteita on tulossa, mutta kerrotaan niistä sitten myöhemmin, Latvala kertoo.

Lainaa yritys tulee myös käyttämään kansainväliseen kasvuun. Yhtiö keräsi myös syksyllä 163 200 euroa joukkorahoituksella.

Latvala toivoo myös perustavansa Suomeen dildoilleen lippulaivamyymälän, jossa asiakkailla olisi mahdollisuus tutustua paremmin tuotteisiin.

Lähde: Ilta-Sanomat

14 KOMMENTIT

  1. Aina vaan paranee ensiksi Suomi nousuun kaarnalaivoilla ja sitten puumulkuilla. Jossain ja jollain sutii tyhjää vai sitten ministeriössä on batikhäxor joka haluaa konsultoida ja testata prototyypit. Mitäs sitten jos vaikka jää sinne riemu rasiaan.

  2. Niin epähuomiossa unohtui että tikku voi jäädä riemu rasiaan.

  3. Miksi aina anti-valkoiset femakot tekevät “vahvana ja itsenäisenä naisena” aina jotain heidän pilluunsa liittyvää? Ensin itketään että heidät nähdään vain sukupuolielimenä ja kun annetaan paikka toteuttaa itseään, niin aina tehdään pillu”taidetta”. Alun kysymys on retorinen, mutta vaihtoehtoisia näkökulmia olisi hauska kuulla.

  4. Olen havainnut kulttuurissa eli kirjallisuudessa kaksi trendiä joko mennään lataamoon terapiaan ja julkaistaan arvostelijoiden kehuma teos potilaskertomuksesta. Tai kirjailijattar löytää 17 kesäisenä riemurasiansa ja seuraavana vuonna julkaisee lecaharkon kokoisen trilogian siitä kuinka se on vaikuttanut hänen ja yhteiskunnan kehitykseen moniarvoiseksi monikulttuuriseksi vaaleanpunaisenvihreäksi feministikseksi lgtbp(p=phedofilia)sukupuolineutraaliksi utopiaksi.

  5. Tea Latvala diltokauppassa, osoittaa myyjälle haluamansa dildoja:
    – Tuo valkoinen… Tuo musta… Ja… tuo takana oleva punainen!
    Myyjä: Valkoisen ja mustan pakkaan kyllä heti, mutta sammuttimesta tulee sopia johtajan kanssa.

  6. Voi pyhä jysäys ja tämäkö on sitä innovatiivista oikein korkeakoulutuksella saatua uutta vientituotetta, jolla suomi nousuun.
    Kyllä vain on mopo karannut käsistä ja saavuttamattomiin.

  7. Kas kun eivät myöntäneet innovaatiotukea, sitä ei tarvitsisi maksaa edes takaisin.
    Työstä vieroittuneille tämä on vertaansa vailla oleva keksintö, puumuna.
    Ehdottomasti lisärahoitusta myös kotkelon opinahjolle, joka on saanut tuotettua näin ennennäkemättömän tuotteen keksijän maailman iloksi.

  8. Hmm… Jälleen kerran “startup” yritys joka on “keksinyt uuden markkinatuotteen”. Tämäkin tullee kaatumaan veronmaksajien syliin kuten 73% startupyrityksistä. Jäljelle jääneet sitten maksavat muidenkin mokat mutta silti prosentti on niin hyvä että hyviä liikeideoita tulee kannustaa.

    Tämä “puudildo” markkina on jo niin täytetty että ei sinne noin vaan mennä. Niitä valmistetaan jo lähes joka maassa ja mantereella. Eli, jokaisessa maassa on oma tarjontansa. Ja euroopassa on vielä naapurimaidenkin tarjonta. Yleisen hintatason ollessa puolet ko. yrityksen hintatasosta.

    Ja sitten tuo lause:”Valtion lainalla Latvala kertoo yrityksen kehittävän uusia tuotteita. – Pyrimme siihen, että teemme ulkoisesti suljetun vibraattorin, jota pystyy lataamaan kuten kännykkää pöydällä.”. Hmm… Jos raha on se elementti joka aiheuttaa päässä ideat että “hei, laitetaan sinne akku ja ladataan sitä induktiolla” ja sitä ajatusta ei voi saada ilman tukirahaa, niin voi pojat. Paljonkohan ikiliikkujan keksiminen maksaisi? Saisikona 100 miljoonalla?

    Mitenkähän tyhminä nuo puhujat kansaa pitävät? Sama latausjärjestelmä on ollut hammasharjoissa yli 10 vuoden ajan. Ööö… mutta nyt tämä valtion antama raha mahdollistaa sen kehityksen… Jos yrittäjä on noinkin kapealla ajatusmaailmalla yritysmaailmassa, niin ei kannata edes aloittaa.

    Ja niille jotka haluavat valmistaa oman pudildonsa, tässä yksi esimerkki joka ehkä auttaa ajattelussa. Tehdäänhän niitä viulujakin:

    https://www.designboom.com/readers/heinz-haese-organic-wooden-dildo-series/

  9. Kyllä kelpaa femakoitten esitellä tekokyrvelöitä, vaan mitähän tapahtuisi jos joku urospuolinen alkaisi vastaavalla tavalla mainostaa ja kaupitella aitoja ekobiomateriaalista tehtyjä tekotuheroita? Huuto, meteli ja meetoo-vyörytys hautaisi ukon ja firmansa kuin laavavyöry ja syytteitä tulisi kaikista mahdollisista ja mahdottomista siveellisyysrikoksista, unohtamatta tietenkään “hyvän tavan vastaisuutta”.

    Sama lyhennettynä: V*ttu tää maailma on sairas…

  10. Taitaa harmittaa teitä työttömiä, kelan rahoilla eläviä elämämkoululaisia että jotkut saa jotain aikaan. Turha te verorahoja itkettää, niistä teidänkin sossurahat maksetaan. 😂

    • Sinulla kun tuota luppoaikaa näyttää olevan, niin kannattaisi enemmän lukea.
      *Tyypillinen nationalisti on n. 30-vuotias, työssäkäyvä perheellinen*, mitkä näistä tutkimuksen kriteereistä itse täytät?

  11. Tässä se taas nähdään, että missä mennään ja minne. Suoraan helvettiin. Vielä puuttuu, että Suomen luterilainen kirkko alkaa myymään “tuotteita” muun nk. toimintansa ohessa.

Comments are closed.