Valta pois vähemmistöiltä – yhtenäiselle Suomelle

Valtaosa suomalaisista ei ole järjestäytynyttä. Emme ole yhtenäisiä eikä meillä ole yhteistä suuntaa. Voimme toki kuulua urheilu- ja kulttuuriseuroihin, hyväntekeväisyysyhdistyksiin tai asukastoimikuntiin. Nämä ovat kuitenkin kepeää vapaa-ajanviettoa vailla pitkän aikavälin tavoitteita. Kansan selviytymisen kannalta ammattiyhdistykset ja puoluejäsenyydet ovat niin ikään merkityksettömiä. Kansana ajelehdimme monikulttuurisen kapitalismin ahtaassa karsinassa laiskasti kukin omille tahoillemme. Ja kun saavumme sallitun ajattelun ja toiminnan rajamaille, saamme karsinan aidasta kipakan sähköiskun, josta pelästyneenä kiiruhdamme takaisin kultaiselle keskitielle.

Tavallinen suomalainen kansa jatkaa lipumistaan ja välttelee rajojen rikkomista. Saamattomuudessaan ja toimettomuudessaan se onkin luovuttanut valtansa lopulta muille, ulkopuolisille. Kansainvälisellä tasolla tämä merkitsee alistumista Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja YK:n potkituksi koiraksi. Vallan uudelleenjako on tehty myös rajojen sisällä. Terveiden yhteiskuntien marginaalissa perinteisesti pidetyt vähemmistöt ovat 2000-luvun epäterveessä Suomessa järjestäytyneet ja rakentaneet järkkymättömän itseluottamuksen. Heistä on tullut valtavirtaa, vallanpitäjiä. Presidentinvaaleista nuorisoalakulttuureihin, televisioviihteeseen ja suurten sanomalehtien toimituksiin tavalliset suomalaiset on jyrätty johtavilta paikoilta. Tilalle on nostettu sekava seurakunta väkeä, joilla on korkeintaankin nimellinen yhteys suomalaisuuteen: taloudellista eliittiä hännysteleviä kapitalistipoliitikkoja, julkihomoja, mustien amerikkalaisten “kulttuuria” Suomeen pakottavia nuorisoidoleita sekä kaikkea suomalaisuuteen viittaavaa inhoavia toimittajia. He vaikuttavat eliittien ja hyvien veljien sisäpiireissä, etujärjestöissä ja vaikutusvaltaisissa julkaisuissa. Heidän äänensä kuuluu kovempaa kuin yhdenkään todellisen työtätekevän suomalaisen.

Suomalaisten taloudellinen hyvinvointi, verilinjamme ja kulttuurimme sekä oikeutemme puolueettomaan yhteiskunnalliseen tietoon ovat kaikki ulkoistettu suomalaisvastaisille ryhmille. Suomen suunnasta ei päätä suomalainen kansa, vaan taloudelliset, etniset, sukupuoliset ja poliittiset vähemmistöt. Tämä ei ole todellakaan meidän etujemme mukaista. Tämä tulee merkitsemään suomalaisuuden kuihtumista sekä uuden epäterveen ja epäsuomalaisen kulttuurin syntyä.

Taloudellinen vähemmistö kansan kukkarolla

Vähemmistöistä vaikutusvaltaisin lienee taloudellinen eliitti. He päättävät oikeisto-Suomessa suurista rakennushankkeista, valtion budjeteista ja tulonsiirroista sekä kykenevät sanelemaan yksipuolisia työehtoja. Heidän sanaansa kuunnellaan, kun talous takkuilee ja kun ruokaa ei riitä kaikkien pöydälle eikä kattoa pään ylle – vaikka kaikki se olisikin heidän omaa syytään. He painostavat poliitikkoja ja vaativat matalaa verotusta, työntekijöiden joustoa ja loputtomasti etuoikeuksia. Olipa puolue SDP, vihreät tai kokoomus, viesti menee aina perille. Vasemmistoliiton hallituspaikkakaan ei ole ollut ongelma. Päinvastoin! On maan tapa, että eliitin vaatimukset toteutetaan hyvässä yhteisymmärryksessä ilman kiusallisia soraääniä. Edes kaltoin kohdeltu kansa ei nosta nyrkkiään, sillä se kärsii passiivisessa horroksessa.

Hajota ja hallitse. Talouseliitin murskaavimpiin aseisiin kuuluu sen kyky lannistaa työntekijä. Pätkätyöt, vuokrafirmojen järjettömät ehdot ja joukkotyöttömyys pitävät suuren osan suomalaisista tyhjän päällä. Epävarmuus luo voimattomuutta ja syö uskoa omiin kykyihin. Puhutaan nuorison syrjäytymisestä ja varttuneempien alkoholiongelmista. Eliittiä vastaan ei nousta, sillä vihollinen on imenyt työmarkkinoiden pahoinpitelemältä suomalaiselta elämänhalun ja tahdon vaikuttaa. Myös kaikki kanavat toimia järjestäytyneesti on muurattu umpeen; vaihtoehto- ja protestipuolueista on tullut kokoomuksen ja demarien rääväsuisia mutta kesyjä alajaostoja. “Työläispuolue” vasemmistoliiton hallituskauden saavutukset ovat huumoria synkimmillään. Vasemmisto on raahannut suomalaista työntekijää pitkin kompromissien ja nöyristelyn tietä. Työttömien palkkatulot ovat viime vuosina vain supistuneet. Alati rikkaampi vähemmistö polkee opiskelijoiden, perheellisten ja eläköityneiden suomalaisten toimeentuloa. Kehysriihen hiljattaiset suuret häviöt ja mitättömät “torjuntavoitot” syövät luottamusta puolueeseen entisestään. Vasemmisto ei kykene puolustamaan suomalaista rikkaan ja itsetietoisen vähemmistön tuhovimmalta, mistä kertoo selvimmin puolueen jäsenkato. Viimeisin tunnettu tapaus on STX:n Turun telakan pääluottamusmies Aalto, jonka mukaan vasemmisto ei uskalla uida valtavirtaa vastaan. Montako vastaavaa jäsentä vasemmistolla on vielä varaa uhrata?

Vasemmiston kannatuksen laskun uskoisi olevan tervetullut esimerkki suomalaisten yhteiskunnallisen realismin kasvusta. Ikävä kyllä monet puolueen hylänneet ovat jo löytäneet uuden kodin – vieläpä perussuomalaisista. Ajaako PS todella kansan etua? “Persut” ovat ylpeästi julistaneet olevansa työväenpuolue ilman sosialismia. Käytännössä tämä tarkoittaa työntekijöille syötettyä pinnallista korupuhetta, joka toimii halpana kulissina kapitalisteja myötäilevälle politiikalle: jälleen kansan etuja vastaan rikkaan vähemmistön puolesta. Aivan hiljattain valtaosa perussuomalaisista äänesti esimerkiksi työntekijöiden vuosilomien parantamista vastaan. Jussi Halla-aho puolestaan on noussut julkisuuteen vastustamalla Kreikan työläisten lakkoja. Ne pitäisi kuulemma murskata panssarivaunuin. Toisin sanoen puolueen toiseksi tunnetuin jäsen sanoi suoraan, että tavallisen kansan tulisi maksaa verellään virheistä, joihin pankkiirit ja korruptoitunut hallitus ovat syyllistyneet! Ai niin, mikä lie syynä puolueen EU-kannan radikaaliin muutokseen? Myöskään puolueen europarlamentaarikko Sampo Terhon kasvuohjelma maksullisine kouluineen sekä kalliimpine elintarvikkeineen ja lääkkeineen ei juuri vastaa mielikuvaa työläisliikkeestä.

Onkohan Halla-ahon ja puoluetovereiden mieleen hetkeksikään juolahtanut, että Euroopan ja Suomen kasvavan pahoinvoinnin takana voisivat sittenkin olla sen päättäjät? Työntekijät ovat ainoita, jotka ovat joutuneet viime vuosien talouskriisistä kärsimään, mutta silti “isänmaallinen” jytkypuolue on hypännyt heti vallan makuun päästyään eliitin kelkkaan. Siellä heidän tovereitaan ovat Saul Schubakin kaltaiset lapsiperheiden viholliset ja nuoria velkakierteeseen pikavippibisneksellään ajava EK-pomo Ilpo Kokkila.

Kansalliset vähemmistöt epäkansallisessa Suomessa

Siinä, missä taloudellinen vähemmistö toimii tavoitteellisesti ja täysin aiheuttamansa vahingon tiedostaen, on Suomeen saapuvien etnisten vähemmistöjen asema varsin erilainen. He ovat yleensä länsimaiden heppoisen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan, vasemmistoaktiivien ja luonnonvaroja haaskaavan sekä halpatyövoimaa suosivan talouden päämäärättömiä pelinappuloita. Omin voimineen pakolaiset Aasiasta, Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Lähi-idästä eivät voisi aiheuttaa minkäänlaista haittaa suomalaisille. He pysyisivät kaukana valtion rajoista emmekä me joutuisi keskustelemaan ulkomaalaista työvoimaa suomalaisten kustannuksella suosivista firmoista, kulttuurimme kuolemasta emmekä räjähdysmäisistä raiskaus-, pahoinpitely- ja omaisuusrikostilastoista. Monikulttuurisuuden ongelmat ovat länsimaiden itsensä aiheuttamia, joten ongelman ratkaisemiseksi on työskenneltävä toimimalla nykyistä poliittista järjestelmää vastaan.

Vaikka kansalliset vähemmistöt eivät olekaan itse pulman alku, ovat monikulttuurisuus, rikollisuus ja suomalaisten perintötekijöiden kuolema silti todellisia ongelmia. Niitä ei saada ratkaistua ilman, että vieras aines lähetetään pois maasta. Mitä enemmän värillisille maahanmuuttajille annetaan tilaa suomalaisessa yhteiskunnassa, sitä vakavammin monikulttuurisuus vahingoittaa tavallisia suomalaisia. Vain eliitillä on varaa piiloutua turvallisimpien ja kalleimpien kaupunginosien aidoilla eristettyyn onnelaan. Taloustieteen dosentti Jan Tullberg totesikin tänä keväänä, että monikulttuurisuudesta kärsivät eniten työntekijät. Tästä syystä esimerkiksi Ruotsin keskusammattijärjestön jäsenet suhtautuvat hyvin penseästi maahanmuuttoon. Pakolaisille jaetaan Pohjolassa huomattavasti enemmän rahaa ja tukea kuin alkuperäisväestölle. Myös maahanmuuttajien kansoittamat koulut saavat Tullbergin mukaan huomattavasti muita enemmän taloudellisia avustuksia. Hänen mukaansa ainoastaan rikas uusliberaali vähemmistö hyötyy Pohjolassa maahanmuutosta, kun taas nuoret, syrjäytyneet ja työntekijät joutuvat jakamaan vähäisenkin toimeentulonsa vuosi vuodelta kasvavan siirtolaisjoukon kanssa. Britanniassa on puolestaan todettu, että monikulttuurisuus synnyttää myös psyykkistä pahoinvointia. British Journal of Psychiatry -julkaisun mukaan ihmisten psykoosien riski kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän eri kansallisuuksia asuu samalla alueella. Monikulttuurisuus lisää myös sosiaalisia vastoinkäymisiä, mikä niin ikään synnyttää pahoinvointia ja oireilevaa käytöstä. Juuri työläiset, vanhukset ja nuoret joutuvat yleensä maahanmuuttajilla kyllästettyjen kaupunginosien vuokra-asuntoihin. Sitten on tietysti koko joukko paljon välittömämpiä ongelmia. Tänäkin vuonna olemme joutuneet lukemaan maahanmuuttajien tekemistä pedofiliarikoksista ja joukkoraiskauksista (Amnestyn tilastojen mukaan maahanmuutto on nelinkertaistanut raiskausten määrän Ruotsissa!), lasten ahdistelutapauksista, törkeistä pahoinpitelyistä, ruokavarkauksista leipäjonoissa sekä ryöstäjistä niin Turussa kuin Helsingissä. Kuten aina, kohteet ovat lapsia, opiskelijoita, ikäihmisiä ja työntekijöitä. Tavallisia suomalaisia, joilla ei ole varaa ja valtaa ostaa itselleen ansaitsemaansa turvaa.

Lait “kiihotuksesta kansanryhmää vastaan” ja rasismista tuomioiden koventamisperusteena taas ovat osoituksia siitä, että kansalliset vähemmistöt ovat jo nyt etuoikeutettuja suomalaisiin nähden. Maahanmuuttajat ovat suomalaisiin nähden etuoikeutetussa asemassa, mitä tulee oman identiteetin suojeluun ja itsepuolustukseen. Montako somalia on tuomittu rasistisesta rikoksesta suomalaista vastaan pahoinpitely- tai raiskaustapauksissa? Kun asetelma käännetään toisin päin, on tilanne täysin erilainen: Montako suomalaista onkaan leimattu oikeudessa “rasistiksi”, kun ravintolaillan jälkeisessä katukähinässä vastapuolelle on sattumalta osunut aggressiivinen maahanmuuttajanuori? Yksinomaan maahanmuuttajille suunnatut kamppailuseurat, heitä puolustavat kansalaisjärjestöt ja heille edulliset lakimuutokset kertovat siirtolaisten kyvystä yhdistyä ja ajaa ryhmän etua. He uskaltavat olla röyhkeitä, väkivaltaisia ja ryhmäkeskeisiä, kun suomalainen puolestaan välttelee sosiaalista leimautumista ja pidättäytyy kriittisestä maahanmuutto- ja rotukeskustelusta.

Taloudellisten ja etnisten vähemmistöjen edut kietoutuvat usein yhteen. Taloudellinen eliitti kannattaa työvoiman vapaata liikkuvuutta ja kansallisten rajojen murtamista EU:n ja säännöstelemättömän maailmantalouden nimissä. Stubbista ja Sasista lähtien kovimmat kokoomuspamput ovat ottaneet kantaa kansallismielisyyttä vastaan. Kansallisaate merkitsee omavaraisuutta sekä kansallisten ominaispiirteiden ja luonnon kunnioitusta. Kapitalismi on sen sijaan ylikansallista, saastuttavaa ja kansat yhdenmukaistavaa. Perussuomalaisten kirkkain nouseva tähti on osuvasti kiinalainen maahanmuuttaja Belle Selene Xia, joka on julkisesti vaatinut Suomeen alkuperäisen kotimaansa riistokapitalistista mallia. Tahtoisiko joku todella vaihtaa osia kiinalaisen työläisen kanssa edes päiväksi?

Mielipidevaikuttajien äänekäs vähemmistö

Taloudelliset ja etniset vähemmistöt eivät kykenisi hyväksikäyttämään suomalaista yhteiskuntaa, mikäli kansalaisten mielipiteisiin vahvasti vaikuttava media ei aktiivisesti ajaisi heidän etujaan. Mikäli poliittinen ja kansallinen rappio olisivat lööpeissä ja lehtien sivuilla päivittäin, synnyttäisi se valtavan muutostahdon suomalaisissa. Mikäli enemmistö suomalaisista käsittäisi, kuinka epäoikeudenmukaisessa ja kestämättömässä valtiossa elämme, korvattaisiin poliittinen järjestelmä pian uudella ja oikeudenmukaisemmalla. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Puolueellinen suomalaismedia nostaa päivittäin kansan esikuviksi maahanmuuttajanuoria, kataisia, sarasvuoita ja haavistoja. Ollakseen esimerkillinen on oma menestys revittävä muiden selkänahasta tai vähintään haastettava mielikuva terveestä, valkoisesta suomalaisuudesta. Viimeaikaisia trendejä esimerkiksi Helsingin Sanomien sivuilla ovat olleet “tasa-arvoiset avioliittolait” sekä vähemmistöjen asema Unkarissa ja Kreikassa. Kreikasta olemme kirjoittaneet jo paljon, joten Unkari-uutisointia onkin mielenkiintoista tutkia tarkemmin.

Virallinen totuus kuuluu, että Unkari kärsii väkivaltaisen muukalaisvastaisuuden kurimuksessa. Valkoiset unkarilaiset nuoret purkavat turhautuneisuuttaan syyttömiin romaneihin, homoihin ja juutalaisiin, ja kansallismielisten puolueiden suosio sen kuin kasvaa. Valtio ei ole suostunut puuttumaan vainoihin, vaan on antanut palkintoja kansallismielisille ja vähentänyt taloudellista tukeaan esimerkiksi vasemmistolaisille järjestöille. Valtio, poliisi ja rasistinen keskiluokka ovat suurten eurooppalaislehtien mukaan järjestäytyneet muukalaiskammoiseksi salaliitoksi silkkaa pahuuttaan. Roskaa!

Totta on, että unkarilainen kansa on lopen kyllästynyt rikollisiin romaneihin, ylimielisiin homoseksuaaleihin, vasemmistolaisiin kulttuurivaikuttajiin, korruptoituneisiin poliitikoihin ja muihin alkuperäistä unkarilaisuutta halveksuviin äänekkäisiin vähemmistöihin. Kansallismielisten järjestöjen kannatus kasvaa parlamentaarisesta Jobbikista militanttiin kansallissosialistiseen MNA:han. Syynä kansallismielisyyden kasvulle ei kuitenkaan ole kantaväestön pahantahtoisuus vaan se, että vähemmistöjen, ja erityisesti romanien, toiminta on entistä aggressiivisempaa ja vaarallisempaa. Unkarin pienissä kylissä jokaisen talon vakiovarustuksiin kuuluvat vahtikoirat ja korkeat rauta-aidat, sillä paikkakunnalta toiseen liikkuvat romaniryhmät eivät kaihda murtokeikkoja. Unkarilaisilla työläisillä ole varaa menettää omaisuuttaan niille. Kaiken tämän saivat myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajat todistaa vieraillessaan maassa tänä keväänä. Unkarin on täytynyt jopa kouluttaa metsävartijoita, sillä romanien uusimpiin liikeideoihin lukeutuu puiden varastaminen valtion metsistä. Se on tuonut lisätienestejä perinteisen huumekaupan rinnalle. Maan miljoonapäinen romaniväestö on järjestänyt öisiä rotumellakoita, joissa on kirvein, kivin ja putkin tuhottu valkoisten unkarilaisten autoja ja muuta omaisuutta. Kun maahanmuuttovastaiset puolueet ovat pitäneet kohuttuja mielenosoituksiaan, on kipinänä niille toimineet todelliset tapahtumat. Esimerkiksi vuodenvaihteessa romanit puukottivat kahta nuorta unkarilaista urheilijaa. Henkirikokset kasvoivat 2011–2012-välillä 20 %, ja maassa puhutaan suoranaisesta “mustalaisterrorista”. Unkarilaisvastaisia pogromeja on ryyditetty tappouhkauksin. Miksei tästä uutisoida? Mitä tuomittavaa on unkarilaisten toiminnassa maan monikulttuurista rappiota vastaan?

Monikulttuurisuuden ongelmista uutisointia yritetään rajoittaa Euroopassa rasismilakien ja “vihapuheen” vastaisten kampanjoiden avulla. Tavoitteena on, että esimerkiksi Unkarin tapahtumista vain monikulttuuriuskovaisten näkökulma kantautuisi muiden eurooppalaisten tietoon. Viime kuussa esimerkiksi Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö aloitti sananvapauden vastaisen kampanjansa, jonka nokkamiehenä patsastelee vasemmiston Paavo Arhinmäki. Käsky kampanjan aloittamisesta tuli Euroopan neuvostolta. Samalla, kun puolue ottaa turpaansa kehysneuvotteluissa, on puheenjohtajalla aikaa tanssia ylikansallisten järjestöjen pillin mukaan kansan ilmaisunvapautta loukkaavissa projekteissa!

Meidän on järjestäydyttävä

Suomen vähemmistöillä on valtaa, sillä ne ovat järjestäytyneitä, mutta todellinen kansa ei. Suomen kansalla ei toistaiseksi ole kestävää vaihtoehtoa monikulttuurille, kapitalismille tai valtamedioille. Protestipuolueet ylläpitävät valheellista mielikuvaa demokratiasta tukahduttaen todellisen vastarinnan. Vastarinta on siis rakennettava ruohonjuuritasolta lähtien. Tämä merkitsee paljon pyyteetöntä työtä, henkilökohtaisia uhrauksia ja välillä kovaakin vastakkainasettelua esivallan kanssa.

Ympäri Eurooppaa esimerkkejä menestyksekkäästä järjestäytymisestä on jo saatu. Kansallismieliset järjestöt ovat ryhtyneet jakamaan ruokaa, terveyspalveluita ja pelastusapua niitä tarvitseville. Kriisikapitalismia vastaan on suojauduttu luomalla vaihtoehtovaluuttaa, omavaraista ruoantuotantoa ja riippumattomia paikallistalouksia. Kansallismieliset järjestöt ovat luoneet omia vaihtoehtomedioita, jotka kertovat monikulttuurisuuden varjopuolista vihapuhetuomioidenkin uhalla. Maahanmuuttajarikollisuutta vastaan on taisteltu tilanteen vaatimalla voimalla. Esimerkiksi laittomien siirtolaisten muuttovirta pois Kreikasta valaa uutta itseluottamusta kaikkiin eurooppalaisiin. Valkoiset nuoret Italiasta Saksaan ja Suomeen järjestävät vain eurooppalaisille tarkoitettuja urheilu- ja itsepuolustusseuroja. Lapsille ja nuorille on järjestetty kouluja, joissa heitä kannustetaan olemaan ylpeitä historiastaan ja kansallisista ominaispiirteistään. Huumekauppiaita vastaan toimitaan voimalla ja päättäväisyydellä, kun poliisin otteet koetaan riittämättömiksi. Viesti on selvä: me tahdomme oikeudenmukaisen, terveen ja valkoisen Euroopan ja Suomen, jossa valta on kansalla eikä sille vihamielisillä vähemmistöillä. Tämä ei ole lainkaan mahdotonta, mikäli vain tahdomme järjestäytyä ja työskennellä kovasti!

Juuso Tahvanainen

Sosialismia, joka ei ole suomalaisvastaista
Hyvinvointivaltion raunioilla
Kansallissosialismin sosialismi
Tulenarkaa toimintaa Turussa
Ghettoutuminen
Pudasjärvi – varoitus Suomelle
Kuinka mediaa luetaan