Koti Uutisia Valmistautuuko Israel suursotaan Irania vastaan?

Valmistautuuko Israel suursotaan Irania vastaan?

2

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin välisessä tuoreessa tapaamisessa Netanjahu uhkasi aloittavansa sotatoimet Syyriaa vastaan. Syy on Netanjahun mukaan Iranin lisääntyvä vaikutusvalta alueella. Iranin vaikutuspiiri on laajentunut muun muassa sen vuoksi, että valtio on tukenut Syyrian demokraattisesti valittua presidentti Bašar al-Assadia Isisin vastaisessa taistelussa.

“Israel vastustaa Iranin jatkuvaa sekaantumista Syyrian asioihin. Me tulemme puolustamaan itseämme kaikin mahdollisin keinoin tätä ja muita uhkia vastaan”, sanoi Netanjahu. Netanjahu on huolissaan myös shiia-akselin lisääntyvästä vaikutusvallasta koko Lähi-idän alueella.

“Iran on jo hyvää vauhtia matkalla kontrolliin Irakista ja Jemenistä, ja se hallitsee jo nyt käytännössä suurinta osaa Libanonista. Emme saa unohtaa minuutiksikaan sitä tosiasiaa, että Iran uhkaa joka päivä pyyhkäistä Israelin kartalta”, jatkoi Netanjahu.

Netanjahu varoitti Putinia, että Israelin näkökannat asiassa on toteutettava “tulevaisuuden sodan estämiseksi”. Ensi sijassa shiiamuslimien ja sionismin vastaisten voimien kasvu on syy Israelin valonaralle sekaantumiselle Syyrian sisällissotaan. Jää kuitenkin nähtäväksi, kehkeytyykö geopoliittisesta konfliktista terroristien tukeman juutalaisvaltion ja Iranin välillä suurempaa sotilaallista yhteenottoa.

 

Lähteet: Nordfront.se, RT

2 KOMMENTIT

  1. Jos Iran tukee Syyriaa ja Syyria sitä pyytää niin se ei ole sionistien halujen päätetävissä mitä kaksi maata keskenään tekee. Se ei kuulu tässä tapauksessa netanjahulle pätkääkään. JA sitäpatsi, jos kaksi maata tekee yhteistyötä keskenään karkoittaakseen terroristit maasta pois, niin se ei ole uhka sionisteille. Päinvastoin, senhän pitäisi olla turva koska kovan luokan islamisten valtion vaatijat saadaan kuriin. Ne agressiiviset radikaalit.

    Netanjahu pitää vaan mölyt mahassaan niin pitkään kun esim. Syyria siltä pyytää apua häätääkseen Iranin maastaan. Siihen asti leikkokikkelin pitää keksiä uusia kiiman kohteita. Ja nhan niitä omassa maassa. Bordelleja joissa on ihmiskaupan uhreja, vaikka millä mitalla.

  2. Niinpä niin. Israelilla tuolla juutalaisvaltiolla on suoranainen oikeus ja kohtuuskin huolehtia omista turvallisuuspoliittisista eduistaan aloittamalla vaikka hyökkäyssodan, mutta samanaikaisesti Euroopan kansallisvaltioden turvallisuus näkökannat ja omien maidensa itsenäisyyden ja kansakunnan rauhan aikaisen turvallisuuden takaaminen muslimiterroristeja Alquidaa ja ISIS:tä vastaan on “rasismia” “natsismia”, äärioikeistolaisuutta”, “kolonialismia”, “Klux Klania”, “antiseministmiä” ja kansainvälisten “ihmisoikeusjulistusten” vastaista politiikkaa, joka on suoraan verrannollista pahimpiin sotarikoksiin, mitä tunnetaan koko kirjoitetun maailmanhistorian ajalta.
    Siis näinkö se menee?

Comments are closed.