Koti Uutisia Valkoiset nuoret puolustautuvat knockout-hyökkääjiä vastaan

Valkoiset nuoret puolustautuvat knockout-hyökkääjiä vastaan

0

Baltimoressa Yhdysvalloissa noin 20 henkilöstä koostunut lauma yritti pahoinpidellä kahta valkoista poikaa niin sanotussa knockout-pelissä. Valkoiset eivät kuitenkaan halunneet olla uhreja.

Noin 20 mustaa nuorta oli ajelemassa polkupyörillä, kun he löysivät kaksi veljestä kävelemässä kaupungilla. Molempia poikia lyötiin, mutta he eivät kaatuneetkaan maahan vaan lähtivät välittömästi pakenevien hyökkääjien perään.

“He eivät olleet kovin älykkäitä, sillä he löivät meitä mäen alla, minkä jälkeen he yrittivät paeta BMX-pyörillä ylämäkeen”, Eric-nimellä esiintyvä poika kertoo.

Poikien onnistui saada pakenevasta joukosta kaksi kiinni, minkä jälkeen he huomasivat heitä lyöneen hyökkääjän sivummalla. Pojat jahtasivat hyökkääjää, jonka he saivat ajettua autotalliin, jolloin paikalle soitettiin poliisi. 16-vuotias epäilty jäi kiinni ja häntä epäillään myös muista rikoksista, kuten aiemmin samana iltana tapahtuneesta ryöstöstä.

“Ne, jotka leikkivät knockout-peliä, ovat pelkureita. Heitä oli kaksikymmentä ja meitä vain kaksi. Heti, kun ryhdyimme jahtaamaan heitä, kaikki lähtivät pakoon”, Eric totesi.

 

 
Aiheeseen liittyen:

Knockout-syytetty: “Mottasin 78-vuotiasta itsepuolustukseksi”
Valkoihoinen äiti pahoinpideltiin knockout-leikissä
Video: knockout-hyökkäys meni pieleen