Koti Uutisia Kotimaa Valehteleva poliisi joutui myöntämään oululaistytön itsemurhan

Valehteleva poliisi joutui myöntämään oululaistytön itsemurhan

4

Oulun maahanmuuttajayhteisössä on paljastunut lisää pedofiilitapauksia. Tällä hetkellä tutkinnassa on neljä uutta tapausta, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Teoista on kiinniotettuina kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltyinä todennäköisin syin.

Poliisi kikkailee jälleen tiedotuksensa kanssa. Poliisi tiedotti uusista epäilyistä ja samassa yhteydessä se ikään kuin sivuhuomiona kertoi, että yksi uhreista “on menehtynyt”. Yksi pedofiiliringin uhreiksi joutuneista tytöistä on tehnyt itsemurhan jo syksyllä, ja viranomaiset sekä media ovat peitelleet asiaa siitä saakka. Tällä viikolla useat vaihtoehtomediat ovat saaneet vahvistuksen väitteille ja alkaneet uutisoida siitä, joten PolPo ei enää onnistunut pimittämään itsemurhaa, josta se puhuu “kuolemantapauksena”.

Poikkeuksellisen härskiksi PolPon toiminnan tekee se, että vielä viikko sitten rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista suoraan valehteli Ilta-Sanomien uutisessa, ettei tällaista itsemurhaa ole lainkaan tapahtunut. Artikkeli oli otsikoitu “Poliisi oikoo vääriä huhuja Oulun seksuaalirikoksista”. Siinä Kiiskinen väittää, ettei poliisilla ole tietoa itsemurhasta.

Viimeistään Oulun rikosvyyhdin myötä suomalaisille tulisi olla selvää, ettei poliisiin voi enää luottaa.

Lähteet: MTV, Ilta-Sanomat

4 KOMMENTIT

  1. Pistää miettimään onko päättäjissä tai viranomaisten keskuudessa pedofiilirenkaita kun tekijöitä suojellaan tehokkaasti. Ei korppi noki korpin silmää. Jos Lokka ja Wiik eivät olisi penkoneet niin näistä ei puhuttaisi ollenkaan

  2. Aikaisemmin viranomaisten ns. avaintehtäviin otettiin homoseksuaaleja, poikkeavuutta käytettiin kiristysvälineenä. Hyvänä esimerkkinä Seppo Tiitinen, joka toimi Suojelupoliisin päällikkönä sekä monissa muissa luottamustehtävissä. Tämänpäiväinen ilmapiiri ei mahdollista homoudella kiristämistä eikä homous ole enää rikos tai virallisesti luokiteltu sairaudeksi.
    Tästä syystä on tarvittu uusi poikkeavuus jolla kiristää viranhaltijoita, pedofilia on riittävän voimakas kiristyksen väline, sekä tietenkin rikos.

  3. Jos tapaa murhaaja-raiskaajan itse teosta, kannattaako silloin vain häipyä paikalta vähin äänin vaiko ilmoittaa poliisille ja joutua itse vaikeuksiin?

  4. Onhan tuolla Helsingin rautatieasemallakin aika mielenkiintoista meininkiä.

Comments are closed.