Koti Uutisia Väkivaltaa kannattava äärivasemmistolainen itkee lehdille ja poliisille

Väkivaltaa kannattava äärivasemmistolainen itkee lehdille ja poliisille

9
Kuvan henkilö valittaa poliisille ja lehdistölle joutuneensa pahoinpidellyksi.

Äärivasemmisto jatkaa itsensä nolaamista pieleen menneiden itsenäisyyspäivän häiriköintisuunnitelmien jälkeen.

Iltalehti uutisoi tänään, että ”uusnatsit olisivat pahoinpidelleet vastamielenosoittajan”. Kyseessä oli tilanne, jossa väkivaltaa ihannoiva äärivasemmistolainen mies häiriköi Vastarintaliikkeen edustajia näiden siirtyessä Kisahallilta Töölöntorille. Aktivistit ohittanut naamioitunut mies piteli käsissään ilmeisesti T-paitaa, jossa oli väkivaltaan yllyttävä ”Good Night White Pride”-teksti sekä kuva, jossa potkaistaan maassa makaava hahmoa.

Sama henkilö oli aiemmin osallistunut toisaalla pidettyyn ”rasisminvastaiseen” marssiin, jossa hän toi avoimesti esiin väkivaltasanomaansa. Oman marssinsa jälkeen mies oli hakeutunut naamioituneena paikalle, jolla hän tiesi Vastarintaliikkeen olevan, mikä kertonee jotain hänen tarkoitusperistään. Nyt väkivaltaa kannattava äärivasemmistolainen on päättänyt uhriutua lehdistölle siitä, että jotkut osallistujat ovat turvallisuussyistä taltuttaneet hänet maahan. Iltalehden mukaan mies aikoo mennä poliisin puheille tekemään rikosilmoituksen. Kansallisella Vastarinnalla ei ole tiedossa, että miestä olisi pahoinpidelty. Välikohtaus näkyy alla olevalla Nordfront TV:n videolla noin kohdasta 2:13:40 eteenpäin.

Pyysimme silminnäkijältä selonteon tilanteesta:

”Olimme kaikessa rauhassa siirtymässä Töölöntorille, kun vastaamme käveli GNWP-paitaa esitellyt kasvonsa peittänyt mies. Hän pyrki kovasti provosoimaan osallistujia. En nähnyt, mitä mies teki tuossa kohdassa, sillä tilanne alkoi takanani, mutta kuullessani meteliä käännyin katsomaan ja näin, kuinka hänet taltutettiin maahan ja rauhoitettiin. Minkäänlaista pahoinpitelyä en huomannut, vaikka kantamansa iskulauseen perusteella mies itse kannatti väkivaltaa. Tilanne päättyi, kun Vastarintaliikkeen turvamiehet käskivät meikäläisiä liikkumaan eteenpäin ja olemaan provosoitumatta. Minusta tilanne meni kaikin puolin hyvin. Ylilyönneiltä vältyttiin, mutta toisaalta väkivaltaan tai sillä uhkailuun reagoitiin. Kansallismielisten ei tule koskaan sietää väkivallalla uhkailemista julkisessa tilassa”, molemmille marsseille osallistunut silminnäkijä kertoo.

9 KOMMENTIT

  1. Kunnon pelle. Itkee kun pilkka osui omaan nilkkaan!

    Ainakin pellen henkilöllisyys tulee julki rikosilmoituksen myötä.

  2. Miksi mennään haastamaan riitaa ja sitten kun toinen puoli ei sitä jaksa katsoa ja antaa sen arvoisen reaktion, päätetäänkin uhriutua? Ei voi ymmärtää, antifasismi on aina itsensä nolaamista.

  3. Äärivasemmistolaisen mielestä poliisi on perseestä ja paskaa, mutta sitten kun sai sitä mitä tilasi pienen isällisen ojennuksen muodossa niin jopas nyt ollaan huutamassa poliisia apuun kuin pikkulapsi. Hohhoijaa.

    Toivottavasti tajuat edes hävetä ja ymmärrät miten säälittävää toimintasi on. Tuskin saat hyväksyntää edes omissa piireissäsi.

  4. Ei helvetti että hävettäis olla punikki :–D

    Ekana machoillaan ravintoloitsijan perheeseen kohdistuvalla öisellä terrorituhopoltolla, sitten heilutetaan rättiä, jossa potkitaan maassa makaavaa ihmistä ja lopuksi mennään KYYNELEHTIMÄÄN SHOMRIMILLE kun kansallissosialistit ei käännä toista poskea laittoman uhkauksen esittämisen jälkeen. Työväen militantti my ass.

    Hei sinä punikkipelle, kun luet tätä kuitenkin: Älä ole Shabbos goy. Se ei sovi suomalaisuuteen.

  5. Tyyppi kannattaa maassa makaavien potkimista, mutta juoksee itkemään poliisille kun vähän tönäistään? Ei helvetti näitä tämän päivän ”vallankumouksellisia antifasisteja.” Ei mikään ihme, ettei ketkään oikeat tappelijat edes kehtaa mennä noiden porukoihin enää, kun nuo feminisöivät itsensä tuohon pisteeseen.

  6. Jos ajatuksen juoksu takkuisen tukan alla on näin pitkä, että pitääneljä päivää miettiä mennäkkkö tekemään tutkintapyyntöä, niin ei siinä ole enää totuutta siteiksikään. Jos on neljä päivää ollut sitä mieltä että itse on tullut ptovosoitua ja sitten pössytelyn jälkeen onkin sitä mieltä että päälle käytiin, niin voi sentään.

    Mahtaa siinä paidan kuivattelijalla olla vaikeuksia löytää ensin todistajia puolelleen tapahtuneesta. Ja sen jälkeen löytää syyllisiä. Tietysti voi nimetä kenet tahansa, mutta poliisilla on yhtäläinen velvollisuus tdistaa syyttömäksi kuin syylliseksikin.

    • Poliittisen poliisin tarkoituksena on muodostaa sheeplelle ehdollinen refleksi, että ”missä PVL, siinä on väkivalta!”.

      Tätä tarkoitusta varten käy ihan mitä tahansa välikohtaus. Todenperäisyydellä ei ole mitään merkitystä, sen sijaan merkitystä on väitteen toistamisen tiheydellä ja jatkuvuudella kaikissa medioissa, ja erityisesti TV-laatikoissa (debilisaattoreissa). Sheeple sitten uskoo mihin tahansa sepitettyyn tarinaan, jos Debilisaattori ja media julistaa sitä riittävän monta kertaa.

  7. Liikaa estrogeeniä näillä itsesuojeluvaistottomilla reppanoilla. Alkoholilla tuhoavat sitä vielä omaehtoisesti. Näitähän on isopalkkaisissakin rivit täynnä: Torsti ”Homo” Sirén, Ville ”Valkoinen neekeri” Cantell, Mikael ”Jutku” Jungner jne. Aivotoiminta näillä yksilöillä sangen rajoittunutta, mikä tulee ennemmin tai myöhemmin johtamaan vakaviin ongelmiin. Itsetuhoista on näiden ihmisraasujen möly ja uho, eipä voi muuta sanoa. Minua vastaan ei kannata tulla tuollainen paita päällä: sen joutuu vielä syömään.

    • Onhan se siis aivan perkeleen käsittämätöntä, että Suomessa 2018 joutuu vääntämään peistä siitä, kenelle tämä maa kuuluu. Miten siinä edes voi olla jotakin epäselvää? Tämä kertoo vastapuolemme hengen heikkoudesta kaiken. Suvakit yhdensuuntaisella lipulla Lähi-itään ja Afrikkaan riehumaan sekä heiluttelemaan hinttilippujaan. Eihän neekerikään katso tuollaista paskaa. Lähtö siinä tulee.

      Siellä mömmöjen pehmentämässä pääkopassa ei tajuta teoilla olevan seurauksensa. Tuollaisen paidan kantajan tulee olla varautunut siihen, että sitä pidetään hyökkäyksenä suomalaisen oikeudelle olla olemassa Suomessa. Siinä voi käydä kyllä vielä huonosti jollekulle. Mutta eihän noilla apinoilla äly riitä sen käsittämiseen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here