Perussuomalaisten jatkojytky, “konservatiivisen” keskustan voitto ja vasemmiston syvenevä kriisi ovat puhuttaneet vaalien jälkeen. Voisiko konservatiivisten arvojen vaalivoitto hyödyttää myös radikaalia kansallismielistä liikettä?
Vaalien jälkilöylyissä lehtien palstat ovat täyttyneet lähinnä vasemmistolaisen ja arvoliberaalin kulttuuriväen synkästä yksinpuhelusta. On kirjoitettu “punavihreästä kuplasta”, “taantumuksellisten” arvojen paluusta ja vähemmistöjen uhatuista “oikeuksista”.
Maahanmuutto, EU ja kansainvälisyys ovat nyt monien eurooppalaismaiden tärkeimpiä vaaliteemoja. Suomen lisäksi ne puhuttavat esimerkiksi Kreikassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Etelä-Euroopassa nationalismin suosiota ruokkii värillisen siirtolaisuuden entistä rajumpi tulva. Italiassa pelkästään laiton siirtolaisuus voi saavuttaa tänä vuonna 200 000 uuden maahantunkeutujan piikin. Ongelma on konkreettinen myös Pohjolassa; uutisoimme tänään, että Suomen väestökasvu johtuu nykyään jo ainoastaan maahanmuutosta. Tiedotimme suomalaisia aiheesta myös maaliskuun kampanjassamme valkoisten kansanmurhaa vastaan.
Toistaiseksi vain Kreikassa EU-vastaisuus, kansallisaatteen nousu ja maahanmuuttokriittisyys ovat johtaneet vallankumouksellisen kansallismielisen liikkeen erityisen näkyvään voimistumiseen. Englannissa kansalaisten asennemuutos on ruokkinut EU- ja maahanmuuttovastaista UKIP-puoluetta. Toisaalta myös radikaali katutason liikehdintä on saanut maassa paljon uutta puhtia viimeisen vuoden aikana. Ison-Britannian radikaalit aktivistit eivät toki ole suoraan riippuvaisia UKIP:in kaltaisten parlamentaaristen ryhmien politiikasta tai kannatuksesta. Toiminnallaan UKIP voi kuitenkin välillisesti vaikuttaa siihen, kuinka muu yhteiskunta suhtautuu radikaalimpia toimintatapoja kannattaviin kansallismielisiin.
Kuinka vaalitulos vaikuttaa sitten kansallismieliseen liikkeeseen Suomessa? Poliittisen keskustelun sävy on muuttumassa. Painopiste on siirtymässä pois Euroopan unionista ja pääkaupunkiseudulta. Suuret lehdet eivät voi enää sanella yhtä uskottavasti sitä, millaisiin arvoihin suomalaisten on uskottava. Paljaimmillaan muutos näkyy maahanmuuttajarikollisuuden uutisoinnissa. Viime kuukausien aikana lukuisat verkossa toimivat vaihtoehtomediat ovat paljastaneet julmien väkivaltarikollisten siirtolaistaustoja, kun valtamedia on yrittänyt sensuroida niitä.
Toinen merkki murroksesta oli Pohjoisen Perinteen reilu viikko sitten julkaisema Magneettimedia-paperilehti ja sen saama vastaanotto: lehden erittäin radikaalia sisältöä vastaan nousi lopulta pienehkö määrä liberaaleja toimittajia, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet sekä tekstiiliyhtiö Finlaysonin homolobbaaja Jukka Kurttila. Vielä muutamia vuosia sitten lehti olisi saanut varmasti paljon tyrmäävämmän vastaanoton.
Vaalien jälkeen käyty julkinen keskustelu antaa siis aihetta varovaiseen optimismiin. Parlamentaarisella näyttämöllä takapakkia on otettu lähinnä perussuomalaisten nuorisojärjestössä, joka on jostain syystä päättänyt ottaa paljon emopuoluetta liberaalimman linjan. PS-nuoret ovat ottaneet osaa äärivasemmiston mielenilmauksiin, asettaneet afrikkalaisia maahanmuuttajia keulakuvikseen sekä markkinoineet toimintaansa esimerkiksi homoille, antirasisteille ja aseistakieltäytyjille. Viimeisin kohu syntyi, kun puolueen helsinkiläinen varavaltuutettu teki aloitteen homopatsaan pystyttämisestä Helsinkiin. Tempaukset eivät kuitenkaan ole olleet kaikkien perussuomalaisten mieleen. Kun Big Brother -sarjasta tunnettu Sebastian Tynkkynen valittiin viime vuonna PS-nuorten johtajaksi, tiivisti puheenjohtajakisaan osallistunut Jarmo Keto nuorisojärjestön sisäiset ristiriidat blogissaan:
“Nähtiin erilaisia syitä, miksi hävittiin. Syytettiin toiminnanjohtajaa oman aseman hyödyntämisestä vaalissa. Syytettiin vaalijärjestelyjä, syytettiin kokousjärjestelyjä. Äksyiltiin uudesta linjasta, johon kuuluu erilaisten ihmisten nostamista erilaisuuden toteemeiksi juuri sillä tavalla, josta muita haukumme.”
Johtaako vaalivoitto myös parlamentaarisessa kansallismielisessä liikkeessä lopulta kahtiajakautumiseen? Vastakkainasettelu on lisääntynyt ainakin julkilausumien tasolla. Perussuomalaisen kansanedustaja Olli Immosen vaalien jälkeen kirjoittama artikkeli “Ummehtunut vasemmistohegemonia ja omahyväinen kulttuuriväki” erosi jyrkästi puolueen virallisesta linjasta. Erityistä huolta liberaaleissa herätti puhe vallankumouksesta:
“Vasemmistohegemoniaa tukevat ajatukset ovat kuitenkin alkaneet huolestuttavaa vauhtia valtavirtaistua liberaalin porvarillisen suvaitsevaisuuden sala-asussa myös Suomessa ennen vahvasti konservatiivipuolueina tunnetuissa kokoomuksessa ja keskustassa. Nykyistä poliittista vasemmistoa ja oikeistoa yhdistääkin tänä päivänä enenevissä määrin unelma yhteisestä maailmasta ilman valtioiden välisiä rajoja, jossa eri kansat ja kulttuurit sulautuvat yhdeksi homogeeniseksi maailmankulttuuriksi, missä kulttuurien väliset mahdolliset erot ovat lähinnä kosmeettisia.
Koska vasemmisto ja oikeisto elävät tänä päivänä liitossa keskenään, on tästä syystä kansallismielisyys ainoa varteenotettava vastavoima nykyiselle rahanvallan ja monikulttuurisuuden nimiin vannovalle globalistiselle järjestelmälle. Jos haluamme aidosti palauttaa vallan takaisin kansalliselle tasolle, pois ylikansallisten päätöksentekoelinten, monikansallisten suuryhtiöiden ja niitä tukevien poliitikkojen käsistä, on saatava aikaan kansallismielinen vallankumous.”
Tämä on tervetullutta retoriikkaa, vaikka se ei heti vaikuttaisikaan puolueen virallisiin linjauksiin. Kirjoituksen voimasta kertoi sekin, että Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren reagoi siihen nopeasti. Elfgren yhdisti Immosen Vastarintaliikkeen katupartioihin ja vaati Timo Soinilta irtisanoutumista Immosen artikkelista.
Työsarkaa perussuomalaisissa kuitenkin riittää. Mikäli puolueen jäsenet tahtovat todella vastustaa ylikansallisia päätöksentekoelimiä ja monikansallisia suuryhtiöitä, on koko puolueen linjauksia muutettava. Perussuomalaisten on otettava selkeästi kantaa Natoa vastaan, lopetettava myönnytykset EU-politiikassaan ja ennen kaikkea ryhdyttävä vastustamaan TTIP-vapaakauppasopimusta. Toki myös maahanmuuttokritiikkiä on terävöitettävä. Eurooppa kuuluu vain syntyperältään eurooppalaisille, joten afrikkalaiset puoluemannekiinit eivät kuulu kansallismieliseen politiikkaan. Tällä hetkellä perussuomalaiset tukee virallisissa kannanotoissaan vapaakauppasopimusta, joka alistaisi kansallisvaltiot kokonaan monikansallisille suuryrityksille ja niiden lakimiesarmeijoille. Vapaakauppasopimus on itsenäisyyden vastakohta.
Aidosti kansallismieliset perussuomalaiset poliitikot voivat lukea artikkelimme “Miksi Vastarintaliike eikä perussuomalaiset?” ja pohtia, kuinka puoluetta voisi uudistaa sisältä käsin. Nykyisellään puolue edistää EU-, Nato- ja vapaakauppakannanotoillaan Suomen itsenäisyyttä rapauttavaa kehitystä. Yleinen ilmapiirimuutos Suomessa antaa kuitenkin tilaa todelliselle kansallismieliselle politiikalle. Populismin ja tyhjien sanojen aika on ohi. Vallankumous alkaa henkilökohtaisista valinnoista.
Itse veikkaan että nämä konservatiivit vievät enemmän mahdollisia kansansosialisteja, mutta voi olla että kansanmieliset jotka tulevat pettymään tulevan konservatiivisen hallituksen epäonnistumisiin hakevat radikaalimpaa vaihtoehtoa meiltä
Se mitä tulee Immosen puheisiin “kansallismielisestä vallankumouksesta”, ekaksi: hauskaa äksyilyä Persu kansanedustajalta, Suomen Sisun jäseneltä ja homojen oikeuksenpuolustajalle , onhan se kivaa huudella ja leikkiä isänmaallista aktivistia netissä mutta jos sitä oikeaa toimintaa ei ole, ei nuilla sanoilla ole merkitystä.
Toiseksi: Immosta ei voi ottaa hirveän tosissaan senkään takia koska hän oli ihan hädissään kun Dan Koivulaakso “pommitti” häntä A-studio ohjelmassa esim. syytti Suomen Sisua yhteyksistä Saksalaiseen NPD-puolueeseen , vasemmistolaisten kommenttien pelkääminen ei ole hirveän uskottavaa kansallismieliselle.
Persuilla edessä alamäki jos suunta on tämä. Uskon että monet heitä äänestäneet äänestivät nimenomaan maahanmuuttoa vastaan ja tulevat pettymään. Onneksi on parempia vaihtoehtoja. Toki iloitsen vasemmiston tappiosta mutta nuo persut… en voisi kuvitella äänestäväni heitä. Mitä nuo Simon Elo ja bbsebastiankaan siellä tekevät!? Soinin Israelmyönteiset puheet? Ei. En luota!
Mikä puolue ajaa meidän asiaa mielestäsi parhaiten?
Bulldoggi: Tällä hetkellä ja tässä edustuksellisessa näennäis “demokratiassa”, ei yksikään puolue aja pyyteettömästi Suomen etua täysin, näennäisesti saatetaan vaalien aikaan esiintyä EU ja/tai Mamu kriittisenä, mutta siihen se jääkin sitten.
Kertokaa nyt mitä ne persuja paremmat vaihtoehdot on ja mikä niissä on hyvää. Ei järin uskottavia olleet ainakaan eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet.
Suomen Vastarintaliike.
Siis puolue pystyyn?
Eiköhän tuo tule kun aika on kypsä 😉
Radikalismi kai tuo vaihtoehdoista tällä hetkellä paras. Tarvittaisiin kansallissosialistinen puolue Suomeen.
Asiallinen artikkeli näin Persuja äänestäneenkin näkövinkkelistä.
Joskus kauan sitten kansallismieliset, tappelivat keskenään millaista linjaa vedetään, jotenkin sama kaiku on askelten? rivit pitää aina siivota yllämainutun kaltaisesta “suvaitsevaisuudesta” persut tulevat menemään massan mukana, vaalilupauksiaan yksi kerrallaan pettäen. Yhteiskunnallinen paine ja pankkien valta pitää tästä huolen.
Comments are closed.