Koti Uutisia Väestönvaihto kiihtyy Tanskassa

Väestönvaihto kiihtyy Tanskassa

2

Useampi kuin joka viides Tanskassa vuonna 2016 syntynyt lapsi on muu kuin tanskalainen. Samaan aikaan yhä harvemmat tanskalaiset hankkivat lapsia.

Muiden kuin tanskalaisten lasten määrä on lisääntynyt merkittävästi alle kymmenessä vuodessa. Vuonna 2007 kaikista Tanskassa syntyneistä lapsista 13,5 prosenttia oli muita kuin tanskalaisia. Vuonna 2016 tämä lukema oli jo 21,6 prosenttia.

Suurin vaikuttava syy tähän on Tanskaan saapuneet syyrialaiset. Toinen suuri ryhmä on turkkilaiset, raportoi tilastokeskuksen aineistoa tutkinut lehti Kristeligt Dagblad. Tanskalaisvanhemmat myös hankkivat entistä vähemmän lapsia; vuonna 2007 syntyi 55 400 tanskalaislasta, kun taas viime vuonna luku oli 48 300. Tämä merkitsee 7 000 lasta vähemmän, kertoo Kristeligt Dagblad.

Väestötutkija ja professori Poul Christian Matthiessein mukaan tällainen kehitys tulee muuttamaan Tanskan yhteiskuntaa monin tavoin. Hän uskoo myös, että Tanskaan saapuu jatkossakin Euroopan ulkopuolisia henkilöitä, jotka haluavat asua maassa ja perustaa siellä perheitä.

Matthiessen ottaa Kristeligt Dagbladissa esille myös sen, kuinka kallista joukkomaahanmuutto on Tanskalle:

“Länsimaiden ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien ja heidän lastensa aiheuttama taloudellinen kuormitus yhteiskunnalle on noin 15–20 miljardia kruunua vuosittain, mikä vastaa yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta. Taloudellinen ongelma syntyy epätasapainosta siinä, mitä he tarjoavat yhteiskunnalle ja siinä, mitä he ottavat vastaan yhteiskunnalta tukien tai opetuksen kautta.”

 

Lähteet: Nordfront.se, Kristeligt Dagblad

2 KOMMENTIT

  1. Itsemurha politiikkaa. Tanskalaiset ovat pieni kansa. Oma erityisryhmänsä niin Pohjoismaissa kuin Maailmassaskin. Tanskalaiset ovat iloista joviaalia porukkaa, joilla on hymy herkässä jo ennen kuin kansallisjuoma olut maistuu olutbaareissa, jossa myöskin tarjoillaan usein niitä kuuluisia tanskalaisia voileipiä, joista sain kauan sitten lukea “pakko ruotsi” -kirjasta. Tanskalaiset ovat tunnettuja myöskin seksuaalisesta vapaamielisyydestään eli naisista, jotka ymmärsivät antaa. Tuo kaikki oli kuin “Satumaa” -tangon kaukaisen läheinen paratiisi, johon suomalainen mies siitä kuultuaa myhäillen ajatteli viattomissa päiväunissaan.
    Niin hassulta kun se nyt ajatellen onkin. Tanska on wanha suurvalta ja sotilasmahti, joka hallitsi suurta osaa Ruotsista ja jonka sotavoimen kanssa sveamamman pojat olivat helisemässä. Kävivätpä Tanskalaiset pommittamassa tykeillä Porvootakin Suomen ollessa Ruotsin alusmaa ja täten saaden tuon sotaisan ja menestyksellä taistelleiden viikinkisotureiden vihasta osansa.
    Jutussa mainittu rahasumma on kauhea hinta siitä, että valmistelee omat hautajaisensa ilman ymmärrystä, että onko enää kohta mitään tehtävissä.
    Sikaiset mulsimit eivät saa ottaa haltuunsa pohjoismaita, eikä Eurooppaa. Ne hiekkakankaat ja suuret valtiot joilta alueilta nuo tuhonenkelin ovat lähteneet valloitusretkelleen pitää riittää heidän asuinpaikakseen ja sillä alkeellisella tasolla, mitä heidän sairas uskontonsa Islam sairaissa suurissaan esittää. Tämä korkea sivistyksen alue ei saa mennä ajanlaskussa 1400-vuotta taaksepäin. Jokainen pieni ja suurempi eurooppalainen kansakunta on tärkeä säilyttää miljoonien vuosien geneettisenä perimänä, jollaisiksi ne ovat aikojen saatossa muotoutuneet. Kauan Eläköön Vapaa Valkoinen Eurooppa!!!

  2. Naapuri muutti perheineen Tanskasta Suomeen takaisin. Kertoi että tanskalaiset ovat nyt maailmalla niin pilaneet maineensa ja aiheuttaneet pahaa verta että maassa ei kannata enää asua. Ja aina ulkomailla lomaillessaan puhuivat visusti suomea. Sekin kertoo jo jotain.

Comments are closed.