Koti Uutisia Kotimaa Väestöliiton perhebarometrikysely paljastaa syyt alhaisen syntyvyyden taustalla

Väestöliiton perhebarometrikysely paljastaa syyt alhaisen syntyvyyden taustalla

4

Väestöliiton vuoden 2018 perhebarometrikyselyssä selviää lapsensaantia suunnittelevien määrän pudonneen rajusti. Parikymppisistä jo viidennes ei halua lapsia, ja myös suurperhettä toivovien määrä on vähentynyt. Kahden lapsen suosio on kuitenkin pysynyt ennallaan; noin 40 prosenttia suomalaisista toivoo saavansa kaksi lasta.

Ennen vuotta 2015 tehdyissä perhebarometrikyselyissä lapsia haluamattomia oli ollut korkeintaan viisi prosenttia, ja nyt vastaava luku on 12,3 prosenttia.

– Kolme vuotta sitten olimme yllättyneitä tuloksista ja varovaisia sen suhteen, voiko aineistoon luottaa. Nyt nähdään, että siinä, miten ihmiset haluavat saada lapsia, on tosiaan tapahtunut isompi muutos, Väestöliiton tutkija Venla Berg kertoo.

Monella toive perhe-elämästä ei ole kuitenkaan toteutunut ja usea kärsii lapsettomuudesta. Tutkimuksen mukaan noin viidennes suomalaisnaisista ja neljännes suomalaismiehistä on jäänyt kokonaan lapsettomiksi. Bergin arvion mukaan tämä luku tulee nousemaan tulevaisuudessa.

Syntyvyyden romahtamisen pääsyynä on kuitenkin se, että nuoret aikuiset joko lykkäävät perhe-elämän aloittamista tai eivät ole lainkaan kiinnostuneita siitä. Kokonaan lapsettomilla yksi ylikorostuneista syistä olla hankkimatta lapsia on oma elämäntyyli.

Lapsettomat kertoivat haluavansa tehdä elämässään muita itseään kiinnostavia asioita ja edetä opiskeluissaan tai urallaan. Tavanomainen lapsiperhe-elämä ei kuulu heidän tulevaisuudennäkymiinsä ja moni kokee, että joutuisi luopumaan nykyisestä elämäntyylistään lapsen hankkimisen takia.

Elämäntyyliin liittyvien syiden jälkeen toiseksi tärkeimpänä syynä on epävarmuus työtilanteessa ja taloudessa. Moni, jolla on ainakin yksi lapsi, kokee epävarman taloudellisen tilanteen, työn ja perheen yhteensovittamisessa vaikeuksia eikä siksi tällä hetkellä suunnittele lasten hankkimista. Etenkin naisilla epävarmuus lapsen hankkimisesta liittyy matalampiin resursseihin: työttömyyteen, tulotasoon ja matalampaan koulutukseen.

– Näyttää siltä, että he ovat lapsettomien kanssa aika erilaisessa tilanteessa ja ilmoittavat lapsensaannin lykkäämiseen erilaisia syitä. He sanovat esimerkiksi, että asunto on liian pieni, yhteiskunnan tuki riittämätöntä, työtilanne on epävarma ja lapsen hoidon järjestäminen hankalaa, Berg selventää.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Väestöliitto

4 KOMMENTIT

  1. Afrikan sarven kädelliset lisääntyvät täälläkin jo muidenkin edestä sitten ja kyllähän niiden lapsitehtailu “kannattaakin” meidän sosiaalipolitiikan kustannuksella.Työttömät työtävieroksuvat loiseläjä naiset vievät vielä päiväksi kakaransa tarhoihin kaavut liehuen kuin irvokkaat kuningattaret palvelijoidensa passattavaksi.Oksettavaa meininkiä ja me maksamme.Ei muuta kun aktiivimallia lisää niskaan ja kantaväestön ansaituista työeläkkeistä niks naks pois.Suomalaiset ovat orjia omassa maassaan.Tässä valossa tarkasteltuna alan ymmärtämään moottoripyörä yms.jengien “riippumattomuutta” vaikka itse henkilökohtaisesti en kannata heitä enkä minkäänsortin rikollisuutta.Rehellisyys ja työteliäisyys ovat näemmä nykyaikoina naurettavia hyveitä.Poliitikot ovat rappeutunein ihmislaji ja muualta virtaavat loiseläjät kirkon ohella seuraavat.

  2. Minä olen ryhtynyt kanssa itsekkääksi. Kaikki ne jotka sanovat että eivät halua/tee lapsia, minä en auta heitä. Minä haluan tukea suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa, joten omahyväiset saavat etsiä auttajansa toisaalta. En minä sitä heille suoraan sano, mutta kerron että kiirettä pitää.

    Lapsiperheitä autan usein pyyteettä.

    • Mikä siinä lapsiperheiden auttamisessa on nyt niin glorifiiovaa?
      Eihän niitä tarvitse auttaa, kyllä he ovat olleet tietoisia mitä tuleman pitä äjan varautua siihen niin ajallisesti kuin taloudellisestikin.
      Eiköhän jokaisella ole oikeus ja vapaus päättä olemisestaan ja tekemisestään tässä asiassa, jotkut vain tietävät että ovat paskoja vanhempia ja toisilla taas taloudellinen epävarmuus on niin suuri ettei vain uskalla alkaa pelaamaan hazardia johon liittyy syyttömät lapset.
      Jos ei ole rahkeita sanoa asioita suoraan, niin parempi ettei ole missään tekemisissä.

      • Lapsien tekeminen on kunnioitettavaa ja yhteiskunnalle hyödyllistä. Itse ainakin autan mieluummin suomalaisia lapsiperheitä tai lapsia haluavia kuin jotain sellaista jonka “elämäntyyli” ei sovi lapsien tekoon.

        PVL voisi ottaa osaa jonkinlaisen hyväntekeväisyyssysteemin muodostamisessa joka tukisi taloudellisesti suomalaisia lapsiperheitä.

Comments are closed.