Koti Uutisia Vaasan puukottajan henkilöllisyys

Vaasan puukottajan henkilöllisyys

12
UK_Rainer_Koivisto
Kuva Rainer Koiviston julkisesta Facebook-profiilista.

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 5. toukokuuta 1998 syntyneen Rainer “Raineri” Koiviston 12 vuoden vankeuteen alaikäisenä tehdystä murhasta. Alaikäinen voidaan tuomita murhasta 2–12 vuoden vankeuteen. Koiviston tuomio oli ankarin mahdollinen.

Koivisto iski vastaantulevaa 60-vuotiasta uhria puukolla kaulaan Vaasan keskustassa viime vuoden lokakuussa. Uhri kuoli seuraavana päivänä. Koivisto oli tapahtuma-aikaan 16-vuotias.

Tuomio sisältää rangaistukset myös yhdeksästä muusta rikoksesta, joihin mies on syyllistynyt aiemmin samana vuonna.

Rangaistuksen ankaruutta perustellaan rikoksen tekotavalla sekä tekijän suoralla syyllisyydellä rikokseen. Näiden seikkojen perusteella alaikäinen Koivisto on oikeuden mukaan tuomittava 12 vuodeksi vankilaan nuoresta iästään huolimatta.

Sanomalehti Pohjalaisen mukaan kyseessä olisi Suomen ensimmäinen rasistinen murha.

Lähde: MV-lehti

12 KOMMENTIT

  1. Varhaiseläköityneet nahkakenkäiset ravivalmentajat ovat villiintyneet viimeaikoina, ensin tulee morasta kaulaan Vaasassa, sitten Tampereella. 500 vuoden integraatiotyö jatkuu edelleen…

  2. Takas Intiaan pitäis palauttaa noi romanit, ei heistä ole ollut mitään muuta kuin harmia Suomelle ja koko Euroopalle.

  3. Eipä ole täällä vielä näkynyt mitään mainintaa siitä miten 2 suomalaista miestä raiskasi 15-vuotiaan Oulussa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448249131344.html
    “Raiskaus oli runsaasti esillä, koska esimerkiksi sosiaalisessa mediassa väitettiin virheellisesti tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia.”

    Hups. Vaiko onko nyt niin että suomalaiset miehet ovat omaksuneet “matujen” kulttuurin 😮

      • On uutisoitu on uutisoitu. Pointti olikin että joka helvetin kerta kun joku muu kuin suomalainen tekee jotain, siitä on täällä juttua kun rikos tulee ilmi, kun tuomiota vaaditaan ja kun tuomio annetaan ja sitten kommentit täyttyy siitä miten kaikki tummeman väriset pitäisi tapppaa tai karkoittaa.

        Tuossa sinun elokuun uutisessakin näppärästi kierrettiin sitä asiaa että asialla oli kantasuomalaiset ja keskitettiin huomio poliisiin ja mediaan ja siihen kuinka kamalaa heidän toimintansa on. Ja kuten elokuun patrioottiuutisoinnissa kovasti syytettiin poliisia tekijöiden henkilöllisyyden peittelystä ja miten se on väärin, mutta sitten kun tekijänä on joku muu kuin suomalainen niin sitten vasta poliisia syytetäänkin peittelystä ja väitetään että jos kyseessä oliskin suomalainen niin media olisi siitä täynnä. Voisiko olla mahdollista, että poliisin toimintatapa on aina sama, oli kyseessä sitten kantis tai “matu”? Ehkä poliisi ei halua viljellä tekijöiden henkilöllisyyksiä ettei tunteelliset suomalaiset lähtisi humalassa kostoretkille? Onko koskaan käynyt tämä vaihtoehto mielessä?

        Joten joo ehkä suvakit tekevät hätäisiä johtopäätöksiä mutta ihan samalla sinäkin ja “isänmaalliset” ystäväsi.

        • Äsken väitit, ettei ole “vielä näkynyt mitään mainintaa”. Sitten kun joku osoittaa, että on kyllä uutisoitu aiheesta ja vielä valtamediaa olennaisemmin, niin alkaakin jostain muusta asiasta vänkääminen.

          Se, miten tämä aihe edes liittyy tähän Suomen ensimmäiseen rasistiseen murhaan jää mysteeriksi. Ilmeisesti taas joku han-han-botti asialla? Tai oikeastaan kirjoitustyyli ja asiasisältö viittaa erääseen toiseen samanlaiseen kommentoijaan. Satutko olemaan Lex Ultiman toinen nimimerkki (suht samanlaista tykitystä)?

          • Homma liittyy sillä että en jaksanut alkaa kaivamaan tuolta sekavasta uutisfeedistä mitään suoraan aiheeseen liittyvää vaan otin ensimmäisen uutisen joka sivuaa aihetta edes jollakin tavalla.

            Ja jos vänkäämisestä alat puhumaan niin mitä jos vastaisit ensin itse suoraan tekstiini ja kysymyksiini etkä kiertelisi ja kaartelisi vai onko se niin vaikeaa perustella oma kantansa kun ei keksi mitään järkevää sanottavaa?

            Noh nyt kun kysyt niin dun dun duu, voin paljastaa että Lex Ultima sattuu olemaan eräs pitkäaikainen ystäväni samasta puolueesta missä itsekin olen 😉 Et ikinä arvaa mikä puolue 😛

          • Tämä on “Suvakki”lle tarkoitettu, valitettavati ilmeisesti vastarinta.com kommenttiosio ei ole yhteensopiva kovin pitkien vastausketjujen kanssa, kun en tuossa viestissä nää “reply” nappia. Ymmärrän toki tämän ratkaisun sivuton layoutin kannalta, mutta silti toivoisin että ehkä joskus kommentointiosiota uudistettaisiin soveltuvammaksi pidempiin keskusteluihin?

            Mutta siis se viestini nimimerkille “Suvakki”: Suvakki ja Lex Ultima antaakin aika “hyvää” kuvaa puolueestaan. Ainakin täytätte käyttäytymisellänne hyvin vahvasti teidän kaltaisiin kohdistuvat stereotypiat. Jotka siis eivät mitään stereotypioita olekkaan, vaan tarkkoja kuvauksia suvakkipiiriläisistä. Kommenttityylin ja “faktojen” pohjattomuuden perusteella varmaan jompikumpi teistä on ts.fi kommenttiosioita sairaalla vasemmistopropagandallaan täyttävä “arska”. Tai hänkin on joku “ystäväsi”…

        • Kyse on siitä, että jos poliisi olisi reilu, se ilmoittaisi aina etnisyyden tuntomerkkejä annettaessa. Kun tuomio on lainvoimainen niin nimet ja naama paperiin. Ja ei mitään salattuja oikeudenkäyntejä. Uhrin anonymiteettiä kunnioitetaan.
          Spekulointi loppuu kun faktat on paperilla

        • Niin kyllä täällä uutisoidaan myös suomalaisten tekemistä rikoksista. Esim. seksuaali- ja eläinsuojelurikoksissa on kaivettu myös suomalaisten tekijöiden henkilöllisyyksiä esiin ja julkaistu.

          Ymmärtääkseni tämän julkaisun yhtenä tarkoituksena on uutisoida kansallismielisiä kiinnostavista asioista (esim. monikulttuurisuus) eikä niinkään toimia joka asiassa yleisenä tietotoimistona vaikka muistakin asioista toki uutisoidaan. Luulisin, että tälläinen vapaaehtoistyöllä pyörivä media myös priorisoi asioita resurssien mukaan.

          Onko tuosta sun alunperin linkittämästä jutusta annettu jo tuomiot? Tuskin KV:lla on ongelmaa uutisoida kyseisestä aiheesta, joten senkus laitat vaan vinkkiä toimitukselle.

          Mitä tulee kysymykseesi poliisin tiedotuksesta, niin viime kuussa tuli ilmi (myös valtamediassa), että poliisi on saanut valtakunnallisen määräyksen olla tiedottamatta. Ja sitä ennenkin sama linja on ollut käytössä, mutta ilmeisesti kirjoittamattomana sääntönä a la Paatero. http://www.vastarinta.com/valtakunnallinen-maarays-kieltaa-tiedottamasta-maahanmuuttajarikollisuudesta/

          Veikkaan vihreitä tai kokoomusta?

  4. Siinähän se sitten murhamies. Onko Vastarintaliike muuten väkivallan vastainen järjestö?

Comments are closed.