Koti Uutisia Kotimaa Vaasalaisperhe kauhuissaan suomalaisen ”demokratia”-kokemuksen jälkeen

Vaasalaisperhe kauhuissaan suomalaisen ”demokratia”-kokemuksen jälkeen

10

Vaasasta kotoisin oleva perheenisä on joutunut hankalan tilanteen eteen. Hänen on pitänyt löytää jokin hyvä selitys maamme ”kansanedustajien” piittaamattomuuteen kansaamme kohtaan.

Kaikki sai alkunsa, kun isä vei poikansa tutustumaan Suomen ”demokratian” kehtoon eli eduskuntaan. Hänen tarkoituksenaan oli osoittaa pojalleen, kuinka maamme poliittinen valta toimii ja kuinka kansanedustajat tuovat esille kansalle tärkeitä asioita päätöksentekoa varten. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä useat kansanedustajat lähtivät pois perjantaina kello 13 alkavasta istunnosta heti läsnäolonappia painettuaan.

Lapsen nähtyä kansanedustajien piittaamattomuuden kansaa kohtaan ei Vaasasta asti eduskuntatalolle perheensä kanssa matkannut isä ollut ilahtunut.

– Vein poikani äsken valtakunnan päätöksenteon ytimeen. Oli kiva katsoa, kun edustajia tuli paikalle runsain mitoin!, perheenisä Vaasasta kertoo.

Kansanedustajien poistuessa salista poika oli kommentoinut asiaa isälleen.

– Eihän koulustakaan kesken oppitunnin poistuta, isä kertoo pojan sanoneen hänelle.

Tapaus onkin saanut miehen miettimään maamme tilannetta ja sitä, kuinka kansa ei kiinnosta kansanedustajiamme.

– Outo episodi kaikkineen. Terveellä järjellä ajateltuna läsnäolonapin painamisen jälkeen pois lähteminen on huijausta. Puhemiehen paikalla istuneella oli aikaa räplätä kännykkäänsä. Se ei minun työpaikallani tulisi kuuloonkaan kesken kokouksen, isä ihmettelee.

Lähde: Ilta-Sanomat

10 KOMMENTIT

  1. Perkeleen järkyttävää menoa. Lastenkotiin kaikki kansanedustajat, ja pääsee pois vasta sittenkun osaa olla.

    Ei tästä menosta taida tulla nyt yhtään mitään, kun on näitä turbolampaita vaikka muille jakaa. Pitäis tosissaan muuttoa jo kelalla.

  2. Näinhän nämä samat koijarit ovat asemaansakin päässeet, kusettamalla toisia, miksipä sitä tapojaan muuttaisi myöhemminkään.
    Kyllä siten ollaan tikkana paikalla ja istutaan viimeiseen asti, kun on jonkun koruptiopuulaakin hallinnon kokous, jota saadaan nostettua kokouspalkkio ja hilattua osakeosinkoa muutama prosentin kymmenys ylöspäin.
    Luulevatko ihmiset oikeasti, että tämän päivän poliitikkoa kiinnostaa kansan asiat, pään perseestä (omasta) pois ottaminen avartaa maailmankatsomusta radikaalilla tavalla.

  3. Suomi on tuuliajolla. Moraalinen nihilismi, välinpitämättömyys ja korruptio. Kaikki olettavat ja luulevat parasta. Teknologian kehitys on jotenkuten pystynyt kourallisen insinöörejä avulla kannattelemaan tätä kaikkea. Ilman niitä tämä kylvö olisi jo aikaa sitten päättynyt katastrofiin. Luonto ei anna laiminlyöntejä anteeksi. Kansa on osa luontoa ja laiminlyöntien lista on jo valtava.

  4. Mihin tarvitsemme 200 kansanedustajaa joista puolet ei näe edes tarpeelliseksi olla paikalla?
    Puolet porukasta riittää, ja siinäkin on jo liikaa.

  5. Se ”paikalla” tai ”läsnä” nappi pitäisi korvata anturilla edustajien tuolissa. Vain silloin on läsnä kun perse on tuolissa. Vaikka kyllähän nuo kusettajat sitten kantavat kotoaan vaikka tiiliskiven sille tuolille. Mutta ehkäpä 200 tiiliskiveä saisikin maan asiat parempaan kuntoon kuin 200 hölmöä.

    • Istuttavat yhden ylimääräisen ”avustajan” paikalleen, kuka sitä nyt fyysistä rasitusta tyhjähkön salkun lisäksi tarvitsisi, menisi vain pehmeät manikyroidut kädet känsille.

  6. Arkadianmäen sirkus tarvitsee uuden viran, läsnäoloavustajan. Henkilön, joka käy kaikkien täysistuntojen alussa painamassa nappia niille, jotka eivät jaksa tulla itse sitä tekemään. Ilmottaudun vapaaehtoiseksi, jos kuukausipalkka ilman lisiä on vähintään 50% vaatimusluokasta 11. Lisäksi tulen veloittamaan 10€/painettu nappi.

  7. Heh
    Eihän EU liittovaltiassa ole demokratiaa. Kaikki on jo päätetty puolestamme. Eduskunnasta voidaan sammuttaa jo valot kun ei ketään kiinnosta tämä teatteri ja kallispalkkaiset b-luokan näyttelijät

Comments are closed.