Koti Artikkelit Vääristelyä, mustamaalausta ja poliisivainoa

Vääristelyä, mustamaalausta ja poliisivainoa

12

AK_vaaristelya

Kärrtorpin viimesunnuntaiset tapahtumat Ruotsissa ovat poikineet valtavirran mediassa joukon kissankokoisia otsikoita “natseista”, jotka hyökkäsivät sekä lasten että eläkeläisten kimppuun aseistautuneina ja naamioituneina mustaa lippua heiluttaen.

“Natsien” uhreja olivat tietysti myös useat veitseniskuja saaneet henkilöt. Paperille painamisen arvoista ei ollut, että kaksi puukolla iskettyä henkilöä olivat molemmat kansallismielisiä ja että hyökkääjäosapuoli koostui tosiasiassa Revolutionära Fronteniin ja AFA:aan kuuluvista äärivasemmistolaisista. Edellä mainitut ryhmät eivät tunnetusti kaihda väkivaltaisia keinoja rasisminvastaisessa toiminnassaan, ja tästä on todisteita koko Internet täynnä videoin ja kuvin. Tälle ovat suuret mediat viitanneet vain kintaalla.

Poliisi suojeli äärivasemmistoa hyökkäämällä kansallismielisten kimppuun.
Poliisi suojeli äärivasemmistoa hyökkäämällä kansallismielisten kimppuun.

Valehtelu ja puolitotuudet eivät suinkaan loppuneet tähän. Ruotsalaislehti Dagens Nyheter osoitti peilinkirkkaasti puolueellisuutensa käyttäessään antifasistitaustaista Mats Delandia objektiivisena tietolähteenä artikkelissaan. Deland on paitsi johtavassa asemassa antifasistisessa verkostossa, myös puolustellut väkivallantekoja julkisesti. Delandia lehti tituleerasi “historioitsijaksi”. Samaisessa artikkelissa haastateltiin tapahtumista Ruotsin Vastarintaliikkeen Pär Öbergiä, joka ei saanut ääntään kuuluviin vääristelemättömästi. Lehden mukaan Öberg oli sanonut “väkivallantekojen jatkuvan”, vaikka tämä oli puhunut yleisesti väkivallan lisääntymisestä negatiivisen yhteiskunnallisen kehityksen vanavedessä.

On ymmärrettävää, että media haluaa mustamaalata meitä “pimeydestä nousevana tappelunhaluisena demokratian uhkana”. Todellinen uhka demokratialle ovat kuitenkin toimittajat itse nurinkurisine raportteineen ja poliittisine tietolähteineen. Tällä toiminnalla he kaivavat itse omaa hautaansa; heidän agendansa ei pysy kansalta piilossa ikuisuuksia, vaan se alkaa vähitellen nähdä toimittajien lävitse.

Valtiomahdeista myös poliisi kantoi kortensa kekoon kansallismielisten painostuksessa kahakan jälkeen. Seurauksena 26 nationalistia pidätettiin, ja näistä Peter Jusztin, Joakim Blixt ja Emil Hagberg ovat edelleen telkien takana syytettyinä perättömästi väkivaltaan kiihottamisesta.

Poliisi rymisteli keskiviikkona kotietsintätarkoituksessa Hagbergin kotiin vähät välittäen kotona olevasta vaimosta ja kahdesta lapsesta. Ovia lyötiin sisään ja automaattiaseet suunnattiin kohti perhettä. Lähistöllä olleet kolme Vastarintaliikkeen jäsentä huomasivat kuitenkin rynnäkkövarusteiset poliisit ja ymmärsivät heti, mitä Hagbergin asunnolla tapahtui. He menivät asunnolle ja tuskin ehtivät sisälle, kunnes poliisi alkoi tivata yhdeltä jäsenistä, Pär Sjögreniltä, kuka tämä oli ja mitä tämä asunnolla teki. Syntyi sanaharkkaa, ja Sjögren ja kaksi muuta jäsentä pidätettiin lyhytaikaisesti.

Poliisit osoittelivat Emil Hagbergin puolisoa ja lapsia aseilla kotietsinnän yhteydessä.
Poliisit osoittelivat Emil Hagbergin puolisoa ja lapsia aseilla kotietsinnän yhteydessä.

Sjögrenin mukaan paikalla oli rynnäkköjoukkojen lisäksi Ruotsin turvallisuuspalvelu Säpoon kuuluneita poliiseja ja lukuisia muita naamioituneita siviilipukuisia poliiseja. Vaikka saamme usein kuulla, että poliisilta puuttuu resursseja, on sillä niitä yllin kyllin kansallismielisten painostamiseen ja naisten ja lasten uhkailemiseen.

Kaiken kaikkiaan paine vain lisääntyy tulevaisuudessa kaikkien valtiomahtien puolelta ja meno kaduilla tulee kovenemaan Pohjanlahden takaisessa Suomessakin. Tilanne on samankaltainen; puolellamme eivät ole niin media, poliisi kuin oikeuslaitoskaan.

Kaikesta painostuksesta huolimatta meidän on käytävä vastustamaan koko Pohjolan voimin epäoikeudenmukaista kansaansa pettävää järjestelmää!

Maria Pöysti

12 KOMMENTIT

  1. Kaukana menneisyydessä ovat ajat, jolloin eurooppalainen pystyi sanomaan, että “Poliisi on ystävä”. Nyky-Euroopan poliisit ovat poliittisia sotilaita monikulttuurisen kapitalismin taistelussa itsenäisiä kansoja vastaan.

  2. Menee jo aika huumoriksi. Mennään katsomaan mitä ystävän/tutun/toverin talolla tapahtuu -> otetaan kiinni.

    Hyvä herra poliisisetä, voisitteko mieluummin ottaa vaikka narkkareita kiinni?

  3. Toivottavasti lapset eivät saaneet traumoja tästä ZOG:n riehumisesta. Voimia perheelle ja pidätetyille.

  4. Poliisit meni aseet tanassa yhden jo valmiiksi putkassa olevan henkilön, raskaana olevan naisen ja kahden pienen lapsen asuttamaan kotiin ihan kuin nämä olisivat isompiakin terroristeja. Kertoo varmaan jotain siitä, ettei Emil Hagberg ainakaan mikään turha jätkä ole, kun valtiota noin pelottaa?

    Propsit toki myös Emilin ja Johannan vanhemmalle lapselle, joka potkaisi kyttää heti kun siihen tilaisuuden sai 😀

    • On tuo viranomaisten toiminta melkoista sikailua. Tuolla Ruotsissa tulee aikanaan ennen kokematon välien selvittely, kun nykyinen järjestelmä saadaan nurin.

    • Tuskin kukaan täältä on tulossa. Vastarintaliikkeen julkisen toiminnan kenties tärkeimpänä tarkoituksena on saada liikkeelle julkisuutta. Kärrtorpin tapahtumien ansiosta julkisuutta onkin jo tullut ihan maailmanlaajuisesti, joten ei varmaan ole tarvetta mennä tuonne. Tappelemisen kannalta jos meinasit, niin mitä sillä voisi saavuttaa, kun tämän asian propaganda-arvo on jo käytetty? Meille konflikteilla on välinearvoa, ei itseisarvoa.

      Ja johan tuo mielenosoitus itsessää antaa SVL:lle julkisuutta ja mahdollisesti uusia lukijoita KV:lle.

  5. Tämä valtaapitävien panikointi vahvistaa entisestään sitä, että Vastarintaliike on ainoa todellinen vallankumouksellinen vastavoima (tai uhka, kuten mediassa sanotaan) valtaa pitävälle systeemille ja demokratialle koko Pohjolassa. Hyvä artikkeli, hienoa että asiasta on vihdoin vaihtoehtoista uutisointia Suomeksi!

  6. kiitos hienosta ja objektiivisesta artikkelista, jonka aion näyttää historianopelleni tammikuussa

  7. Näkemykseni mukaan suomalaispoliisit ovat isänmaallisempia ja konservatiivisempia kuin ruotsalaispoliisit. Suomalaispoliisikaan ei kuitenkaan saa ilmaista mielipidettään avoimesti “siviilissäkään”, vaikka poliisillakin on kansalaisoikeutena sanan- ja mielipiteenvapaus sanoa kantansa, vaikkapa maahanmuuttopolitiikasta. (Eräs läheiseni on poliisi, ja tunnen muutenkin heitä.)

Comments are closed.